lauantai 4. lokakuuta 2014

Tokajin Szüret

Pistäydyimme aamulla Szerencsissä vihannestorilla. Tarjolla oli ihania hedelmiä, ei niin herkullisen näköisiä sieniä ja lisäksi paljon erilaisia papuja, kaaleja etc. Myös pikkutuottajien makkaroita ja savustettua läskiä näkyi olevan kaupan. 

Viininkorjuujuhla Tokajissa vastaa (ainakin osittain) suomalasta metrilakutapahtumaa. Kaljakojut puuttuvat, tilalla tarjoillaan pikku mökeistä paljon hienostuneemmin paikalliseten viinitilojen viinejä desilitran mitalla. 

Oman kylän viinikellarikin oli edustettuna. 

Lavalla esiintyi päivällä paikallinen ukko-orkesteri: hanurin, kitaran, tuuban ja trumpetin tahdissa ränttätänttää. 

Viinikojujen lisäksi oli pitkä rivi myyntikojuja - ainakin saippua, keramiikka, makeiset, hillot, kuivatut hedelmät ja paikalliset (erinomaiset) juustot olivat edustettuina. Mukaan lähti juustoja ja lampaantalja. Olinkin ihmetellyt, mihin ne joutuvat, täällä kun näkee myös lammaslaumoja. Mustavalkoinen talja maksoi alle 20 eur. Rullapulla odottaa kassissa iltapäiväkahveja. 

Monenlaista purtavaa pieneen näkään oli myös tarjolla. Tässä paistettiin perinneuunissa vähän pitsan tapaisia mutta huomattavasti runsastäytteisempiä piirakkapaloja.

Madin Gusteau ei ole talvikaudella viikonloppuna auki, joten valitsimme tokajilaisen ruokapaikan. Täällä luulisi kasvavan kaikkea mahdollista syötävää, mutta vihreät vihannekset annoksessa merkitsivät hernemaissiporkkanaa pakasteesta. Olisi vielä opittavaa täkäläisillä kokeilla. 

Sää alkaa olla selvästi syksyinen. Ei sada, mutta on pilvistä ja lämpö viitisentoista astetta. 

Tänään täytetään matkalaukut omenilla, rypäleillä, luumuilla ja pähkinöillä. Aamulla aikaisin suuntaamme Budapestiin ja kotiin. 

perjantai 3. lokakuuta 2014

Zempenin ympäri

Iltapäiväksi oli luvassa sadetta, joten läksimme liikkeelle heti aamusta. 


Ajoimme Slovakian rajalle päin katsomaan keskiaikaista myllynkivilouhosta, Tengerszemiä.


Sieltä jatkoimme autolla ympäri Zemplenin luonnonpuiston, läpi pikkukylien. Tavoitteena oli Boldogkövarin linna. 





Linnan alakerrassa oli keskiaikainen ravintola, nautimme papusoppaa puulusikoilla.


Sää pysyi sateettomana, mutta lämpöä oli vain 14 astetta, syksyistä jo siis. Ruskakin on alkanut hiipiä tämän viikon aikana. Linnalla olivat myös ainoat viikon aikana näkemämme turistit, oikein bussillinen. Ilmeisesti seudun szüret on houkutellut väkeä, viininkorjuujuhlat alkoivat tänään Tokajissa. Menemme huomenna katsomaan, mistä on kyse.
Tänä iltana meidät on kutsuttu pehtoori-Karolyn ja vaimonsa Katin luo päivälliselle. Sydämellisiä ihmisiä, vaikkei meillä yhteistä kieltä olekaan. 

torstai 2. lokakuuta 2014

Sadetta!

Aamusta saakka on sataa tihuuttanut. Hyvä syy hoitaa joitakin sisäpuuhia. Kiinnitimme makuuhuoneen seinälle Suomesta tuodun funkkis-ryijyn.

Ei ehkä kovin unkarilainen, mutta... Värit istuvat hyvin ympäristöön, emme ole unkarilaisia ja kansallistunnon kohottamiseen täällä törmää muutenkin ihan riittävästi, joten pisara suomalaisuutta sallittaneen.

Omenapuumme tuottaa hyvää satoa, oli pakko kokeilla omenahyvettä. Omenalohkoja, viinkonlopulta jääneitä keksejä muruina, oman puun saksanpähkinöitä, kanelia ja margariinia - vuoka uuniin ja nautinto kera luonnonjugurtin oli valmis! Uuni toimii hienosti, ehkä lämmönsäädönkin oppii kokeilemalla. 

Karoly pistäytyi. Puhetulvasta olimme ymmärtävinämme, että mustisaaveja (5 kpl) pitää hämmentää kerran päivässä, klo 15. No hämmennetään, ei kai siitä haittaakaan voi olla. Kolme tynnyriä on meille tulevaa viiniä, kaksi Karolyn, palinkaa varten. 

Iltapäivällä suunnattiin ensin Szerencsiin ja Bonboniin, suklaatehtaan myymälään. Ihania tummalla suklaalla kuorrutettuja sitruunan ja appelsiinin kuoria oli saatava kotiinviemisiksi. Sieltä ajettiin mutkitellen Madiin, löydettiin paikallinen pieni juustola, Madi Sajt, josta mukaan lähti maistelun jälkeen kolmea eri juustoa, 

Huomenna on luvassa sadetta vasta iltapäivällä, joten aamupäivällä ehkä Zemplenille. Iltapäivällä voi käydä katsastamassa Tokajissa alkavaa szüretiä. Kojut ovat jo valmiina. 

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Bükkillä tänään

Aamu oli hieman pilvinen ja säätilan tarkistus kertoi, että huomenna ja ylihuomenna saattaa tulla sadekuuroja. Niinpä muutimme suunnitelmia ja päätimme suunnata Bükkin luonnonpuistoon, noin 60 km meiltä lounaaseen. Karttaa tutkailtuamme päätimme ajaa Szentelekiin. Periltä löytyi naisluostarin rauniot.
Koko Bükkin alue on täynnä patikointireitteja, mutta ajattelimme, että tänään voidaan tyytyä vähän lyhyempään päivään. Reilu pari tuntia, ensin laskua ja sitten nousua. Hiki lensi ja kirveli silmiä.
Reitin alussa kiipesimme korkealle kiviselle kukkulalle, muuten reitti kulki hämärässä lehtimetsässä.

Juuri kun palasimme autolle, alkoi tihkusade. Palasimme Lillafyrediin, josta löytyi satulinnamainen hotelli, jonka aulassa meille tarjoiltiin kahvia ja Gundel palascintaa.


Nyt ei ole sesonki ja sen huomaa. Eilen tapasimme kaksi patikoijaa ja yhden maastopyöräilijän, tänään kaksi patikoijaa ja kaksi maastopyöräilijää. Ajattelimme, että resupekkojenkin rahat kelpaavat hienossa Palota-hotellissa ja oikeassa olimme. Ei ollut lobbyssa tungosta eikä kukaan katsonut maastokenkiämme.

Talo on hieman kolea tähän aikaan vuodesta, mutta kaminat lämmittävät nopeasti. Kokeilimme myös kaasu-uunia ruuan lämmittämiseen, eikä se ollut mitenkään vaikeaa. Ehkä kakkupohjia en sillä kuitenkaan tekisi, mutta perusruuanlaittoon kelpaa mainiosti. 

tiistai 30. syyskuuta 2014

Satoraljaujhely: nousua, laskua, maisemia

"Jauhelihan" kaupunki on meiltä pohjoiseen, aivan Slovakian rajalla. Sen länsipuolella on merkittyjä vaellusreitteja sekä laskettelukeskus, lasten seikkailupuisto ja kesälläkin toimiva kelkkarata.

Näkymä Satoraljaujhelyyn Szt. Istvan kapolnalta (pieni kappeli rinteen laella, kuva alla). 


Jatkoimme kipuamista, loppumatka oli tosi jyrkkää kivikkoa, hiki valui silmiin. Laella oli näköalatorni, jonne hiihtohissit tulivat. Maisemat hienot, kun sulki silmänsä rinteisiin tehdyiltä laskettelu-rinteiltä. 

Lopuksi laskeuduimme tietä pitkin takaisn kaupunkiin.

Palatessa pistäydyimme Hercegkutin kylässä, jossa on rinteessä satakunta viinikellaria, joita on entistetty EU-rahalla (1,3 Meur). Saataisiinkohan suomeenkin eu-rahaa saunojen kunnostukseen?
Kipusimme vielä tästä ylöspäin, rinteen laelle oli pykätty ihan uusi kapolna ja matkan varrella oli pystejä, jotka kertoivat pääsiäisen kärsimystarinan. Nyt kun täällä on ollut useamman kerran, silmiin alkaa pistää jonkinlainen ylikorostunut kansallistunne tai sen korostaminen ja uskonnollisuus, jossa tapahtuu välillä  vähän ylilyöntejä. Radio on auki Radio Kossuthin kanavalla, sieltä tulee taukoamatta unkarilaista kansanmusiikkia. Annos alkaa olla täynnä. 
Paikallinen golgata?

maanantai 29. syyskuuta 2014

Koiraa ulkoiluttamassa

Aamu oli sumuinen, läksimme liikkeelle 8.30 sauvoinemme. Kadulla törmäsimme Miklosin (tj) pieneen erittäin ystävälliseen sekarotuiseen tyttökoiraan Gidaan (miten mahdetaankaan kirjoittaa?). Se ei tunnistanut meitä heti, mutta tunnistettuaan riemulla ollut rajoja: Gida osaa hyppiä tasajalkaa kaikilla neljällä raajalla. 



Suuntana ensimmäisenä päivänä oli Tokaji-vuori, sieltä Tokajiin ja tietä pitkin takaisin. Tiehaara oli katsottu jo valmiiksi. Gida lyöttäytyi seuraan eikä suostunut jäämään kotiin, vaikka yritimme hätistää sekä suomeksi että englanniksi. Se johdatti meidät itsetietoisen näköisenä ulos kylästä ja vähät välitti joka pihalla aidan takana räksyttävistä lajitovereistaan. 

Oikea tie löytyi heposti, mutta päättyi kummallisesti korkeaan heinikkoon. Päädyimme jatkamaan, heinikossa kun näytti olevan jonkinlaisia polkuja - kauriiden, kuten myöhemmin huomasimme. Koira hukkui heinikkoon, mutta jostain se aina löytyi jalkoihin pyörimään. Haahuilimme osittain metsässä, osittain viinitarhojen liepeillä, kunnes yhtä äkkiä törmäsimme jälleen oikeaan, merkittyyn reittiin. Sitä jatkoimme perille, radiomaston juurelle koira seuranamme. Huolestutti, miten se jaksaa, aika pieni kun on. Turha oli huolemme. Laskeutuessa Gida kulki edellä ja jäi aina meitä odottamaan, palasi hakemaankin, jos jäimme mutkan taakse jälkeen. Tarjosin vissyä juotavaksi, ei kelvannut. Arvosti enemmän kuralammikon vettä. 

Tokajissa oli hiljaista, monet kesällä auki olleet kaupat ja ravintolat olivat kiinni - avannevat tosin viikonlopuksi, kun tulossa on szyret, paikallinen viininkorjuujuhla. Etsimme ulkoilmaravintolaa, meillä kun oli nelijalkaista seuraa ja epäilimme, ettei sitä päästettäisi sisätiloihin, vaikka onkin opettajan koira. Ei oikein löytynyt, päätimme jatkaa Lebujiin, joka on kotimatkan varrella ja siellä on pöytiä ulkonakin. 

Sää oli kirkastunut aamun sumusta kauniin aurinkoiseksi, reilut parikymmentä astetta lämmintäkin. Syksy ei juuri näy täällä; puut ja pensaat ovat vihreitä, samoin ruohikot ja niitä ajetaan vielä täyttä häkää. Vain pelloilta näkee, että on sadonkorjuun aika. Omalta pihaltamme napsimme suuhun tummia rypäleitä, omenia, luumuja ja saksanpähkinöitä. 

Lebuj tarjoaa kunnon unkarilaismättöä ja on sangen suosittu paikallisten keskuudessa. Nytkin oli parkkipaikka täynnä. Leivitetyt ja juustolla silatut kanapihvit täyttivät tehtävänsä ja Gidakin sai salaa osuutensa. Tarjoilija koitti sitä vähän hätistellä, mutta sanoimme, että se on seurassamme. 

Kotikylässä kävin vielä uudessa ruokakaupassa - Gida odotti ulkona kaupan kynnysmatolla. Kotona se sai koiranmuonaa ja lepää nyt portailla viiden tunnin vaelluksen uuvuttamana. Jatkossa meidän lienee poistuttava talolta joko autolla tai takakautta, jos haluamme lähteä koiratta jonnekin. 



Viininkorjuuta ja patikointia 25.9.-5.10.2014

Viinisatoa ovat jälleen kohdanneet vastoinkäymiset. Kesä on ollut ennätysmäisen kostea ja yhdistettynä lämpöön se on homehduttanut rypäleitä. Karoly oli leikannut köynnökset hyvin ilmaviksi, mutta silti tertuissa oli paljon etikoitumassa olevia rypäleitä. Torjuntaruiskutuksiakin oli tehty 14 tavanomaisen kahdeksan sijaan. Suuret hevosampiaiset olivat vielä viimeistelemässä tuhoa.

Karolyn neuvosta poimimme viiniin vain hyviä rypäleitä, joka hieman hankaloitti ja hidasti poimintaa. Sen tosin kompensoi tämän vuoden suuri korjaajien määrä: 12 aikuista ja 3 lasta. Yhdessä päivässä satomme oli korjattu ja puristettu mustiksi, jota tuli kuitenkin 150 litraa, aivan riittävästi meille. Heikoimmista rypäleistä Karoly puristi mehut palinkaa varten. Me ilmoitimme, että sitä tärpättiä emme tarvitse. 

Korjuupäivän sää oli hieno. Aurinko paistoi ja lämpöäkin oli parikymmentä astetta. Illalla oli kylän viininkorjuukulkue ja paikallisia, melko kotikutoisia juhlallisuuksia.
 Pergolassa kasvava Isabel tuotti jälleen hyvää ja tervettä satoa. Sitä ei tarvitse ruiskuttaa, mutta viinin tekoon se ei vähämehuisuutensa vuoksi sovellu. Erinomainen syömärypäle. Myös omena- ja luumupuussamme on kypsiä hedelmiä ja oman pihan saksanpähkinöitäkin päästiin maistamaan. 

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pustan reunamilla

Kylämme sijaitsee vuoriston ja pustan välimailla, talo rinteessä, kylän korkeimmalla kohdalla. Tästä etelään aukeaa pusta, peltoa silmänkantamattomiin, kuin meri. Tällä hetkellä väriä tuovat auringonkukkapellot. Takana ovat korkeat kukkulat ja lehtimetsät tammineen. 

Eilinen pyöräilyretki suuntautui pustan tuntumaan, reilut 60 km maalaismaisemia. Poikkesimme Szerencsiin huilaamaan, kylpylän kahviosta sai kahvia ja jäätelöä, ulkopöydän hinasimme varjoon. Paikalle pyrähti myös unkarilainen pyöräilyporukka, keski-ikäistä väkeä. Kylpylän ulkopuolella jalkakäytävällä oli "portti", josta suihkutettiin vesisumua jalankulkijoiden virkistykseksi. Etenkin pikkupojat kastelivat siinä vaatteensa litimäriksi. Piti meidänkin testata. Lähtiessä poikkesimme jälleen BonBonin tehtaanmyymälään ja ostimme kilon tummalla suklaalla kuorrutettuja hillottuja appelsiinin ja sitruunan kuorisiivuja. Must ja nam! 

Kotimatkalla kävimme tutustumassa Tarcalissa sijaitsevan Grof Degenfeldin viinitilan/hotellin/ravintolan ruokalistaan ja palasimme suihkun jälkeen syömään. Maistui, jälleen kerran ja tilan viinejäkin sai maistaa ja valita ruuan seuraksi suunmukaisimman. 

Tänään Budapestiin Egerin kautta. Päätimme valita reitiksi vuorten (täällä vähän matalammatkin kukkulat ovat vuoria) halki kulkevan serpentiinitien, joka on karttaan merkitty koko matkaltaan näköalatieksi. 

Viinitilan rakennuksia. Puupinoissa tammilautaa, josta syntyy viinitynnyreitä. 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Antiikin (ja roinan) pauloissa


Tämä Bää-äää pääsee koristamaan pääsiaispöytää.

Joka kuun ensimmäinen sunnuntai on pyhitetty antiikkimarkkinoille Miskolcissa. Sadat myyjät ympäri Unkaria ja naapurimaitakin täyttävät myyntikojuillaan kävelykadun ja sen poikkikadut. Tarjolla on lähes kaikkea - paitsi ei juuri huonekaluja tai muuta isompaa tavaraa. 

Hienoja vanhoja pellavaisia tekstiilejä on tarjolla valtavasti ja taas läksi mukaan neljä metriä kapeaa karkeaa pellavakangasta. Hinnat eivät (vielä) päätä huimaa, mutta huomasimme jo aamulla, että myös jälleenmyyjät olivat asialla. Erilaisia metalliesineitä työkaluista astioihin on paljon, samoin tietenkin keramiikkaa ja lasia, taidetta ja kirjoja unohtamatta. Ihmisiä onneksi ei ole ikäväksi tungokseksi asti, joten kaikkea pääsee hypistelemään. Suurin pulma ja rajoitin on se, miten tavarat saisi Suomeen - saati se, että mitään emme tarvitse, kaikkea on jo muillekin jakaa. Mutmut...

Kuumuus oli kaikessa kiertelyssä suurin haitta, mutta neljä tuntia urakoitiin, välillä piti tosin syödä ja kahvitella. Saahan tästä taas vähän suoritetta Heiaheiaan! 

Pitkä retki pyörällä

Lauantai-aamuna pyöräilimme ensin Tarcaliin moikkaamaan Karolya ja Katia. Eihän siitä palinkatta selvitty...

Jatkoimme sieltä tien 37 yli, Madiin ja edelleen Tallyaan, Abaujszantoon ja sieltä laaksossa tammien varjossa kiemurtelevaa tietä Erdöbenyeen (sori kaikkien ylämerkkien puute) ja lopulta kotiin. Reitille tuli pituutta lähes 60 kilometriä, mikä tuntui kihelmöintinä peräpäässä. Pyörät toimivat hyvin, toivottavasti pysyvät jatkossakin tallessa ja kunnossa! 

Autoilijat ovat huomaavaisia, eivät ohita liian läheltä ja muutamat kilpapyöräilijät jopa moikkasivat! Taidamme sittenkin olla vähän outo ilmiö näillä kulmilla.

Alkuillasta oli pakko päästä hemmotteluun hyvän ruuan äärelle, siispä Madiin ja Gusteauhun. Taaskaan ei petytty, kermainen vihannekeitto, tomaattialkuruoka ja ankka sekä kissakala olivat mahtavia ja aterian kruunasi paikallinen "naapurin lehmän maidosta" tehty pannacotta sesongin hedelmillä. 


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Sarospatak

Eilinen pitkä pyörälenkki painoi vielä pakaroissa, joten päätimme palata Sarospatakiin autolla. Katselimme linnaketta ja kävimme museossa ihmettelemässä Itävalta-Unkarin mennyttä suuruutta. 

Päivän kuumimmaksi hetkeksi siirryimme Termaliin, paikalliseen kylpylään. Alueella on viisi eri allasta, kaikille kaikkea. Myös veden lämpötila vaihtui altaan mukaan, 30 ja 36 asteen välillä. Lämpimimmässä istuivat vanhimmat, osaan allasta kuului myös auringonpaahteelta suojaava katos. Koska oli arkipäivä, tungos ei ollut ankara - jonkin verran ikäihmisiä, mummoja lapsenlapsineen ja nuorisoa. Jälleen saimme ihailla unkarilaista kylpyläkulttuuria. Vedessä sanamukaisesti lillutaan, istuskellaan seurustelemassa. Kilot kannetaan kainostelematta. 

Kylpeminen nälättää. Keskustassa osuimme samaan villiviinin kattamaan ravintolaan kuin viime kesänäkin. Sokkona otimme lounaan: paikallista valkosipulikeittoa ja ilmeisesti myös unkarilainen erikoisuus, kananlihalla täytetty lettu, joka oli vielä leivitetty ja uppopaistettu. Ei kevyttä, mutta kylläkin maukasta. Illalliseksi riiti kotona hedelmät, ihania persikoita ja vesimelonia sekä saksanpähkinöitä viime syksyn sadosta. 

Sää on helteinen, lämpöä on luvassa koko loppuajaksi. Huomenna on jälleen pyöräilypäivä. 

Pyöräilyä

Keskiviikko-aamuna satoi kuten säätiedotus oli luvannutkin - loppuviikolla onkin sitten luvassa hellettä, yli kolmekymmentä astetta. Siispä asioille Szerencsiin. 

Szerencsin kylpylä. 

Puolilta päivin taivas aukeni ja iltapäivällä polkaisimme Sarospatakiin pohjoisen suuntaan. Pieni kaupunki, linna ja linnoitus, kirkkoja. 

Tie kulkee monen pikkukylän halki, yhteen suuntaan 27 km. Kirkkoja piisaa, joka kylässä kaksi tai kolme. Olaszliszka on lukuisista kylistä köyhin, näkyy olevan iso romaniyhdyskunta rapistuvissa taloissaan. Jostain luin, että kylässä oli "vallan vaihtumisen" jälkeen seudun korkein työttömyysprosentti, muistaakseni 80. Nytkin miehet kuljeskelevat päivällä kaduilla, joten työtä ei liene kaikilla. Pääosin kylät ovat kauniita ja pihat hyvin hoidettuja kasvimaineen ja runsaine kukkaistutuksineen. Ihailen perinteisiä vanhoja "pitkiä" unkarilaistaloja, joiden toisella pitkällä sivulla on talon mittainen kuistikatos. Nykyään rakennetaan toisin, kaksikerroksisia eurooppalaistyylisiä kivitaloja. Kylien rakenne poikkeaa meikäläisestä. Talot ovat tiiviisti yhdessä rykelmässä, kylää halkovaa tietä reunustamassa ja pellot sitten kauempana. Meillä taas talo on usein peltojen keskellä yksinään. Maaseutu autioituu täällä kuten muuallakin Euroopassa - ja meillä Suomessa. Talojen ikkunoissa näkee paljon ELADO -kylttejä. Mökin saattaisi saada täältä edullisesti...

Pyöräily (54 km) oli melkoinen urakka, sillä menomatka oli loivaa ylämäkeä ja tiukka vastatuuli paikoin navakka. Tiekin oli osittain "paikka paikan päälle" -asfalttia. Paluu sujui helpommin, tosin iltapäivällä myötätuulikin ehti jo tyyntyä. Käsivarret kärähtivät. Ehkä tänään autoilua, kylpylään? 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Kylmyyttä pakoon!

Suomen alkukesä on ollut hyinen, niinpä jaksoimme odottaa heinäkuun alkua, kun tiesimme, että Bodrogkereszturissa odottaa lähes takuuvarma lämpö ja valo. 

Norjalaisen halpalennolla sujuvasti Budapestiin ja siitä jo tutuksi tulleen Sixtin Corsalla talolle yön pimeydessä. Pilkin koko matkan, navigaattorin herra koitti pitää hereillä. Hyvin päästiin talolle ja heti pehkuihin. 

Aamulla klo kuusi heräsimme ulkoa tuleviin ääniin. Karoly ei ollut tiennyt tulostamme, käynnosti pihalla sirkkelin ja alkoi pieniä kuukausi sitten kaatunutta aprikoosipuuta pilkkeiksi. Lopulta nousimme moikkaamaan - K. puhui jälleen paljon ja me ymmärsimme taas vähän. Käymään kutsui, sen tajusimme. Pitänee jonain päivänä polkaista hänen tiluksilleen Tarcaliin. 

Kaivoimme pyörät esille ja polkaisimme Tokajivuoren ympäri tuttuun konditoriaan leivoskahveille ja nauttimaan wifistä. 

Sitten menemme kauppaan hommaamaan aamupalatarvikkeita tuleviin aamuihin, vihanneskaupasta jo ostimme pussillisen tuoreita hedelmiä, aprikooseja, neltariineja ja päärynöitä. 

Siinä tärkeimmät, nautimme lämmöstä, pienestä liikunnasta ja kauniista maisemista tulevan viikon ilman aikatauluja ja suuria suunnitelmia. 

maanantai 19. toukokuuta 2014

Bialystokissa, melkein kotona

Lähtöaamu valkeni kauniin aurinkoisena, lämpöä reilusti yli 20 astetta. Huoh. Hotellista soitettiin matkalla, olivat sotkeneet varauksemme, emme saaneet standard-huonetta. Saimme jonkun korvaavan – huone on niin iso, ettei telkkaria meinaa nähdä huoneen toisesta päästä...

Eilen suoritimme viimeisen pyöräilyn, Tarcalin kautta Tokajiin ja samaa tietä takaisin. Matkalla kävimme ihmettelemässä synagogaa, joka tiettävästi on remontoitu vuokrattavaksi ateljeeksi. Autiota ja asumatonta oli. Tokajista ostimme muutaman pullon viiniä kotiin viemisiksi. Lisäksi täytimme omista tynnyreistä muutaman kanisterin. 

Iltapäivällä käväisimme syömässä Lebujissa, erinomaista pastaa unkarilaisin maustein. 

Auto on yhtä täynnä kuin tullessakin, kummallista. Viime kesän antiikkimarkkinoiden ostoksia, koreja, viinin taimia, Katilta saadut oleanterin taimet... 

Tarcalin Seta. Synagogassa? 

lauantai 17. toukokuuta 2014

Askareita

Suunnitellut askareet tehty: ryijy seinällä, viinikannuhylly siirretty, piironki maalattu ja odottaa kuivumista. Yksi laatikon nuppi puuttu - otetaan yksi malliksi, jos löytyisi sopiva Suomesta. Nyt saadaan kaikki kengät talteen laatikoihin ja tilaa jää vähän ylikin. 

Eilen olimme syömässä Sarga Borhazissa ja tänään Madissa Gusteaussa. Viimemainitussa erityisesti mahtava ruoka! 

Ostoksillakin on käyty. Näkövammaisten kaupasta löytyi koreja ja sukista (!) kudottu räsymatto, Dereszlasta oman kylän azusta tehtyä balsamicoa ja rypäleensiemenöljyä. Tescossa myytiin Törleytä, jota tarjottiin kotona Unkarin kansallispäivän juhlassa; Suomesta juuri sitä laatua ei saa. Myös Szerencsin Bonbonissa oli pakko piipahtaa ja ostaa kaikki tummalla suklaalla kuorrutetut appelsiininkuorisuikaleet sekä tuliaisiksi konjakkikirsikoita. Talon kellarista löytyi Katin aprikoosihillopurkkeja, maistettiin ja herkulliseksi todettiin, ainakin yksi purkki lähtee mukaan. Kesäretken kohteeksi jää Madin juustomyynti. 

Vielä kaksi yötä ennen kotimatkaa. Lento heinäkuulle on jo varattu ja kovasti tekisi mieli jatkaa sadonkorjuureissua viikolla syysloman ja patikoinnin merkeissä. 

-Merja

perjantai 16. toukokuuta 2014

Jälleen Tokajissa kahvilla

Aamu valkeni aurinkoisena, joten polkaisimme jälleen Tarcalin kautta Tokajiin nettiin lataamaan Hesarin ja muutenkin tarkastamaan tärkeät maailman tapahtumat. Puita näyttää kaatuneen koti-Suomessakin.

Eilen seikkailimme Debrecenissä, meiltä reilu 90 km lyhintä tietä ja moottoritietä kiertäen 150 km. Kumpikin reitti testattiin, kun oli tullut hankituksi motarilisenssi autoon. D on Unkarin toiseksi suurin kaupunki, mutta pikkukaupunkimainen. Mutta niinhän ne on Tre ja Tkukin. Opiskelijakaupunki-ominaisuus näkyi pyöräteinä keskustassakin. Paluumatkalla poikkesimme Serencsissä kirpputorilla, löysimme hyvän puisen piirongin, jonka käymme tänään noutamassa. Siitä tulee oiva kenkien säilytyspaikka eteiseen, pääsemme kaikkialle levittäytyvästä kenkävirrasta. Hiomista ja maalausta se kaipaa. 

Illalla teimme metsätöitä: karsimme kaatuneen aprikoosipuun (pätkiminen ja pilkkominen jää tuonnemmaksi). Nyt kun on ollut koleaa, olemme kuluttaneet talon puuvaroja säälimättä. 

Kuvassa patsas Debrecenissä, sade ja tuuli verottivat kuvan laatua.



torstai 15. toukokuuta 2014

Sateen sattuessa sateessa

Katonkorjaaja kävi eilen. Nähdäkseni purki edellisen korjaajan tekoset, eipä paljon muuta. Nyt lienee sitten tarkalla silmällä seurattava, pysyykö vesi oikealla puolella kattoa.

Illalla tuuli yltyi yltymistään, tiedotteiden mukaan pariinkymmeneen metriin sekunnissa. Aamulla havaitsimme, että yläpihan aprikoosipuu oli katkennut läheltä tyveä ja makasi maassa. Onneksi ei vaurioittanut mitään rakennuksia. Illalla tuulen tyynnyttyä lienee edessä metsätöitä, saahan siitä merkinnän Heiaheiaan! 

Huoneen saa onneksi kaminalla nopeasti ihanan lämpimäksi. Toimii kuin kertalämmitteinen kiuas: lämpenee nopeasti, mutta jäähtyy myös. Välioven sulkemalla lämpö säilyy aamuun ja huoneilma pysyy kuivana. Muutenhan tällainen vanha kivitalo on kostea ja kolea - mikä on ehdottomasti eduksi kesähelteillä. 

Kun ulkoilu ei oikein tuulessa ja pikkusateessa onnistu, ajelimme vajaan sadan kilometrin päähän Debreceniin. Eipä täälläkään ole kadut kansoitetut, kukapa viitsisi tällaisessa säässä leikkiä turistia. Löysimme sentään kahvilan, jossa on free wifi. 

Eilen iltapäivälläkin ajelimme, Erdöbenyeen, jossa asustaa viinitynnyrintekijämme. Löysimme talon, mutta emme olisi osanneet mennä koputtelemaan, ellei Attila juuri ajanut pihaan autollaan. Saimme suoritettua hankintamme, 10 litran kauniin tammitynnyrin, yhteen tiettyyn tarkoitukseen! 

Sade näyttää tauonneen, ehkä lähdemme kiertelemään kaupungille. 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Pyöräillen

Aiemmin kylämme läpi Tokajiin jyräsi rekkaliikenne. Se on nyt kielletty, joten pyörällä on mukava ajella ja ihailla maisemia. Meillä on kypärät, turvaliivit ja -viirit, joten ilmeisesti autoilijat silkkaa hämmästystään hiljentävät kohdallamme ja kiertävät kaukaa. Tai sitten täällä ei vain ole ihmisillä niin tuli hännän alla matkoillaan. Eilen ajoimme vielä toisenkin lenkin, Vamosujfaluun. Muodollisesti tavoitteemme oli näkövammaisten kauppa, jossa myydään koreja, keramiikkaa ja mattoja. Sinne palataan vielä autolla. Kilometrejä tuli eiliselle 54.

Jälleen tutussa konditoriassa kahvilla. Eilen tänne tuli toinenkin pariskunta polkupyörillä, paljastuivat kuopiolaisiksi, viettävät lomiaan tässä lähellä kimppatalossaan. Olimme suunnitelleet retkeä Egeriin, mutta he kertoivat, että vanha keskusta on rakennustyömaana, joten siirrämme retken heinäkuulle. 

Pehtoori rouvineen halusi tarjota meille eilen ruokaa, possugulassia ja munkkeja. Siinä tilanteessa ei auttanut nirsoilla, hyvällä ruokahalulla söimme, vaikkemme muuten punaiseen lihaan koskekaan. Ehkäpä tuosta ei maailma saati terveytemme sorru? Ruokaa oli niin paljon, että se riittää täksikin päiväksi. Tuplasynti siis. Olemme lueskelleet Maija Asunta-Johnstonin kirjoja, hän kertoo Varbalogista hankkimastaan pikkutalosta ja puutarhahommistaan. Hänen erityistä suosikkiaan on kvitti (kvitten?) hillo. Tuntui hauskalta, kun Kati toi munkkien kyytipojaksi purkillisen tekemäänsä kvittenhilloa! Hyvää se olikin. 

Nyt pyöräilemme takaisin talolle lyhyempää reittiä, kohta tulevat remonttimiehet.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Talolla, tilalla!

Sunnuntai-iltana saavuimme perille. Välttelimme pikkuteitä Slovakiassa ja vältyimme pahimmalta auton röykkyytykseltä. Kaikki tuli ehjänä perille, myös Sarin perintöastiat!

Maanantai-aamuna heräsimme sateen ropinaan - ja vesilammikkoon eteisen lattialla. Piipun tyvi vuotaa, edelleen. Tekstiviesti Mikolle. Viestittelyn jälkeen Karoly ja Kati tulivat iltapäivällä ja pian heidän jälkeensä korjausmies. Tauno komennettiin katolle puutarhaletkun kanssa ja herrat menivät vintille paikantamaan vuotoa. Sovittiin, että katon korjaus alkaa keskiviikkona, paikalle tulee myös peltiseppä.

Kaikki on jo entuudestaan tuttua, ihailimme taas maisemaa ja maistelimme viiniä. Ainakin se on kuivaa, suorastaan rutikuivaa! Maanantai kului muutenkin orientoituessa, Tauno kokosi pyörämme ja minä toisen makuuhuoneen verhot. Nyt on kaikille kaikkea: ulos näkee, mutta on ei-pitsiset valoverhot. Ne saa helposti poiskin, jos joku vierailijoista ei tykkää. 

Viini on hyvässä kasvussa, samoin hedelmät. Kati on juurruttanut Taunolle viiniköynnöksen alkuja, niitäkin on tarhassa istutettuna ja mukaanmme lähdössä. Voi kun saisi Isabel-rypäleen menestymään Suomessa (parvekkeella, lämpöruukussa), maku on mahtava. 

Koska toimme pyörät, pitihän ne testata. Koleassa sumuisessa aamussa läksimme ajelemaan Tarcalin kautta Tokajiin leivoskahveille. Tutussa konditoriassa on wifi, salasanakin näemmä ennallaan, babi-huli. 


Aamusumu.

Rosmariini, laventeli ja ruohosipuli hyvässä kasvussa. 

lauantai 10. toukokuuta 2014

Puolimatkassa Bialystokissa

Via Baltica on kohentunut vuodessa. Uusia päällysteitä on laitettu ja syvillä ajourilla olevia pätkiä on enää vähän. Tavara kulkee Euroopassa kumipyörillä, täällä sen näkee. 4/5 liikenteestä oli tänään rekkoja. Ohitimme seitsemän rekan yhtenäisen jonon - kuin junan ohi olisi ajanut. Pääasiallinen nopeusrajoitus E67 -tiellä on 90 km/h ja sitä rekat noudattavat - paitsi kylien kohdalla, jolloin rajoitus putoaa seitsemään kymppiin. Liikennekulttuuri on hyvin joustava. Ohi päästetään ja tilaa annetaan, osa teistä on tarkoitettukin sellaisiksi, että hitaampi siirtyy reunaviivan pientareen puolelle tilaa antaakseen. Tuo käytäntö vaatii liikenteen tarkkaa seuraamista, sillä ei ole tavatonta, että vastaan tulee kaksi autoa rinnakkain. No, huomenna siirrymme todelliselle "pikataipaleelle"; tiet ovat pieniä, kuoppaisia, mutkaisia ja mäkisiä ja kyliä on tuhkatiheään. 

Vuosi sitten tällä matkalla kevät oli myöhässä, nyt meillä ehkä hieman etuajassa ja täällä lienee normaaliajassa. Kevään vihreys on ylitsevuotava. Virossa kukkivat voikukat, Liettuassa ne olivat jo kukkineet. Liettuassa alkoi syreenien kukinta ja täällä Puolan Bialystokissa myös hevoskastanja kukkii ja tädit myyvät kielokimppuja. Tämän matkan tekeminen on jälleen kiinnostavaa, kun voi seurata kevään etenemistä kesäksi. 

Toinen huvi pitkällä ja vähän puuduttavalla (ainakin jalkoja) automatkalla on paikannimien tavaaminen. Viron Kullipesa vei voiton...

Hotellimme Crystal ei tuottanut nytkään pettymystä. Auton saa vartioidulle ja aidatulle parkkipaikalle, huone on juuri remontoitu ja aamiainen erinomainen. Kulman takana on iso ruokakauppa, joka on auki ad klo 22, sieltä saa seuraavan päivän eväät ja tarvittaessa aamiaistarvikkeita perille ensimmäiseksi aamuksi. Tänne on myös erittäin helppo löytää. Toivottavasti tietyömaa tuossa lähellä on jo valmistunut, vuosi sitten navigaattorimme ei löytänyt millään ulos kaupungista ja ajatti meidät keskelle työmaata, umpiperään. 


Kevätretki Tokajiin 10.-20.5.2014

Lauantai-aamuna täyteen pakatulla autolla koleassa kevätsäässä ajettiin lautan uumeniin. Joku muukin oli lähdössä matkaan, laiva oli täynnä. Autossa kulkivat mukana polkupyörät, pyöräilyyn liittyvä rekvisiitta turvaliiveineen, -viireineen ja kypärineen. Unkari on "kehittyvä pyöräilymaa". Kaikilla meidän mittapuumme mukaan pienilläkään teillä ei saa ajaa pyörällä, ja tuo sääntö lienee vain pyöräilijöiden hengen suojelemiseksi. Tiet ovat kapeita ja rekat pyyhkivät pientareita.
Lisäksi pakattiin Sarin perintöastialaatikko, ryijy, tyynyjä ja muuta sisustusrekvisiittaa. Paluukuorma onkin sitten huomattavasti kompaktimpi. 
Vaikka tie onkin edelliskerrasta tuttu, aina tämä reissu vähän jännittää!