Jacobin tiellä on pitkä historia keskiajalle (kiinnostuneet löytänevät tietoa netistä), mutta traditio melkein katosi, kunnes syntyi uudelleen viime vuosisadan lopulla. Coelho kirjoitti kirjan vaelluksestaan (?) ja sen jälkeen moni muukin on kirjoittanut. Sittemmin vaeltamisesta useillä eri reiteillä (Frances, Norte, Primitivo, Ingleses, Portugese) on tullut erittäin suosittua.
Mutta onko kyse uskonnosta tai sen harjoittamisesta? Joillekin varmasti. Ranskalaisella reitillä tätä näkee enemmän, monet alberguet ovat kirkon tai luostarin ylläpitämiä ja peregrinoille järjestetään iltaisin jumalanpalveluksia. Silti kokemuksesta voisin väittää, että ainakin 2/3 vaeltajista on matkassa sielläkin muista kuin uskonnollisista syistä.
Täällä Nortella tilanne on vielä erilaisempi. Juuri kukaan ei näytä vaeltavan uskonnollisin perustein. Majapaikat ovat joko kuntien tai yksityisten ylläpitämiä ja vaikka ohitamme kymmeniä kirkkoja, niiden ovet ovat visusti lukossa. Ihmiset näyttävät kuntoilijoilta varusteineen. Onhan tämä eräänlainen extreme-laji, vähän niin kuin ultrapitkien matkojen juoksu.
Yllättävää, että Nortella ainakin nyt arviolta 2/3 on miehiä. Nytkin 18 hengen alberguessa on kolme naista. Ikähaarukkakin on selvästi 50 vuoden kypsemmällä puolella. Tänään törmäsimme ihmeeseen: ensimmäinen suomalainen, nuori nainen, joka on valmistumassa luonto-oppaaksi ja lukee vaelluksensa osaksi opintojaan.
Aamu alkoi sateessa. Sitä on ollut oletettua vähemmän, mutta tänään tarvittiin sadevarusteita.
Meillä on sadeviitta- ja sadepukukoulukunta. Minulla on viitta, jonka saa helposti päälle ja suojaa myös rinkan. Pysyin melko kuivana. Siipalla on lyhyt sadetakki (ja housut rinkassa) ja sadesuoja rinkalle. Siipan housut kastuivat, mutta kuivuivat nopeasti sateen lakattua.
Kolmenkymmenen kilsan kävelyn jälkeen tulimme La Caridan albergueen. Lepoa, aamulla ladatun Hesarin lukua. Nyt kylän kuppilassa, jossa wifi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti