tiistai 30. kesäkuuta 2015

Bodroghaž 29.6.-6.7.2015

Ensimmäinen ulkomaanmatka lastenlasten kanssa. Jännitystä lähdössä? 
Olimme perillä 20 min etuajassa, Finnairkin on oppinut ripeän buukkauksen ja lisäksi meillä oli häntätuuli. Niinpä automme ei ollut vuokraamossa heti "valmis", odottelimme kolme varttia. Budapestin kentän Sparista haimme täytetyt patongit, aika kului rattoisasti. Saimme tuhat kilometriä ajetun Focuksen, jolla matka taittui rattoisasti, takapenkin käkätystä kuunnellen. Szerencsissä käytiin Tescossa ruokakaupassa, matkalle osui muutama sadekuurokin. 
Pojat juoksentelivat illalla tarhassa ja ihmettelivät jättietanoitamme. Hyväksyivät näkemänsä. Koska aamulla oli aikainen herätys, pölinä vaikeni poikain kammarissa pian yhdeksän jälkeen.

Talolla kaikki oli kunnossa, puutarha kukoisti, ilmeisesti vettä on piisannut tänäkin kesänä. Tälle viikolle on onneksi luvassa aurinkoista. Rosmariini voi hyvin, enpä ole ennen näin suurta yksilöä nähnyt - meiilä on kotona ruukussa ulkosalla joku kitulias puska. 

Päärynäpuu notkuu hedelmiä, samoin kirsikka. 


Myös pergola voi hyvin, luvassa syksyllä runsaasti tummia syöntirypäleitä. 


Karoly on siirtänyt ylätarhassa huonosti menestyneet viikunat alapihalle viinitarhan yhteyteen. Nyt näkyy tulevan hedelmiäkin.


Aamu oli pilvinen mutta lämmin, nyt tuli aurinko esiin. Kohta lähdemme Sarospatakiin kylpylään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti