Viimeisen viikon ajan perille Santiagoon pääsy on ollut mielessä. Kerran jo sen kokeneena en ajatellut sen tuntuvan mitenkään hirveän mullistavalta. Eikä se tuntunutkaan.
Muistelimme edellistä saapumista. Ilma oli aika samanlainen, nyt oli ehkä vähän aurinkoisempaa. Lähestyminen tuntui viimeksi ikuisuudelta, nyt ei. Sen sijaan koimme kaikkia niitä vaivoja, joita ei ole ollut muina päivinä. Akillesjännettä kolotti. Plantaarifaskiitti vaivasi. Rinkka painoi olkapäitä. Ehkäpä mieli antoi periksi?
Tulimme rauhallisesti. Matkalla poikkesimme bussiasemalla ostamassa bussiliput loppuviikolle Bilbaoon. Kävelimme suoraan vaeltajatoimistoon hakemaan compostelat, todistukset vaelluksen suorittamisesta ja vasta sitten varsinaiselle Santiagoon saapumisareenalle, katedraalin aukiolle.
Totesimme, että tulipa taas tehtyä ja kiitimme toisiamme kärsivällisyydestä, myötä- ja vastamäessä, konkreettisesti.
Istuimme tovin aukion kivetyksellä kuten asiaan kuuluu ja kävelimme sitten kahville ja myöhemmin syömään. Olimme varanneet huoneen samasta pensionaatista (Santa Cristina) kuin viime kerrallakin (2011) ja ilmoittaneet tulevamme neljältä, joten jonkin verran piti tappaa aikaa ennen yösijan lunastamista. Täällä näkyy tehdyn pientä remonttia, oikein mukava paikka juuri katedraalin takana. Huomisen haahuilemme täällä kaupungilla, sitten piipahdamme bussilla Finisterrassa ja loppuviikolla palaamme Bilbaoon ja sieltä kotiin.
Huomisaamuna emme herää pakkaamaan reppuja vaan ihmettelemme, onko elämää Caminon jälkeen.
Lähetykset Caminolta päättyvät tähän. Buen Camino!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti