perjantai 28. joulukuuta 2012

Kotimatkalla

Namibia Air toi meidät viime yön aikana Frankfurtiin. Lähtöämme aikaistettiin melkein kahdella tunnilla, mutta perillesaapumisaika pysyi samana. Syy selvisi: teimme välilaskun Luandassa, Angolassa. Kone tankattiin, ilmeisesti kerosiini on Angolan puolella halvempaa.
Olimme niin väsyneitä, että nukkuminen istuallaan huonossa asennossa sujui olosuhteisiin nähden hyvin.
Kone ei ollut ihan äskettäin tehtaalta tullut, joten tärinä, kolina ja pamahtelu vähän huolestuttivat. Tosin ehkä tärinään syynä oli se, että nousimme ukkospilveen. Ihan jokainen turvavyön valokaan ei palanut, mutta mitäs tuosta.
Frankussa on 7 tunnin odottelu Namib Airin aikataulumuutosten vuoksi, mutta tämän erittäin kiivastahtisen reissun jälkeen se tuntuu vain mukavalta. Illalla ollaan joka tapauksessa Suomessa, hankien keskellä. Huomenissa lumitöissä.
Deevitamiinia on nyt tankattu talven varalle. Jos on tarve irtiottoon Suomen pimeästä talvesta, takaamme, että Namibian auringossa, uskomattomassa luonnossa, mieltä liikuttavan historian vaikutuksessa ja ystävällisten ihmisten seurassa se onnistuu varmasti!

Windhoekissa jälleen

Tänään palsimme matkan alkupisteeseen, Windhoekiin. Tie oli hyvä, tasaista asfalttia ja vaikka Joulun paluuliikennettä oli jonkin verran, se oli sadasosa Lahden moottoritien liikenteestä sunnuntai-iltaisin. Auton mittarin mukaan olemme taivaltaneet noin 3700 km, joten istumistakin on riittänyt ja välillä tahti on ollut niin kiivas, että illallispöytään on pitänyt ilmestyä tukka suihkun jälkeen märkänä. Tänään sentään ennätimme pulahtaa hotellin uima-altaassa.
Sulattelemista riittää lähiviikoiksi, mutta yhteenvetona voin sanoa, että reissu on ollut hieno ja unohtumaton kokemus. Autiomaa, dyynit, Atlantti, Etoshan eläimet, pohjoisen erilaiset maisemat marulapuineen ja viuhkapalmuineen, ambolaiset ihmiset ja tarinat...
Tänne voisi tulla helposti myös omatoimimatkalle. Maastoauton vuokraus maksaa 60-120 eur/vrk, vasemmanpuoleiseen liikenteeseen kyllä tottuu, kun liikennettä on aika vähän ja kaikki palvelut pelaavat, ellei ihan extreme-seuduille halua. Autiomaan ja dyynit haluaisin vielä nähdä auringon noustessa... Tämä olisi mahtava maa viettää marraskuu!
Koonono järjestää mahdollisesti jeeppimatkan läpi Kalaharin, Okavango deltalle ja Victorian putouksille. Osittain yövytään teltoissa. Harkintaan.



Ondongan heimopäällikön vieraana

Joulupäivän aterialle meidät oli kutsuttu Ondongan heimopäällikön, kuninkaan neuvosmiehen kotiin. Miehen etnimi on Vilho, vaimonsa, jo eläkkeellä olevan AIDS-sairaanhoitajan Hilma. Ambolaiset kuulemma nykyään ihmettelevät, miksi niin monilla suomalaisilla on ambolainen nimi...
Vilho on matkanjohtajamme vanha tuttu, hän ja vaimonsa ovat perheen useiden lapsien kummeja. Matkanjohtajan perhe auttoi monin tavoin Vilhoa ja hänen perhettään, kun Vilho oli Etelä-Afrikan sotilaiden vangitsemana, swapolaisesta poliittisesta toiminnasta. Hän joutui vankeusaikanaan monin tavoin kidutetuksi, menettänyt siinä mm. osan kuulostaan. Lapsensa hän oli laittanut koulun penkille: vanhin poika ja hänen vaimonsa ovat juristeja, yksi tytöistä opiskeli laboratorioanalytiikkaa yliopistossa jne.
Matkanjohtajamme on aikoinaan täällä toimiessaan monin tavoin auttanut Namibian itsenäisyystaistelussa, olemme kuulleet lukuisia tarinoita kylppärin kaappiin piilotetuista aseista, sängyn alle kätketystä haavoittuneesta taistelijasta tai eteläafrikkalaisten sotilaiden valtaamasta pihamaasta.
Vilho ja Hilma asuvat täällä perinteisessä ambotalossa. Taloa - tai oikeastaan taloja - ympäröi maahan pystyyn iskettyjen paalujen aita. Se pitää pedot loitolla. Perinteiset talot tehdään pyöreiksi, auringossa kuivatuista savitiilistä. Kattona on ruokokatto. Jokaisella majalla on oma funktionsa. Yhdessä jauhetaan hirssi, toisessa säilytetään vähät tavarat, kolmannessa nukutaan jne. Varakkaimmilla saattaa olla aitauksen sisällä myös tukevampi peltikattoinen talo, neuvosmiehen perheellä savimajojen lisäksi täysin moderni tiilitalo kylppäreineen ja sisävessoineen. Talon edessä seisoi kolme autoa!
Pojille on oma talonsa tai majansa, tytöille omansa. Työnjako on perinteinen: tytöt keittävät ja asuvat siksi keittopaikan kupeessa. Tämän talon pihapiirissä kasvoi myös suuri puu ja sen alle varjoon kokoonnuimme puhumaan, katselemaan naapurikylän tyttöjen tanssiesitystä ja ennen kaikkea ruokailemaan.
Saimme matkan parhaan aterian: hirssipuuroa, uunissa paistettuja kurpitsan puolikkaita, salaatteja, papuja, porkkanoita, kanaa, pukkia ja meren antimia. Kylmiä juomia suoraan jäistä ja jälkiruuaksi kakkuja.
Vierailu oli yksi matkan kohokohdista, ambolaiset ihmiset sydämellisiä ja kuulemamme tarinat koskettavia.

Joulukirkossa

Uupumus iski, kaikki eivät heränneet edes kuorolauluun.
Aiemmin ambolaiset lauloivat "käännösvirsiä" mutta suomalainen Jaakko Löytty on etsinut ambolaisten omaa musiikkia ja musiikkiperinnettä hyödynnettäväksi myös kirkonmenoissa.





tiistai 25. joulukuuta 2012

Sossusvlei

Namibin autiomaan reunalla on laaja hiekkadyynialue. Se pitäisi nähdä auringon noustessa - nyt myöhästyimme. Yksi syy palata?

Sanan kuulossa

Olimme joulukirkossa Ambomaalla. Hipsimme valaistuun kirkkoon pilkkopimeässä, taskulampun valossa klo 4 aamulla. Kirkko oli jo tupaten täynnä; kirkon penkit oli irrotettu korjausta varten, joten kansa saapui paikalle kantaen jokainen omia muovisia puutarhatuolejaan. Jostain taiottiin meille kuitenkin istuimet, pääsimme melkein eturiviin. Pienet lapset oli komennettu alttarin eteen korokkeelle riviin istumaan, kirkkokansan valvovan silmän alle. Heitä oli hupaisaa seurata - aluksi he olivat virkkuja, mutta vähitellen vaipuivat yksi toisensa jälkeen kuka millaisessakin asennossa unten maille. Toimituksen loputtua yksi jäi sinne sikeään uneen.
Koska ELCIN ( evankelisluterilainen kirkko Namibiassa) on syntynyt suomalaisen lähetystyön tuloksena, kirkonmenot olivat melko suomalaistyyliset. Oli virrenveisuuta, rukouksia ja saarna. Matkanjohtajamme tulkkasi saarnan ambokielestä; se ei ollut kovin omaperäinen, enemmänkin kuulosti uskonnolliselta fraseologialta. Liekö ollut ajankohdan, erilaisen tradition vai käännöksen syytä? Kuoroja ja lauluryhmiä oli useita. Amerikkalaistyylinen hurmos kuitenkin puuttui, enemmän tunnelma oli harras ja totinen kuin riemukas tai riehakas. Kolehti kerättiin niin, että eteen laitettiin kori, johon jokainen kävi tuomassa roposensa, riveittäin, hyvässä järjestyksessä. Kirkon palvelijat laskivat sellaisilla naksutettavilla laskureilla kävijöiden lukumäärän.
Ambokielen ummikkona puheet menivät ohi eivätkä virretkään olleet tuttuja. Viihdykettä toi naisten asujen katselu. Kilpavarustelua oli ilmassa - tyylikkäitä hattuja ja huikean korkeita korkoja. Parhaimpiin oli siis sonnustauduttu. Suurimmalla osalla oli täysin länsimainen vaatetus, mutta näkyi myös ns meme- eli rintamekkoja. Ne on kuulemma kehitelty aikoinaan peittämään naisten rinnat, lähetyssaarnaajat kun eivät hyvällä (tai ehkä liiankin hyvällä...?) katselleet paljastissisiä seurakuntalaisiaan. Ainoastaan himbat pukeutuvat nykyään enää perinteisesti, nahkaiseen lannevaatteeseen. He pitävät kuitenkin tiukasti kiinni vanhoista perinteistään eivätkä ole kääntyneet kristinuskoon - eivätkä siten ole häiritsemässä kirkoissa kristikansan sielunelämää. Matkanjohtajamme tosin sanoi, etteivät lähetystyöntekijät enää nykyään vaadi kansaa luopumaan omista heimoperinteistään, sen tekee tännekin ulottuva länsimaistuminen. Niinpä kesken toimituksen soiva kännykkä kuultiin täälläkin: edessäni istuvan pikkupojan känny pirahti soimaan kahdesti. Äiti mulkaisi pahasti.
Kirkonmenot kestivät kolme tuntia. Alueen piispa kiitti lopuksi kansaa osallistumisesta joulukirkkoon - ja kehotti olemaan kohtuullinen juhlapyhien alkoholin käytössä. Koskahan meillä? Samalla voisi varoittaa ylensyönnistä ja vaikka liukkaista keleistä.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Kuvia matkan varrelta

Viisi norsua tuli juomapaikalle odotellessamme. Pojat päiväkaljalla?
Kirahvi on uljas eläin, kun sen näkee livenä, läheltä. Eläinten kauneuskisan voittaa kuitenkin oryx eli sarviantilooppi.
Welwitshia on outo eläjä. Metrien mittainen suoraan alaspäin kasvava puujuuri, kaksi liuskoittuvaa lehteä ja kukinnot, pojilla ja tytöillä erilaiset. Vanhin on 2000-vuotias, tämä yksilö vain 180 v. Namibian luonto on hyvä viherpeukalo?





sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Sarvikuono!

Eilen illalla yritimme vielä yösafarille. Läksimme liikkeelle Namutonista jeepillä, jo lähtiessä salamoi komeasti. Ehdimme ajella tunnin ja nähdä antilooppeja (myös dik dikin, joka on pienin antilooppi, vähän kissaa suurempi). Komeinta oli kuitenkin hurja salamointi, koko taivaanranta oli vähän väliä valkoinen. Yhtäkkiä tuli tuulenpuuska ja alkoi kunnon ukkosmrsky. Teimme täyskäännöksen ja palasimme campille, mutta huoneeseen juostessamme kastuimme läpimäriksi.
Koko yön tuntui satavan ja salamoivan, mutta aamu valkeni kuitenkin sateetta. Läksimme klo 6 vielä aamukierrokselle, näimme jälleen kirahveja, dik dikejä ja muita antilooppeja. Palasimme klo 8 aamiaiselle, pakkasimme auton ja suuntasimme juomapaikkoja kierrellen pois Etoshalta. Tiellä vastaan käveli muutama kilpikonna ja runsaasti seeproja ja kirahveja sekä erilaisia lintuja. flamingotkin olivat alkavien sateiden myötä tulleet pesimään Etosha panille. Yhtä metsästimme - sarvikuonoa. Se ei esittäydy läheskään jokaisella reissulla, mutta me näimme sen! Puoliso näki sen ensimmäisenä, noin kymmenen metrin päässä tiestä ja autosta musta sarvikuono söi kaikessa rauhassa pensaiden lehtiä. Nyt siitä on ainakin sata kuvaa!
Sattui myös vähän haavereita: matkanjohtaja oli unohtanut auton kattoluukun auki yöksi ja istuinpäälliset, matot ja jopa turvavyöt olivat likomärät. Päälliset laitettiin kuivumaan, itse jouduin etupenkkiin, mutta jätin turvavyön auki, ettei se kastelisi vaatteita. Teillä oli paikoin syviä lammikoita ja yhdessä sellaisessa auto teki rajun sivuliikkeen, putosin penkiltä. Selässä ja reidessä on komeat mustelmat. Toisaalta: jos vyö olisi ollut kiinni, olisin luultavasti lyönyt pääni yhteen tankoon, joten parempi näin.
Etoshalta suuntasimme kohti entistä Ambomaata, Ovambolandia. Muutamaa lähetystyön merkkipaikkaa metsästäessämme ajelimme pitkin jo hieman sateen pehmentämiä peltoja. Pelkäsin koko ajan, että juutumme mutaan tai auto kaatuu. Ei onneksi tapahtunut kumpaakaan, mutta kuskimme ottaa kyllä mielestäni hieman turhia riskejä, ottaen huomioon, että kyydissä on asiakkaita, ei oman perheen jäseniä. Vaimo on kertonut lukuisista takavuosien juuttumisista pson itsepäisyyden vuoksi...
Joulu on edelleen kaukainen asia täältä katsoen. Huomenna syömme täkäläisen joulupäivällisen, hirssipuuroa, luomukanaa, villipinaattia, jauhojuomaa. Joulupäivänä tarjotaan joulupukkia, jota olemme ilmoittaneet syövämme, vaikka muuten punaisen lihan välttely on onnistunut hyvin. Kasvisruuat ovat hyviä, aamiaisella saa kaikkialla munakasta ja kalakin, erityisesti kingklip, on maistuvaa.
Täällä Ambomaalla majoitus on lähetysseuran vierastalossa. Vaatimatonta, mutta siistiä ja ilmastointi toimii. Harmi, ettemme ehtineet tiiviin Etosha-ohjelman aikana juuri ollenkaan nauttia luonnonpuiston majoituksen suoranaisesta ylellisyydestä.
Vaikka olemmekin kaukana, toivotamme kaikille läheisillemme - sekä tietenkin kaikille blogimme seuraajille - oikein ihanaa joulua! Uudeksi vuodeksi palaamme, kaivamaan mökin kinoksista.

Toinen päivä Etoshalla

Edellisyömme majapaikka Dolomite camp luonnonpuiston länsiosassa olisi ollut mahtava korkealla rinteessä savannin yllä sijaitsevine uima-altaineen, mutta eipä ehditty siitä nauttia. Läksimme aamulla ajamaan klo 9, olimme perilla Okaukuejossa jo kolmen tienoissa. Matkalla näimme paljon seeproja ja kirahveja ja yhdelle juomapaikalle tullessa myös 4 elefanttia. Ne olivat tulossa juomaan, jäimme odottelemaan. Metsän reunassa yksi elefantti tarkisti tietä ja pian näkemämme 4 muuta tulivat esille ja marssivat peräkanaa automme takaa juomaan ja kylpemään. Kaikki olivat uroksia, pojat päiväkaljalla?
Illan suussa ajelimme vielä pari tuntia ja tapasimme 4 leijonaa aivan tien vieressä puun alla. Ajoimme auton parin metrin päähän komeista otuksista - ja pson kameran vastavalosuoja putosi ikkunasta suoraan ison naarasleijonan nenän eteen. Onneksi matkanjohtajamme sai huijattua leijonat vähän kauemmaksi ja poimi suojan auton oven raosta. Puiston alueella on ehdottomasti kielletty poistumasta autosta - pissipaikatkin ovat aidattuja, sillä joskus on sattunut niin, että vessassa on jo leijona odottamassa, varjossa pitämässä siestaa.
Muutama sadekuuro on jo osunut tielle, mutta sateet ovat vielä niin vähäisiä, että tiet eivät ole muuttuneet kuravelliksi ja joen pohjat ovat edelleen kuivia. Joissa ei nimittään useinkaan ole siltoja, vaan joki ylitetään pohjaa myöten ajamalla. Sadekautena se ei aina onnistu.
Huomenna lähdemme ensimmäiselle bongausreissulle 6.50, siis vähän ennen auringonnousua, ja palaamme yhdeksäksi aamiaiselle. Aamut ovat parhaita, valo on silloin kaunis ja eläimet ennen päivän kuumuutta liikkeellä. Sarvikuono on vielä näkemättä.
Seuraavan yömme olemme Namutonissa, puiston itäisen sisäänkäynnin kohdilla. Pojaltani saamani tiedon mukaan siellä pitäisi campilla olla puolikesyjä mangusteja. Yhden jo tapasimme, se oli yhden campin omistajan lemmikki ja tykkäsi etsiä crocsien rei'istä syötävää. Senäytti tulevan hyvin juttuun perheen lemmikkikissan kanssa.
Joulutohina tuntuu täältä käsin tosikaukaiselta. Jos siis haluaa joulua pakoon, täällä se onnistuu satavarmasti. Edes muista turisteista ei ole paljon haittaa, vaikka pitäisi olla sesonki. Teillä tai majoituspaikoissa ei ole ruuhkaa. Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin majapaikassa on vähän muitakin kuin me. Silti kaikki palvelut pelaavat hämmästyttävän hyvin, tämä maa on outo sekoitus köyhää kehitysmaata ja vaurastuvaa palveluyhteiskuntaa. Joissain kohdin kyllä sosiaalinen omatunto vähän kolkuttaa - ei kai ylipäätään ole ekologista lentää toiselle puolen maapalloa, edes luontoa ja eläimiä ihailemaan.

perjantai 21. joulukuuta 2012

torstai 20. joulukuuta 2012

Etoshalla I

Ajoimme Etoshan luonnonpuistoon sen länsireunalta. Alue on muistaakseni 400 km pitkä ja 150 km leveä.
Aamulla vierailimme vielä himbakylässä. Se on kansa, joka elää vielä perinteisesti: miehillä on useampi vaimo, lapsia tehdään paljon, sillä ne ovat vanhuuden turva, naiset kulkevat puolialastomina ja voitelevat ihonsa päivittäin okran ja voin seoksella, he kantavat nahasta tehtyjä vaatteita ja perinteisi koruja. Kansa on paimentolaisia, pääasiallinen ravinto on liha, maito ja maissipuuro. Ehkäpä sieltä tulevat näyttelykuvamme?
Etoshalla näimme tänään kirahveja, vuoristo- ja tasankoseeproja, sihteerilintuja, eri antilooppilajeja ja yhden norsun kaukaa. Huomenna jatketaan, matkalle osuu useita juomapaikkoja, joten norsujenkin näkeminen on luultavaa.
Yövymme nyt aivan uudella Dolomite campilla. Majamme on periaatteessa teltta, mutta varustetasoltaan kuin hotellihuone. Paitsi että parvekkeelta aukeaa valtava savanni, jolla juoksi ennen auringonlaskua seepralauma, jopa kavioiden kopina kuului. Paldakiinivuoteemme jalkopäässä on seinän kokoinen ikkuna, josta voimme katsoa aamun sarastuksen savannilla.
Matkallamme on aika kiivas tahti. Tulimme tänne puoli seitsemältä, illallinen oli seitsemältä ja aamulla starttaamme viimeistään yhdeksältä, jota ennen aamiainen ja auton pakkaus. Kiirettä pitää, huilata ei juuri ehdi. Seitsemänkymppinen pomomme on intohimoinen reissaaja, meillä muilla tekee tiukkaa pysyä matkassa. Onneksi porukalla näyttää kuitenkin piisaavan huumorintajua; eläkeläisnaisjoukko, jonka käämien jo pelkäsimme palavan tässä tahdissa, oli äsken ennen ruokaa gin tonicilla, kertoivat vain heittäneensä matkalaukut majaan. Me sentään kävimme kastelemassa itsemme suihkussa. On täällä uima-allaskin, mutta kuka sinne ehtisi?

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Saariselkä, Namibia, Opuwo

Kaksi päivää tiukkaa ajoa pohjoiseen. Matkalla käynti Petrified forestissa ja tänään Twyfelfonteinin kalliopiirroksilla. Kivettyneessä metsässä on muinaisia puita, jotka ovat aikojen alussa kaatuneet, peittyneet veteen ja maa-ainekseen ja muuttuneet kiveksi. Kallioon hakatut kuvat esittävät eläimiä ja ovat 2000-6000 vuotta vanhoja. Baitövei, meillä Jaalassa on yhtä vanhoja.
Eilen illallispöydässä puhuttiin jostain syystä hiihtämisestä. Seurue kertoi muistojaan ja minäkin kerroin, tapauksesta, jolloin jouduin antamaan ensiapua kaatuneelle hiihtäjälle. Kolme vuotta sitten olimme ylittämässä tunturia Saariselällä, matkalla Rautulammelle. Oli kylmä ja kova tuuli. Meidät ohitti mies rivakasti ja seuraavaksi tapasimme hänet tunturin takaa kurusta kaatuneena. Paikka on tosi hankala laskea kaikilla keleillä. Ensimmäisenä paikalle osunut oli lähtenyt ylös tunturiin hakemaan kännykkäkenttää soittaakseen apua. Mies oli olosuhteisiin nähden liian kevyissä vaatteissa. Hän makasi hangessa, kipeä oli sekä käsi että jalka. Diagnoosini oli sijoiltaan mennyt olkapää ja reisiluunkaulan murtuma. Kesti melkein tunnin, ennen kuin kelkka ja kuljetusahkio saapuivat paikalle. Laitoimme muutamien muiden paikalle tulleiden kanssa reppumme hänen alleen eristeeksi, paljon muuta emme voineet tehdä. Tuo odotusaika tuntui ikuisuudelta, itsekin olin jäätyä ja tuskin koskaan olen hiihtänyt niin rivakasti tuosta kurusta Rautulammen kämpälle. Ja milloinkaan en mene enää tunturiin ilman avaruuslakanaa repussa.
Illallispöydässä mies vastapäätäni totesi olevansa tuo mies. Olkapään sijoiltaanmeno oli oikea diagnoosi; reisiluu ei ollut murtunut, vain reisilihas oli revähtänyt. Pahinta oli kuitenkin niskanikaman murtuma. Taustalla ollut selkärankareuma altisti sille. Pikkuhiljaa hän oli kuitenkin kuntoutunut käveleväksi, vaikka aluksi liikkui vain oikea käsi. Se oli hänen elämänsä viimeinen hiihto. "Yksi pieni hetki ja virhearvio voi muuttaa koko elämän", totesi mies.
Olemme teltassa, linnut huutavat ulkopuolella. Huomenna Etoshalle katsomaan eläimiä!

Norsuvaara

tiistai 18. joulukuuta 2012

Namibian Korkein vuori

Natsiantiikkia

Eilen harrastimme turismia, oli ns. vapaapäivä. Uimme Atlantissa, kävimme Swakopmundin museossa ja ennen kaikkea kiertelimme kaupoissa. Museossa esiteltiin eniten kyllä valkoisten historiaa, mustista heimoista oli lähinnä jnkv esineistöä, mutta melko vähän kerrottiin elämäntavoista tms. Miksiköhän?
Ostimme kiikarit Etoshaa varten ja optikolta aurinkolasiklipit, edelliset unohtuivat kaupan tiskille Windhoekissa. Turisteille suunnattuja kauppoja on runsaasti, kaikissa samaa tavaraa, osa madeinindia, china yms. Helmikorut, korit, puuveistokset ja karakulkudonnaiset ovat kyllä kauniita, mutta vältettiin kiusaus.
Kävimme myös antiikkiliikkeessä, jonka perimmäisessä huoneessa oli Afrikka-antiikkia. Melkein ostettiin pyöreä seremonianaamio, jonka kuvakielestä Picasso oli selvästi saanut vaikutteita keramiikkaansa. Omistaja, saksalaista sukua oleva mutta täällä syntynyt keski-ikäinen mies, tuli kysymään, olemmeko Suomesta. Kertoi tunnistaneensa puheemme, hänen appensa oli suomalainen Tauno Tirronen, kuuluisan lähetyssaarnaaja Toivo Tirrosen poika.
Kerroimme tapauksesta myös matkanjohtajallemme. Hän tunsi perheen, mutta totesi kalseutta äänessään: "Olemme käyneet kaupassa, siellä oli natsiantiikkia." Huomasin vain Hitleriä esittävän postikortin, mutta kun emme ole kiinnostuneita kunniamerkeistä tms, muu jäi noteeraamatta. Onneksi ei ostettu naamiota. Ehkä tänne kauas ei ole ulottunut saksalaisia edelleen piinaava natsiaikaa koskeva pahoinvointi? Tai tänne on saatu kipattua natsijäämistöä, Saksassa kun sitä ei voi myydä?

maanantai 17. joulukuuta 2012

Huomenna pohjoiseen

Olemme viettäneet nyt pari päivää rantalomaa Swakopissa, mutta aamulla suuntaamme pohjoiseen. Ohitamme maan korkeimmän vuoren, Brandbergin, käymme katsomassa White ladyn eli kalliokaiverrukset sekä tutustumassa himbakylään. Sitten on vuorossa kolme päivää Etoshan kansallispuistossa, jossa voi nähdä suuren osan Afrikan suurista villieläimistä. Majoitus on safariteltoissa. Leijona ei tulle sisään, mutta sen voinee kuulla...? Tämä tiedoksenne, sillä saatamme olla seuraavat päivät verkkopimennossa - ei siis leijonan ruokana.
Atlantti on taannut lautaselle joka päivälle kalaa ja muita meren eläviä, mutta tästä eteenpäin on selvittävä muilla eväillä. Jouluun kuuluu täällä hirssipuuro ja jauhojuoma, joulupäivänä on tarjolla joulupukkia (!).
Lunta täällä ei ole edelleenkään (Suomessa kuulemma on), mutta hiekkaa kyllä siitäkin edestä. Huomisen jälkeen eivät Atlantin vilvoittavat tuulet virkistä, odotettavissa on jälleen kuivaa ja kuumaa.

Swakopmund

Whalefishbay

Whalefishbayn satama

Swakopmundin majakka

Yöllinen kulkija

Kauriin kääntöpiirin eteläpuolella

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vanhenemisesta

Monissa Afrikan maissa AIDS on tehnyt väestöpyramidiin uuman: tauti on harventanut voimakkaasti työikäistä väestönosaa. Lapsia ja nuoria on paljon ja se näkyy katukuvassa kaikkialla. Lapsia syntyy, perhesuunniitelu ei ole vielätoivotulla tolalla ja usein myös ajatellaan, että lapset ovat vanhuuden turva.
Silmiinpistävää on myös se, että vanhuksia ei juuri näy katukuvassa. Vaikka eliniän ennuste on pudonnut 10 vuodella AIDSin vuoksi, kato käy nuoremmissa. Ehkä vanhukset ovat kiinni kotiaskareissa huoltamassa orpoja lapsenlapsia eivätkä jouda pyörimään kaupungilla?
Samassa pihapiirissä "lasareettimme" kanssa on vanhainkoti. Asukkaat näkyvät olevan vanhuksia, valkoisia. Mustilla ei ole tapana siirtää vanhuksia pois perheen parista, heidät hoidetaan suvun toimesta hautaan saakka. Suomessa ei ole yhtään somalia vanhainkodissa - Ruotsissa kuulemma jo on.
Olemme omassa reissuryhmässämme nuoriso-osasto. Matkalaisten olemuksessa näkyy kauniisti elintapojen, erityisesti liikuntatottumusten vaikutus vanhenemiseen. Ryhmässä on selvästi muutama liikuntaa tai arkiliikkumista harrastanut. Naamataulun ikääntymiseen vaikuttavat geenit, viina ja tupakka, mutta olemukseen lyö leimansa liikkuminen. Liikkuvat ovat kerkeitä, eloisia ja kaikin tavoin pirteämmän näköisiä. Liikkumattomilla huononee tasapaino, olemus käpistyy, kävellessä myötäliikkeet vähenevät ja ryhti huononee. Kävelystä tulee köpöttelyä. Pää kääntyy hitaasti jos ollenkaan. Kun ei liiku, lihakset katoavat. Painoakin kertyy, mutta se ei näytä olevan oleellisinta tässä olemuksen vanhenemisessa.
Matkanjohtajamme on luku sinänsä. Vaikka ikää on reilut 70 v, hommat sujuvat - hän muun muassa ajaa kaikki siirtymätaipaleet autoamme. Mutta väsyy hänkin - toivon vain matkallamme mukana olevalle vaimolle pitkää pinnaa ja lehmän hermoja. Hän on selvästi henkilö, joka eläköitymisestään huolimatta ei pysty lopettamaan työntekoa, luultavasti milloinkaan. Se on toisaalta surullistakin. Voimat ehtyvät, mutta ainoa tyydyttävä elämäntapa ja tyydytyksen lähde on työ. Toivottavasti firmassa löydetään sopiva konsti kauniisti säädellä ja pikkuhiljaa vähentää hänen työtään, muuten seuraukset voivat olla tuhoisat.
Tällaisia mietteitä täällä ihmiskunnan historian alkulähteillä. Namibiasta on löydetty merkkejä ihmisasutuksesta 50-60 000 vuoden takaa ja maailman vanhin ihmisen luuranko vähän pohjoisemmasta, Etiopiasta. Olen käynyt katsomassa tämän 120 senttisen Lucyn jäänteet Addis Abeban museossa.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Swakopmundissa

Ajoimme halki autiomaan, kunnes lopulta vastassa oli meri - ilman minkäänlaista välivyöhykettä. Saavuimme Swakopiin, rantakaupunkiin, joka on kuin Namibian naantali. Suosittu täkäläinenkin lomakohde Atlantin rannalla. Talot ovat osin saksalaismiehityksen ajalta, samoin osa katujen ja hotellien nimistä. Me asumme Prinsessin Ruprechtissä, joka on jostain 1900-luvun alkupuolelta peräisin oleva entinen lasareetti. Saimme vielä huoneenkin "vanhalta puolelta". Kaupunkia leimaa siisteys, steriiliyteen saakka. Ero on suuri, jos vertaa muihin Afrikan maihin ja niiden kaupunkeihin.
Vaeltelimme rannalla ihaillen Atlantin mahtavia aaltoja ja nauttien meren tuoksusta aavikon kuivuuden jälkeen.
Pakko kyllä myöntää, että autiomaa teki lähtemättömän vaikutuksen. Värien kirjo on niukka, mutta vaikuttava. Maa vaihtelee pelkästä hiekasta harvojen lilalle ja siniselle hohtavien ruohotuppaiden peittämään aavikkon tai oljenkeltaiseen ruohikkoon. Taustalla siintävät vuoret oranssinpunaisina tai liloina. Välistä maisema taas on kuin kuusta, pelkkää aaltoilevaa vuoristoa.
Pysähdyimme matkalla ihmettelemään welwitschia-kasveja, joita kasvaa vain aavikkokaistaleella Namibiasta Angolaan. Kasvi voi olla 500-600 vuotta vanha, vanhimmat jopa 2000 vuotta. Se tekee kaksi lehteä, jotka suikaloituvat maata pitkin lamoaviksi liuskoiksi ja lisäksi kasvilla on pienet kukinnot, poikakasvilla ja tyttökasvilla erilaiset.
Täällä Swakopissa viivymme tiistai-aamuun, jolloin suuntaamme pohjoiseen. Huomenna on tarkoitus päästä aamulla merelle ihmettelemään kaloja, merikilpikonnia etc. Kun kuljeskelimme rannalla, mieleen tuli väistämättä, ettei olisi paha omistaa täällä kesämökkiä. Ei taida kumminkaan työikä enää riittää riittävän summan tienaamiseen, ja mökkimatkakin olisi pitkänlainen.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Windhoek, sossusvlei...

Häntätuuli toi meidät 12.12. tänne Tuulenkulmaan tunnin etuajassa. Aamu oli raikas ja pilvinen, mutta pilvet katosivat jo ennen kaupunkiin pääsyä Hosea Kutakon lentokentältä. Matkanjohtajamme on toimelias seitsemänkymppinen ja kulkuvälineemme elämää, aikaa ja kilometrejä nähnyt kuorma-auton alustalle rakennettu bussi. Ilmastointi hoituu pääasiassa ikkunat avaamalla...
Ensimmäisenä päivänä ehdimme suorittaa kaiken, mitä turistille kuuluu: kaupunkikiertoajelun, postikorttien (lastenlapsille) hommaamisen, terassilounaan ja altaassa pulikoinnin.
W on saksalaisen siisti, suorastaan steriili pikkukaupunkimainen 300 000 asukkaan koti. Kiinnostavinta antia kierroksella oli Katutura (suomeksi "emme muuta sinne") eli mustien asuma-alue. Vanhimmat osat ovat siistiä vaatimattomien pienten, yksinkertaisten talojen aluetta, uusin, "informal" alue taas pellinpaloista kyhättyjä asumuksia. Niihin ovat asettuneet kaupunkiin työn perässä tulleet köyhät. Työttömyys on korkea, nuorilla jopa 75%.
HIV on toinen vitsaus, jopa viidennes väestöstä on positiivisia. Tämä on näkynyt jopa väestönkasvussa ja eliniän odotteessa, joka on laskenut yli 60:stä suunnilleen 51 voteen. Nykyään tilannetta helpottaa lääkitys; kaikki diagnosoidut ovat oikeutettuja arv-lääkitykseen.
Ensimmäisenä iltanamme meillä oli tapaaminen Suomen asiainhoitaja Anne Salomäen kanssa lähettilään residenssissä. Hän kertoi lähetystön hankkeista; pääpaino kehitysavussa on kansalaisjärjestöjen tukemisessa ja kansalaisyhteiskunnan luomisessa. Hänen kanssaan keskustelin myös Oulun yliopiston hankkeesta 3 v. sitten UNAMissa aloitetun lääkärikoulutuksen avustamisessa opettajavoimilla. Äskettäin oululainen kollega oli opettamassa synnytysten hoitoa ja muitakin on ollut aiemmin. Toivon mukaan tästä aiheesta tulee juttua Sykliin.
Toisena päivänämme kulkupelimme näytti kykynsä: ajoimme yli 300 km osittain epätasaisia hiekkateitä Soilitaireen ja kolmantena päivänä eli tänään Sossusvlein hiekkadyyneille. Lähtö aamulla klo 6, jo valoisaa, mutta aurinko vasta nousemassa. Vuoret ja autiomaa olivat matkalla henkeäsalpaavan kauniit ja dyynit hieno kokemus. Kiipesimme yhdelle sen harjaa pitkin ja toista reunaa alas. Alhaalla kengistä sai kaataa kourallisen hienoa hiekkaa. Lampsimme vielä 37 asteen kuumudessa katsomaan aluetta, jossa on ikivanhoja kuolleita puita - aavemainen maisema. Tuntuu uskomattomalta, että tälle yhdelle pallolle mahtuu niin monenlaisia maisemia.
Olemme nyt siis hieman Kauriin kääntöpiirin eteläpuolella. Aurinko polttaa hetkessä, ellei suojaudu. Ilma on todella kuivaa, täällä sataa alle 100 mm vuodessa. Akaasiat jaksavat silti tuottaa vihreitä lehtiä ja kaipa jotain ruohotuppaitakin maassa kasvaa, sillä näimme matkalla paviaaneja, springbockeja, keihäsantilooppeja ja strutseja. Huomenna jatkamme Svakopmundiin, joka on täkäläisillekin lomakohde: merenrantakaupunki viehättävine katuineen, ravintoloineen ja hotelleineen. Siellä olemme jopa 3 yötä, pisimpään yhdessä paikassa tällä matkalla. Ohjelmassa on mm meriretkimkatsomaan kaloja - ja ehkä nisäkkäitäkin (en nyt ihan tarkkaan muista, mitä).