Saimme alberguessa aamiaista - ei toki puuroa, jugurttia ja ruisleipää, vaan valkoista paahtoleipää, voita ja marmeladia kera maitokahvin. Maassa maan tavalla.
Lähtöpaikka oli jo illalla varmistettu, joten joutuin selvittiin taipaleelle ennen kahdeksaa. Edellisellä caminolla tosin lähdettiin usein jo ennen seitsemää pimeässä, mutta siellä pitikin vähän kiiruhtaa yösijan varmistamisen vuoksi. Täällä ei ole ollut ongelmia, vain yhdessä alberguessa oli niin täyttä, että kolme nukkui keittiön pöydän alla ja yksi pöydällä.
Jälleen päivä pääosin asfaltilla. Se on raskasta jaloille, kipu helpottaa heti, kun siirtyy pientareelle kävelemään. Aina ei kuitenkaan ole pientaretta, jolle siirtyä. Tänään piti muutenkin luovuttaa: kipujen pelossa nielaisin aamulla 400 mg ibuprofeenia, gramman parasetamolia ja 40 mg esomepratsolia. Penikkataudin oireet ilmoittelivat eilen... Kipu on ihmeellinen juttu näillä pitkillä marsseilla. Yleensä koskee vain yhteen paikkaan kerrallaan ja paikka vaihtelee, päivän mittaankin. Polvet eivät ole mainittavasti oireilleet, eniten oikean säären etuosa ja jonkin verran isovarpaan artroottinen tyvi. Nivelen liikelaajuus on muuten kasvanut täällä merkittävästi.
Tänään kävely sujui sitten melko mukavasti, mittariin tuli 29 km. Alla "punainen kirkko" matkan varrelta. Muutamia jo aiemmista majoituksista tuttuja naamoja nähtiin matkalla, lisäksi yksi espanjalainen herra, joka vaeltaa viikon joka vuosi yksinään.
Palasimme kahden päivän sisämaavaellukselta taas Atlantin rannalle, Comillasiin. Tämä on ollut aikoinaan Barcelonan rikkaiden kesänviettopaikka ja Gaudikin on raahattu tänne suunnittelemaan huviloita.
Kunnallinen albergue (5 eur) löytyi helposti, mutta avautui vasta klo 15. Jätimme rinkat passiin ja menimme tanskalaisen Marian kanssa syömään.
Majoittumisrutiineihin kuuluu punkanvaltaus, suihku, vaatteiden vaihto ja hikisten vaatteiden kuivatus/pesu. Pyykkään joka toinen päivä, tänään ei tarvinnut. Aina vaatteita ei ehdi saada kuivaksi, silloin osan voi kiinnittää hakaneuloilla päiväksi rinkan päälle kuivumaan. Paitsi jos sataa. Tänään ei satanut ja sukat kuivuivat hyvin. Ihaninta on suihkun jälkeen pukea villakerrasto ja mennä makuupussiin lepäämään. Samalla katsotaan seuraavan päivän reitti. Jossain vaiheessa pitää venytelläkin. Tämä yö nukutaan parinkymmenen vaeltajan kanssa samassa tilassa.
Jos majapaikassa on wifi, lataan hesarin ja vilkaisen fb:n. Katson meilitkin, mutta vastauksia on vähän vaikea lähettää, joten olen luopunut. Tulkoot toimeen minutta vähän aikaa.
Syömässä käydään yleensä kerran päivässä, mieluimmin päiväkattauksessa ennen neljää. Päivä sujuu bocadillon (juusto- tai kinkkutäytteinen patonki) ja maitokahvin voimin. Illalla ei paljon tarvitse, sillä uni tulee jo yhdeksän maissa. Tänään kävimme jäätelöllä.
Jos pysähdyspaikassa on jotain nähtävää, käydään pienellä kävelykierroksella. Näin sekä eilen Santillanassa että tänään täällä Comillasissa. Ihan hirveästi ei kuitenkaan jaksa turistia enää illalla leikkiä.
Aina välillä tulee miettineeksi, mikä tänne hulluun rasitukseen vetää. Kun aamulla koleassa ja kosteassa vetää nihkeän vaellustakin niskaansa, kiskaisee kymmenen kilon kaapin selkäänsä ja nyörittää jo valmiiksi arat jalkansa haiskahtaviin savisiin kenkiin, tulee mieleen, että onko tässä mitään järkeä. Sitten kun pääsee tien päälle, linnut laulavat ja luonto (ja täällä erityisesti lehmän paska) tuoksuu ja kävely sujuu yön aikana palautunein voimin, kaikki on taas niin kuin pitääkin. Kun saa päivän reitin jälkeen laskea rinkan selästään, on voittajafiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti