Ei ole helppoa vaeltajan elo. Ranteen rusketukseen jää vaalea raita sauvan remmistä ja kellosta.
Jalkoihin tulee rakkoja täysin ennalta arvaamattomiin paikkoihin, nyt isovarpaan sisäsyrjään. Onneksi ei haittaa kulkua. Jalat kipeytyvät, helppoa on vain jyrkkään ylämäkeen kävely. Se taas uuvuttaa.
Hartiat jämähtävät rinkan kantamisesta. Venyttely onneksi auttaa.
Nyt ollaan Colombresissa. Tänne on aikoinaan tullut 1900-luvun alussa siirtolaisia Etelä-Amerikasta, sininen talo on varhaisen siirtolaisuuden museo.
Sisältä museo on komea. Olimmekohan päivän ainoat kävijät? Ainakin meitä varten sytytettiin valot.
Monenlaista on kulkijaa Caminolla. Tällä hetkellä miehet ovat enemmistönä, ikähaarukka viidenkympin paremmalla puolella. Viimeöisestä majapaikasta tänne suoriutuivat kimpassa kulkevat hollantilainen poika ja italialainen tyttö, kaksi espanjalaismiestä, kolmen hengen hollantilaisporukka ja kolme amerikkalaista miestä.
Espanjalaiset lähtevät aina ensimmäisinä ja yleensä ohitamme heidät tunnin-parin kuluttua. Nuoriso seikkailee matkalla ja tulee myöhemmin. Amerikkalaiset ovat uusi tuttavuus. Yhdellä on polvi kipeä, näkyy ontuvan ja yksi viheltää koko ajan. En tunnista melodioita, mutta ihan oikeilta kappaleilta kuulostaa.
Tänään törmäsimme täällä alberguessa myös camino-turisteihin. Ranskalaisryhmällä oli pienet päiväreput, auto näkyi tuovan muut tavarat. Viinipullot kuuluvat poksahtelevan auki. Me kirkkaamman kruunun hankkineet niin ylenkatsomme sellaista "vaeltamista"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti