maanantai 28. maaliskuuta 2011

Viimeinen viikko...

Tuntuu lähes uskomattomalta, että viikon kuluttua, toivottavasti, olemme Pariisissa, kenties jo koneessa lennolla Biariziin. Blue1:ltä tuli muistutus varatusta lennosta, ensimmäisen yön majapaikasta sähköpostilla vahvistus yösijasta majatalossa.

Olohuone alkaa täyttyä repuista, vaatteista, kengistä ja kymmenistä muista pienistä muistettavista asioista. Ennen viikonloppua on käytävä vielä tavarat läpi, että ehtii tehdä viime hetken hankintoja, jos tarvis. Onneksi aloin etsiä kaapeista vaellushousujamme: ei missään! Sitten muistimme, että vein ne syksyllä maalle ompelukoneella lyhennettäviksi. Sieltä ne löytyivät ja tuotiin kaupunkiin, lahkeet käännettyinä.

Kuusi puolikasta akvarellinappia pakkasin pieneen peltirasiaan, paperin silppusin postikortin kokoisiksi paloiksi. Mietin kaikkea tarpeellista, mukaan otettavaa: korvatulpat, lääkkeitä, laastaria, pyykkipoikia, kuminauhaa, hakaneuloja, pesuainetta, otsalamppu... Ja kaikki pitää saada sopimaan alle kymmeneen kiloon. Onneksi ihan kaikkea ei tarvita molemmille omaa, se ehkä vähän tasaa kuormaa.

Kivetkin muistettiin, rautaristille jätettäväksi. Niiden mukana sinne voi jättää taakkaa, jota arjessa kantaa, ajatuksissa muidenkin taakkoja.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Lähtö lähenee

Lähtöpäivään on enää vajaa kaksi viikkoa. Eilen varasin netin kautta ensimmäisen yösijan - tosin jäi hivenen epäselväksi, miten varaus meni perille. Lentoyhtiökin lähetti muistutuksen lennosta.

Jalasta en viitsi edes kertoa. Onneksi on vielä vähän aikaa lähtöön. Aamulla vedin vaelluskengän kokeeksi jalkaan, ei nyt suorastaan painanut.

Aamuyöllä herään miettimään työasioita - tai pakkaamista. Akvarellit olen unohtanut kokonaan, tänään on käytävä ostamassa muutama puolikas nappi. Paperia taidan leikata valmiiksi paloiksi ja lähetellä kotiin matkan varrelta. Matkalle mukaan otettava kamera on pieni pokkari, joten yritän ikuistaa näkymiä myös paperille.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Käy kuin käy ja se on hyvä

Yöllä heräsin taas miettimään nilkan kestämistä. Lueskelin Anneli Myllärin matkapäiväkirjaa; he vaelsivat suunnilleen samaan vuodenaikaan kuin mekin olemme suunnitelleet. Vaikka yön pimeinä tunteina yleensä ajatukset ovat synkimmillään, havahduin ajattelemaan, että turha asiaa on miettiä. Käy kuin käy - siihen on tyydyttävä ja sillä "käymiselläkin" on varmasti tarkoituksensa.

Ostin eilen Akateemisesta vielä yhden opaskirjan, kaikkien sivustojen suositteleman John Brierleyn A Pilgrim´s Guide to the Camino de Santiago. Vaikuttaa hyvältä, paljon konkreettisia käytännön neuvoja ja vinkkejä. Matka lähestyy päivä päivältä, ajatukset askartelevat pakkaamisessa ja kaikessa tarvittavassa. Toisaalta työkiireet pitävät maan pinnalla, rutistus kestää lähes lähtöpäivään. Toivon, että hyvä pohjakunto korvaa puuttuvan harjoittelun, sillä hiihtoa ja laitesoutua kummempaan ei jalka vielä taivu.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Hiihtotesti suoritettu

Tutut alkoivat pelotella: nilkassa voi olla murtuma. Heti se alkoi tuntua kipeämmältä ja jokainen uusi oire puhui selvästi murtuman puolesta. Niinpä menin nilkkakuviin ja olisin voinut halata kuvaajaa, kun paljastui, että luut ovat ehjät. Oireetkin vähenivät huomattavasti.

Tänä aamuna suoritin hiihtotestin: paketoin nilkan varrelliseen monoon ja hiihdin järven jäällä koneladulla 18 km. Hyvin kesti nilkka, ei edes kipeytynyt. Kyllä se varmaan paranee ennen lähtöä!