lauantai 8. lokakuuta 2011

Barcelonassa, työmatkalla

On täysin epäreilua, että Barselonassa on suomalaisen mittapuun mukaan täysi kesä lokakuussa! Tullessa lämpöä oli kaupungilla olleen mittarin mukaan kolmisenkymmentä astetta (liikaa), tänään sopivasti, suunnilleen 25.
Tulopäivänä oli muutama tunti aikaa vaellella kaupungilla, samoin tänään. Koska olen ollut täällä monta kertaa ennenkin, jätin suosiolla taidemuseot ja Gaudin väliin. Olen vain kävellyt, sinne tänne. Barcelonassa harrastetaan Gaudin luomusten lisäksi vau-arkkitehtuuria. Kävelin tänään Torre Agbarille. Lontoossa on samanlainen "peräpuikko". Jossain esitteessä sanottiin, että rakennuksessa on aivan omanlaisensa mikroilmasto. En päässyt kokeilemaan, joten jäi epäselväksi, mitä se tarkoittaa. Samalla seudulla on muitakin erikoisia rakennuksia, samoin rannalla. Ramblan rannnanpuoleisessa päässä oli jonkinlainen taidetapahtuma; kuvataiteilijat maalasivat muotokuvia (ei ne tavanomaiset, vaan ilmeiseti nuoret opiskelijat), lisäksi oli musiikkiryhmiä, klovneriaa jne. Jatkoin rantaa hotellille, ilmisiä oli vielä uimassa ja lapsiperheet lähteneet iltakävelylle.
Näytti siltä, että rannan suihkuissa kävi lauantaipesulla myös muita kuin uimista harrastaneita. Ilmeisesti heillä ei ole kotonaan peseytymismahdollisuutta - liekö kotiakaan? Espanjan surkea taloustilanne ei suoranaisesti näy täällä katukuvassa - paitsi, että hinnat ovat aika korkeat. Maahanmuuttajia näkee kaikkialla, paljon enemmän kuin kotomaassa. Ainakaan turisteille tarkoitetuissa ravintoloissa ei ole juuri espanjalaista henkilökuntaa. Turistikauppa näyttää olevan intialaisten hallussa - panin merkille, kun ostin viidelle lapsenlapselle kaupungin jalkapallojoukkueen paidat.
Poikkesin Ramblalla sangrialasilliselle. Kummallekin puolelleni pöytiin tuli maanmiehiä. En paljastanut itseäni, vaan harrastin salakuuntelua. Ikääntyneet harrastivat yhteen ääneen ajattelua molemmilla kotimaisilla. Päivittely on turistin huvi. Itsekin pysähtelin häpeilemättä taivastelemaan, yksinäni en kehdannut paljon puhua.
Toistaiseksi minua ei ole ryöstetty, ehkäpä selviän aamulle kentälle kukkaroni kanssa. Ei tosin ole ennenkään taskuvarkaat minua täällä yllättäneet, toisin kuin Hgin rautatieasemalla.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Venetsiassa, vaeltelua sielläkin

Olimme viisi syksyisen kaunista ja lämmintä päivää Venetsiassa, biennalen vuoksi. Se on entuudestaan tuttu ja niin pieni, että rohkenemme jo vaellella sattumanvaraisesti sinne tänne, ilman karttaa. Kun alkaa tuntua siltä, että pitäisi päästä hotelliin / San Marcolle, katse vain talon seinään ja sieltä yleensä löytyy opaste.
Biennale oli pienoinen pettymys. Nykytaide on näemmä pääosin videota, installaatioita tms ei-perinteistä kuvataidetta ja sitä on vähän vaikea lähestyä. Kun saapuu videotilaan, ei tiedä, milloin esitys on alkanut ja kauanko se kestää. Kultaisen Leijonan voitti videoteos "The Clock" joka oli kooste vanhoista mustavalkoisista elokuvista leikatuista pätkistä, joissa keskiössä oli kelloaika. Tauno Palokin vilahti. Teoksen kokonaiskesto oli 24 tuntia ja katsellessamme filmien kello liikkui ajan kulun mukaan. Osuimme puolen päivän aikoihin. Maalauksia ja valokuvia oli oikeastaan vain isossa Italian paviljongissa. Ensivaikutelma oli, että kyseessä on jonkin oppilaitoksen lopputyönäyttely, mutta oikeasti se oli kokoelma kymmenien italialaistaiteilijoiden töitä. Joukossa oli hienojakin, mutta kaikenkaikkiaan ihan liikaa, että kukaan olisi oikein noussut esille.
Biennalessa parasta oli oikeastaan Arsenalen alueen arkkitehtuuri ja kaupungilla olevat sivunäyttelyt. Nyt voinee taas pitää muutaman välivuoden ennen seuraavaa biennalea.
Sää suosi, lämpöä oli 25 astetta päivällä. Poikkesimme myös sekä Muranossa että Buranossa. Muranossa oli lasia lasin jälkeen. Onneksi en ole perso sille krumeluurille. Buranolaiset talot olivat riemunkirjavia väritykseltään - jopa niin, että epäilytti, josko niitä maalataan turistien houkuttelemiseksi, niin hurjia värejä siellä oli käytetty. Pitsiäkin oli, en ostanut. Sen sijaan buranolaisia pikkuleipiä ostettiin, ne ovat hyviä.
Venetsia on aina vierailun väärti. Viisi päivää riittää hyvin ja syksy tai kevät ovat hyvää aikaa, ruuhka ei ole niin sietämätön. Nyt ihmisiä kuhisi San Marcon ympäristössä, mutta kauempana oli melkein autiota.

Burano

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kolme kuukautta paluusta...

Aika alkaa sumentaa muistoja. Arki on palannut ennalleen, ei niin kovin paljon muuttuneena. Väkivallan, rasismin ja vihan lisääntyminen on muuttanut arkiajatteluani kenties enemmän kuin vaellus ja se lienee luonnollista. En lähtenyt etsimään viisautta, ainoastaan pysähtymistä ja pistettä katsoa vähän kauemmas.

Muistot nousivat pintään eilen kootessani kuvia yhtä esitystä varten. Illalla tuli lisäksi FST:ltä viimeinen osa vaelluksesta kertovasta sarjasta. En oikein syttynyt kertomistavalle, mutta jokaisellehan vaellus on yksityinen ja oma.

Pikkuhiljaa olemme alkaneet miettiä jatkoa; ehkä Via Podensis eli Ranskan puoleinen osa reitistä olisi kiinnostava. Sen pituus on sama kuin Camino Francaisin, mutta maastoltaan vaativampi. Majoitusta ei ole myöskään tarjolla aivan yhtä tiheästi. Ehkäpä vuonna 2013?

Sain postissa ensimmäisestä majapaikastamme kiitokseksi eräästä käännöksestä kortit, joissa oli tekstejä pyhiinvaelluksen eri vaiheisiin. Kotiintulon jälkeiselle ajalle sanottiin: "where-ever you go, you always take along yourself".

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Santiagossa - ja vähän Madridissakin

Vietimme saapumisen (pe) jälkeen Santiago de Compostelassa pari päivää, sunnuntaihin saakka. Hauskinta oli palloilla katetraalin aukiolla ja tavata tuttuja. Pikkuhiljaa sinne kerääntyi matkan aikan tapaamiamme ihmisiä eri puolilta maailmaa; kaikkia moikattiin ja vaihdettiin kokemuksia, kuulumisia ja suunnitelmia. Varmasti taivalluksen päättymisestä johtuva euforia teki tapaamisista niin ikimuistoisia; olimme kuin vanhoja hyviä tuttuja. Yhteisöllisyyden tunnetta lisäsi kaikkien yhteinen tavoite ja tehtävä - päästä omin jaloin perille ja kenties ratkaista ongelma, jonka vuoksi oli matkalle lähtenyt. Sää oli Santiagossa perjantaita lukuunottamatta sateinen ja kolea. Osa porukasta jatkoi vielä Finisterraan, me emme olleet sitä suunnitelleet alunalkaenkaan.

Lauantaina osallistuimme messuun, joka olikin juhlamessu, sillä katetraali täyttää tänä vuonna 800 vuotta. Paikalla oli kaupungin kerma - ja me ryysyläiset. Paljon siellä tapahtui kaikenlaista protestantille / pakanalle käsittämätöntä, mutta unohtumattomin oli suuren suitsutusastian (botafumeiro) käyttö. Se on nykyään harvinaista, vain erityistilaisuuksiin tarkoitettua. Nyt oli sellainen. Alunalkaen se on otettu käyttöön likaisista pyhiinvaeltajista lähtevän hajun häivyttämiseksi. Astia on kookas, lähes metrin korkuinen ja roikkuu kirkon katossa paksussa köydessä. Sitä heilutetaan toisesta köydestä vetämällä suuressa kaaressa halki kirkon käytävän. Harvoin kirkonmenoihin liittyvät aplodit, mutta nyt liittyi!

Sunnuntaina jätimme vähän haikein mielin mutta helpottuneina Santiagon; ajoimme junalla (7t) Madridiin. Vietimme siellä turisteina yhden kokonaisen päivän. Onneksi Reina Sofia oli auki, täydensimme taide-elämyksiämme mm. Picasson Guernicalla.

Ensimmäinen yö paluun jälkeen omassa sängyssä tuntui ihmeelliseltä. Heräsin yöllä kerran ja mietin kuumeisesti, missa alberguessa / pensionaatissa mahdan olla. Vasta valojen sytyttäminen toi todellisuuteen. Nyt on pyykit pesussa, sähköpostit selvitetty ja laskut maksettu. Arki alka(nee) pikkuhiljaa, monta kokemusta rikkaampana.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Perillä...

Juuri nyt, compostelat taskussa!

torstai 5. toukokuuta 2011

Viimeinen yo alberguessa...!?

Vanhat uskolliset jalkamme toivat meidat tanaan 20 km paahan Santiagosta, Arcaan! Melkeinen euforinen ja vahan epatodellinenkin olo. Kaikki paikat jaloista ovat olleet jossain vaiheessa kipeat, mutta nahka on jo niin parkkiintunut, etta uusia rakkoja ei tule.
Talla loppupatkalla on taas ryhmamatkalaisia ja ensimmainen albergue oli loppuunmyyty, mutta loysimme toisen ja sain hospitaleran viela varaamaan meille huoneen pensionaatista Santiagossa 2 yoksi, joten eipa tarvitse alkaa huomenna etsia majapaikkaa - paitsi sita yhta, jossa meilla siis on huone...
Tassa albergue-elamassa on oma hohtonsa. Se kuuluuvaellukseen, oleellisena osana. Monenlaista paikkaa on tullut kokeiltua.
Paivan kulku on samanalinen, satoi tai paistoi. Perille paastya nopea (ala)punkan valtaus, sitten suihkuun ja kuivat (mutta ei ihan puhtaat) vaatteet paalle ja sukkapyykille. Jos on mahdollisuus ja enenman pestavaa, pestaan koneella (4e). Sitten lepailya, seuraavan paivan vaellukseen tutustumista ja paivakirjan kirjoittelua. kaupat aukeavat siestan jalkeen klo 17, joten silloin voi ostaa ruokaa ja evasta seuraavaksi paivaksi. Useimmiten kaymme "ulkona" syomassa, joka paikassa tarjotaan 3 ruokalajin pilgrims menua. Onneksi nykyaan ruokaa saa jo klo 19, joten yopuulle olemme paatyneet viimeistaan yhdeksalta. valot sammuvat ja hiljaisuus koittaa joka tapauksessa klo 22.
Aamulla ensimmaiset alkavat kerata kamppeitaan heti viiden jalkeen. Ymparilta alkaa kuulua makuupussien pakkaamisesta syntyva suhina. Me nousemme useimmiten kuudelta. Rinkka on pakattu paaosin valmiiksi ja reissukamat aseteltu siten, etta pukeminen ja lahto sujuvat pimeassa. Aamiaista syodaan joko itsetehtyna tai kuppilassa. Takalainen aamiainen ei oikein tyydyta pohjoismaista (totesimme eraan tanskalaisen kanssa). Ja sitten matkaan. Aamun tunnit ovat joka tapauksessa parhaat.
Palas de Reissa saimme ullakkohuoneen ja tavalliset vuoteet. Huoneeseen mahtui 4 henkea, ainoa miinus oli, etta huoneen lapi kuljettiin pariin suurempaan huoneeseen...

Muutamia esimerkkeja albergueista:
1. vaelluspaivamme jalkeen Roncesvallesissa olimme varautuneet kolkkoon majoitukseen isossa kivitalossa, mutta meita odotti taysin moderni 2 vkoa aiemmin avattu albergue; sisustus voitaisiin esitella koska vain sisustuslehdessa.
Pahin ongelma majoituksissa on kosteus ja siita johtuva koleus. Kerran olimme paikassa, jossa makuusali oli vahan maanpinnan alapuolella ja niin kostea, etta kun rinkkani ylapuolella oli ikkuna, siita oli valunut vetta rinkkani paalle yon aikan ja kastellut rinkan. Kylmaa emme karsineet, kiitos untuvapussien ja villaisen aluskerraston.
Eraana paivana tahtasimme Cacabelokseen, siella piti olla iso albergue. Loppumatkasta kuulimme, etta se on viela kiinni, mutta Pieroksessa pitaisi olla uusi, juuri avattu ja valimatkaakin vain 2 km. Siispa sinne. Meita odotti hyvin persoonallinen nuoren perheen yllapitama albergue, kauniisti remontoitu, kuin riihi. Paikan erikoisuuksiin kuului se, etta siella tarjottiin vain kasvisruokaa. En ole kuskusin ystava, mutta muutin mieleni.

Nyt valmistaudumme tod nak viimeiseen albergue-yohomme. Tunteita on vahan vaikea eritella - oikeastaan olo on niin hyva, etta toivoisi ajan pysahtyvan vahaksi aikaa tahan.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Caminolla on monenlaista kulkijaa

Kanssakavelijat muodostavat mielenkiintoisen joukon erilaisia ihmisia.
Kansallisuuksista tavallisin on (paasiaisviikon ulkopuolella) saksalaiset. Siella suosittu tv-koomikko on askettain julkaissut kirjan vaelluksestaan (10 pv, yopyi hotelleissa, sanoivat saksalaiset) ja vaittaa, etta kukatahansa pystyy suoriutumaan caminosta. Myos niinkin erikoisesta maasta kuin Etela-Koreasta on useampia vaeltajia osunut tiellemme, meille ei ole selvinnyt syy heidan innostukseensa. Me suomalaiset olemme suuri harvinaisuus ja heratamme aina ihmettelya. Olemme tavanneet muutaman maanmiehemme - heistakin osa oli malagansuomalaisia.
Erikoisia tyyppeja on liikkeella paljon.
Englantilainen Peter vaeltaa viidetta kertaa, viiden vuoden valein. Han on aloittanut viisikymppisena ja on nyt siis 70v. Kova kulkemaan: heraa aamulla viidelta, pakkaa tavaransa ja lahtee liikkeelle. Nukkuu vaelluskamppeissa, nukahtaa kahdeksalta. Vaelluksen lopuksi lukee suurennuslasin avulla edellisen viikon sanomalehtea.
Xavier USA:sta on kulkenut koko matkan kanssamme. Kolmissakymmenissa, telttailee saan salliessa. Sai heti matkan alussa pahat rakot ja on taittanut siita saakka matkaa crockseissa. Talla hetkella liikkuu englantilaisen hengenheimolaisensa kanssa.
Eras ranskalainen heppu on erikoistunut roskien keraamiseen reitin varrelta. Nayttaa itsekin aikamoiselta raparipalta.
Reliegosissa tapasimme norjalaisen perheen. Eivat kylla ilm. alkuperaiskanssa, olivat niin tummia. Perheeseen kuuluivat aidin ja isan lisaksi 2-vuotias ja 3-kuinen lapsi. Olivat aloittaneet samasta paikasta kuin mekin. Toinen vanhemmista tyonsi karryja, joissa lapset olivat ja toinen veti karrya, jossa oli tavarat. Liskasi kantamuksia viela selassakin. Heidan matkatavaransa olivat ihailtavan hyvassa jarjestyksessa, karryissa lapinakyvissa muovilaatikoissa. Lapset vaikuttivat tyytyvaisilta eika vanhempienkaan kaamit olleet palaneet. Lehtikuvaajat kavivat katsomassa perhetta alberguessamme.
Yhtamatkaa kanssamme on kulkenut myos argentiinalainen nuori mies. Ei puhu englantia, mutta sai selitetyksi, etta on karsinyt lahes alkumatkasta saakka pahasta saaren tendiniitista ja joutunut pìtamaan sairaspaivia. Tormasimme haneen taas eilen, kulkee ontuen sauvan kanssa mutta ilmeisen sinnikkaasti on paattanut paasta perille.
Ymparille muodostuu vaeltaessa eraanlainen perhe, joita tervehditaan kuin vanhoja tuttuja tavatessa. Samat naamat vilahtelevat tuon tuosta, vaikka aina on niitakin, joihin tormaa vain kerran.
Nyt olemme jo niin loppumatkassa, etta sekin alkaa nakya vaeltajissa. Mietitaan lentoja kotiin yms. Mekin varasimme tanaan paluulennon, tulemme 10.5. Madridin kautta.
Nyt vietamme vappupaivaa Sarriassa, perille on noin 110 km. Aamun oli hieno vaelluskeli, aurinkoistakin, ei satanut. Juhlan kunniaksi otimme alberguesta oman huoneen!
Viimeinen vaellusviikko alkaa huomenna. (Kuvia ei saa taaskaan ladattua, mutta ehka lataamme niita viimeistaan kotiin paastyamme).

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Tama(kin) on valineurheilua...

Vappuaatto Triacastelassa - ei tippaleipia, ei simaa, ei vappupalloja. Matkaa perille 130 km. Tanaan tultiin aamulla ensin tiukkaa nousua 5 km, sitten tasaisempaa ja lopussa muutama kilometri jyrkkaa lasku. Jaloissa se tuntuu.
Taalla on tullut testattua ennen matkaa hommatut valineet eika ole juuri tarvinnut pettya.
Vaelluskengat ovat tarkeimmat. Ne on hyva testat ennen lahtoa kaikenlaisissa maastoissa: asfaltilla, kivikossa, metsapolulla, yla- ja alamaessa. Surkeita esimerkkeja on nahty. Onneksi omamme olivat hyvin sisaanajetut, tukevat, vedenpitavat ja korkeavartiset. Muutamaa rakkulaa ja 4 mustunutta varvasta lukuunottamatta jalat voivat kohtuullisen hyvin.
Rinkka ei saa olla liian suuri tai painava eika se saa hangata tai painaa. Minulla on 50-litrainen ja Taunolla 60-litrainen. Paino tulee hyvin vyotarolle ja niskavaivoilta on lahes valtytty.
Sauvoista jo puhuin. Alumiiniset teleskooppisauvat ovat hyvat, karkien kumitotsat vaimentavat ja niita kuluu ainakin 3 paria.
Vaatteet ovat sitten enemman makuasia. Katkolahjehousut ovat hyva valinta. Takissamme on vetoketjuilla avattavat kainalot - helpottaa hikoillessa. Villaisista alusvaatteista voi olla monta mielta. Vaelluksen ja suihkun jalkeen pitkat kalsarit ja paita tuntuvat mukavan lammittavilta ja pitavat myos lihakset lampimina ja vahentavat kipuja. Sadevaatteissa on variaatioita. Jotkut suosivat viittaa, meilla on housut ja takit kevytta materiaalia.
Makuupussejakin on monenlaisia. Meilla on kevyet untuvapussit - mielestani mukavuudessaan ja keveydessaan (500 g ja 700 g) ehdottomat.
Ihminen tulee lopulta toimeen hyvin vahalla: kahdet varsinaiset vaatteet, alushousuja ja lyhythihaisia teepaitoja kolmet. Sukkia harkinnan mukaan, me pidamme rakkojen estamiseksi kaksia ohuita paallekkain. Sadevaatteet. Perushygieniatarvikkeet, laakkeita ja laastaria. Nopeasti kuivuva pyyhe, pyykkipokia. Vesipullo. Siinapa se. Sukkia pestaan paivittain ja konepesun ja kuivauksen saa rahalla usimmissa albergueissa. Vahan kylla jo kyllastyttaa nama samat vetimet paivasta toiseen - ehkapa Santiagossa hankimme vahan uusia vaatteita...¿
Tama on meille erilainen vappu - hauskaa, iloista ja kaikin tavoin mukavaa vappua kaikille Suomeen!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Sauvakavelya

Tulimme tanaan Astorgasta Rabanaliin. Huomenna on jannittava paiva: nousu reitin korkeimmalle kohdalle 1500 metriin, Rautaristille. Nykycaminolaiset jattavat ristin juurelle kotoa tuomensa kiven tms symboliksi ristille jatettavista huolista ja taakoista. Niin mekin - lisaksi ajatuksia monien laheistemme taakoista.

Vaeltajalla kuuluu olla sauva. Perinteisesti se on ollu caminolla pitka puukeppi, jossa on roikkunut narusta kalebassin kuori vesileilina. Nykyaankin monet raahaavat mukanaan jopa kaiverruksin koristeltuja keppeja - niista on aika vahan todellista hyotya ja ne painavatkin. Nykyaikaisempi versio on pitka metallinen kadensijalla varustettu sauva.
Pyhiinvaeltajien kulkupelit parkissa (Leon). Meidan kengat keskella, eivat olleet kelvanneet kenellekaan, joten laitettiin aamulla taas jalkaan.
Meilla on kunnon alumiiniset teleskooppikavelysauvat. Niita nakee joillakin muillakin, mutta aarimmaisen harvat hallitsevat sauvakavelyn tekniikan! Sauvat on viritetty lahes aina liian pitkiksi ja niita liikutellaan sivuilla yleensa tasatahtia tai jos vuorotellen, niin ei ainakaan kavelyn tahdissa. Eras etela-afrikkalainen rouva valitti, etta ei osaa sauvakavella: han siirtaa sauvaa aina kerran kahta askelta kohti...? Me suomalaiset olemme syntyneet sukset jalassa ja sauvat kadessa; niinpa niiden kaytto on luontaista eika sita tarvoitse juuri opetella. Sauvoista on suuri apu vaihtelevassa maastossa. Ylamaessa se antaa voimaa, alamaessa tukea ja tasamaalla rytmin. Suomalaiset hoi: tanne pitaisi perustaa sauvakavelykouluja suosituimpien albergueiden kupeisiin, kysyntaa ja tarvetta olisi!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Alle 300 kilometria Santiagoon!

Eilen vietimme Paasiasilauantaita Leonissa. Kun tiesimme, etta benediktiinilaisnunnien albergue on sangen suosittu, pidimme kavelyssa rivakkaa vauhtia ja nyt saavat jalkarukat karsia. Saimme kuitenkin alapunkat suunnilleen 60 hengen salista ja hinta oli "donativo". Paikka on aivan goottilaisen keskustan ytimessa, joten tungoksen kesti. Olimme katselemassa Paasiaskulkuetta joka laksi katetraalin aukiolta. Kuvaelmaan kuului, etta Jeesus laskettiin ristilta, asetettiin toiselle lavetille sankyyn ja ristin juureen laitettiin patsas, jossa oli Jeesus Maria Magdalenan sylissa (ainakin nain tulkitsimme). Viimeisena tuli lahinna kuningattarelta vaikuttava naishenkilo mustassa samettiviitassa (kotikonsultaation mukaan kenties paikan suojeluspyhimys?). Sitten totterohuppuihin ja mustiin kaapuihin pukeutuneet ihmiset kantoivat lavetteja ympari kaupunkia rumpujen paukkeen ja torvisoiton saestamana. Meikalaisesta aika outoa mutta vaikuttavaa. Paljon oli vakea katselemassa eika ilmapallonmyyjiakaan puuttunut...
Takalainen Paasiainen on vahan sekoitus meikalaista paasiaista ja vappua - juhlimista ja juhlijoita riittaa joka illalle, aamuun saakka. Kun tana aamuna 6.45 laksimme liikkeelle, viimeiset kuppilat sulkivat oviaan ja kansa palaili koteinhinsa.
Nyt olemme Villlar de Mazarifessa - pienessa kylassa. Olimme ensimmaiset tassa majoituksessa ja vastapainoksi viime yolle saimme 2 hengen huoneen. Ylellista. Emanta kavi ilmoittamassa messun alusta ja Paasiaiskulkueesta. Se oli pienimuotoinen eiliseen verrattuna, mutta samat elementit siinakin oli, Nyt oli Jeesus ylosnoussut ja Pyhimyksen viitta vaihdettiin vaalenasiniseen. Messun jalkeen koko kylan vaki siirtyi kahteen paikalliseen kuppilaan viinilasillisille - ja puheenmetakka takalaisittain oli kova.
Huomisen tavoite on Astorga, kaupunki jalleen. Compeedeja on hankittava lisaa, samoin jalkarasvaa. Muuten olemme selvinneet mukaanotetuilla varusteilla. Yhtaan vaatetta tai kapinetta ei ole ollut mukana turhaan ja mitaan oleellista ei ole puuttunut. Kaikki siis hyvin!
Kuvia ei taaskaan saa ladattua, mutta jahka loytyy uudempi laite. Mukavaa kevatta kaikille lukijoille ja kiitos terveisista!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Caminon yllatyksia

Matka on jatkunut, tosin nyt yskahdellen. Eilisaamuna laksimme 5.30 ilman aamiaista, silla paasiasruuhkan vuoksi myos aamiaishuoneessa nukkui joku. Olimme Sahagunissa jo yhdeksalta ja totesin, etta lammin vuode ja puhtaat lakanat olisivat paikallaan. Etsimme hostelin saimme aamusta huolimatta huoneen (40 eur) ja paasin levolle. Olin kuumeinen, ilmeisesti jotain mahavaivaa. nukuin 18 tuntia ja tana aamuna herasin uutena ihmisena. Taivalsimme 30 km, Reliegosiin ja huomenna olemme nailla nakymin Leonissa. Sairaus siis yllatti, mutta karhunpojan konsti nayttaa olevan paras laake.
Muitakin yllatyksia on kohdattu. Uskonnollisuus nakyy taalla hyvin vahan. Suurin osa nayttaa olevan liikkeella muista syista - myos espanjalaisista (kertoi eras osan matkaa kanssamme vaeltanut paikallinen sotilas). Tavallisia syita ovat rentoutuminen, uuden kokeminen, seikkailu, mietiskely.
Ne jotka ovat taalla toistamiseen, sanovat, etta reitti on kaupallistunut. Jos on kaynyt suomalaisessa hiihtokeskuksessa, ei kaupallisuutta taalla huomaa. Palveluja toki on, myos yksityisia albergueita ja kaikkialla nettiyhteys. Kaupallisuus ehka nakyy 7-10 pv:n caminolaisissa. Nyt taalla on ollut "riesana" itavaltalainen ryhma, jota kuskataan bussilla paikasta toiseen ja aina valista saiden salliessa he kavelevatkin pienen matkan. Eraana paivan naimme nimittain heidat istumassa taukopauikalla jalat pesuvadeissa kylmaa valkoviinia siemailemassa. Saksankielentaitoiset koettavat onkia selville aina heidan reittinsa ja me tosicaminolaiset koetamme kiertaa heidan taukopaikkansa...
Vessat ovat kasittamattoman siisteja ja niissa on aina paperia!
Taman illan pilgrim's menun ajattelimme nauttia taalla...
Alberguet ovat myos olleet yllatys, jos vertaa suomalaisten kuvauksia. Ne on hyvin varusteltuja, puhtaita, sangyt ovat mukiinmenevat. Isossa salissa nukkuminen kuuluu pelin henkeen ja se on hyvaksyttava.

Huomenna Leoniin, tanaan siella olisivat ilm. perinteiset paasiaisruoskijaiset, mutta veri ei nyt oikein kiinnosta...

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Matka on edistynyt

Tanaan olemme Carrion de los Condesissa - paatimme vahan kiristaa tahtia aiotusta, tultiin neljan paivan matka kolmessa. Paivat ovat olleet siis lahes 30 km pitkia, mutta kohtuullisesti on jaksettu, vahan tosin buranan voimalla.
Burgos lauantaina oli kokemus, jo kaupunkiin saapumisen puolesta. Kavelimme 10 km "kehakolmosta, petikon kohdilla". Ankeaa siis. Kaupunki itse oli hieno, tosin meikalaista pohjoismaiseen pelkistykseen ja luterilaiseen puritaanisuuteen tottunutta katetdraalin ylenpalttinen visuaalinen ilme hieman hairitsi. Varsinkin, kun mietti, mista rahat mittaamattoman arvokkaisiin taideaarteisiin kenties ovat kirkon haltuun joutuneet. Mutta eipa niita aarteita enaa rahaksi voi muuttaa ja kirkot tuntuvat taallakin karsivan rahanpuutteesta restauroinnissa.
Saa on ollut onneksi sateetonta, lahes. Talle paivalle oli luvassa sadetta 60%:n todennakoisyydella, mutta ukkoskuuro tuli vasta alberguen lampoon paastyamme. Muutamina paivina on ollut suorastaan helletta, etenkin iltapaivisin.
Nyt on paasiasviikko ja se nakyy valitettavasti ruuhkana. Monet takalaiset tulevat taksi viikoks vaeltamaan ja majapaikat tayttyvat pian avautumisen jalkeen, Myos keittiossa on ruuhkaa, liedelle jonotetaan. Meidan onnemme on, etta olemme aamuvirkkuja ja liikkeella jo ennen seitsemaa, joten katto on loytynyt joka paiva paan paalle. Toivottavasti ensi viikolla rauhoittuu, takalaiset palaavat kuulemma Leonista omiin sankyihinsa. Leonissa olemme oman suunnitelmamme mukaan lauantaina.
Olisi ollut luvassa hauska kuva lammaslaumasta, mutta taaskaan kone ei tunnistanut laitettamme. Kokeillaan seuraavassa...
Huomenna olemme sitten retkemme puolimatkassa. Viela ei ole kyllastys tai uupumus iskenyt emmeka juuri ajattele, millaista olisi nukkua omassa sangyssa.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ilimoja on pitanna...

Saa on ollut matkamme aikana jokseenkin vaihteleva.
Nyt olemme Agesissa ja huomenna menemme Burgosiin. Se on suurkaupunki kuuluisine katetdraaleineen (ne muistetaan aina selostaa yksityiskohtaisesti pilgrim-oppaissa).
Aivan alkumatkasta meilla oli muutama hellepaiva ja silloin vaellus on puolen paivan jalkeen todella raskasta. Sitten tuli sopivan viileaa ja pilvista ja nyt on ollut kaksi paivaa kylmaa, tanaan hyytavan kylmaa!
Yolla on ilmeisesti ollut pakaasta, koska aamulla alavilla seuduilla olivat pellot kuurassa. Tanaan loppumatkasta alkoi lisaksi tuulla, joten villahousuja tuli ikava.
Sadetta emme ole toistaiseksi saaneet, mutta ensi viikon puolivalissa on parina paivana 60% todennakoisyys sateelle. Tosin parina paivan on ollut 20%:n, mutta ne 80% ovat voittaneet...
Beloradossa eilen oli tuulista mutta auringossa lamminta. Keskusaukiolla venyteltiin rinkan lyhentamaa ruotoa ja lammitettiin luita.
Saa on pukeutumiskysymys. Vahillakin varusteilla voi varautua kaikkeen. Kerroksia lisataan ja vahennetaan, vetoketjuja auotaan ja suljetaan. Sita en tieda, miten parjaamme, jos tulemme likomarkina albergueen, joka on yhta kylma ja kostea kuin viimeoinen. Nyt olemme onneksi suorastaan hotellitasolla: on lamminta, siistia, suihkuista tulee lamminta vetta ja niita on riittavasti. Kuusi muuta nukkujaa samassa huoneessa ei tunnu missaan, kaikki pyrkivat kunnioittamaan toistensa rauhaa ja hyvinvointia.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Vaeltajan paivakirjasta

Aamu alkaa viimeistaan kuudelta. Varhaisimmat lahtijat pakkaavat pussinsa ja heittavat rinkan selkaansa jo viidelta. Aamutoimiin kuuluu makuupussin sullominen pussiin, rinkan pakkaus, omatoimiaamiainen (kahvia ja bocadillo, jugurttia) ja sitten tien paalle, viimeistaan seitsemalta. Aamu on silloin viilea ja on pimeaa, mutta paiva valkenee puoli kahdeksalta.
Aamun ensimmaiset kilometrit ovat aina parhaat: ei koske mihinkaan, ei vasyta eika ole nalka. Kolmen tunnin vaelluksen jalkeen pysahdytaan kahville, jos kohdalle osuu sopiva kyla. Viimeistaan puolilta paivin koetetaan saada taas jotain syotavaa, valitettavan usein sekin on bocadillo (patongin patka kinkulla ja juustolla tai munakkaalla).
Viimeiset kilometrit saavat miettimaan, mita hittoa teen taalla.
Albergueita on 5-15 km valein, niita yllapitavat kunnat, yksityiset, kirkko, luostarit tai vapaaehtoiset. Ensimmaiseksi ilmoittaudutaan ja saadaan vaelluspassiin leima (niita keraillaan...). Sitten valitaan sopiva vuode, alasangysta, jos vain suinkin mahdollista, silla ylapunkkaan kapuaminen kay voimille ja on vaikeaa, silla aina sinne ei ole tikkaita. Naiseudesta on etua, silla olemme vahemmistona ja paasemme todennakoisemmin suihkuun jonottamatta ja lamminta vetta riittaa pidempaan. Sitten pyykille - tosin emme pyykkaa joka paiva, villaiset paidat kestavat haisematta useamman paivan ja sukkia on useampi pari. Pesun jalkeen huolletaan jalat: teipataan, ilmastoidaan rakot, voidellaan huolellisesti. Venytellaan. hetki lepoa, kenties torkut ja sitten metsastamaan supermercadoa, josta haetaan paivallis- ja aamiastarpeet. Saksalainen Peter on ollut taalla ennenkin ja on erikoistunut opastettuihin retkiin lahimpaan markettiin. Valiin menemme ravintolaan nauttimaan pilgrim menun, jonka hinta vaihtelee 9-15 e valilla ja sisaltaa 3 ruokalajia. Ei mitaan ihmeellista, mutta maha tulee tayteen ja gourmet-matkat ovat erikseen.
Tieta riittaa.Toistaiseki maisema kumpuilee, ensi viikolla olemme mesetalla, joka on tasaista.
Siinapa ne paivan toimet ovat. Makuupussi kutsuu viimeistaan yhdeksalta ja kymmenelta sammuvat valot ja silloin jokaisen on syyta olla unten mailla.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kipua...

Takana kaksi kolmenkymmenen kilometrin paivaa. Vasymys on helppo kestaa, kipu on toinen juttu. Vasymyksesta selviaa lepaamalla, kipua pitaa kuunnella, tunnustella ja hoitaa. Jokainen paikka jaloista on ollut vuorollaan kipea - paitsi nyrjahtanyt nilkka. Vammoja ei kuitenkaan ole aiemmasta postauksesta tullut juurikaan lisaa.
Nyt olemme Najerassa. Huomiselle on luvassa lampenevaa, joten parin kympin kavely on paikallaan. Tosin espanjalaiset kilometrit ovat eri asia kuin mihin olemme tottuneet - saksalaista Christiania lainatakseni: pituus riippuu kellonajasta, ulkoilman lampotilasta ja rinkan painosta. Aamukilometrit ovat lyhyita, viimeiset 5-10 tooosi pitkia...
Talta koneelta emme paase lahettamaan kuvia silla se ei lue kameramme korttia. Muuten olisitte nahneet kirkon tornissa asuvia haikaroita - kenties ne kertovat tassa katolisessa maassa, etta ensin naimisiin ja sitten vasta lapsia...

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Albergueen mahtuu monenlaista

Olemme Los Argosissa, takana kaksi lyhyempaa paivaa, vain reilut 20 km. Eilen saavuimme albergueen Estellessa jo vahan ennen sen avautumista. Paikka oli muuten viehattava: sisaantuloreitin varrella, viihtyisa sisapiha, hyva keittio, mutta majoitustuilat olivat ahtaat. On paikkoja, joissa yhteen huoneeseen majoitetaan kerrossankyihin 6-8 henkea ja sitten paikkoja, joissa asustaa 20. Olimme sellaisessa. Lisaksi kerrossangyt olivat niin matalat, etta alasangyssa ei voinut istua. Nyt olemme paikassa, josta saimme kahden hengen huoneen, 30 eur. Ylellista, saamme nukkua rauhassa, silla huomenna pitaa taivaltaa 30 km. Aamiaisen saa myos taalta 6.30 ja heti sen jalkeen viimeistaan seitsemalta tien paalle!

Alberguessa 16 hengen huoneessa Estellassa.
Ps. Paatin, etten lue sahkopostia matkalla. Puhelin on auki illalla, tekstiviestit tulevat perille.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Puente la Reinassa

Pamplonan ja Puente la Reinan puolivalissa on metallista tehty vaeltajia kuvaava teos. Kuvassa myos aito vaeltaja lepotauolla... 
Nelja paivaa vaellusta taitettu, aikataulussa, vaikka niin ei kai kuuluisi sanoakaan. Viela viime viikon taalla oli 15 astetta lamminta, tanaan lahes 30. Onneksi sunnuntaille on luvattu jo hieman viilenevaa. Alku on ollut hyvin vaihtelevaa maastoa, jyrkkia nousuja ja laskuja, jatkossa tasaisempaa ja armeliaampaa jaloille. Mustia varpaankynsia ja rakkoja on hoideltu, taalla on paljon apteekkeja ja erittain laajat compeedvalikoimat...

Viime yon vietimme Pamplonassa, jalleen siistissa ja rauhallisessa alberguessa, jota yllapitaa saatio tarkoituksenaan tarjota tyota vammaisille ja muuten huonosti tyollistyville. Illalla jaksoimme viela kayda ihmettelemassa kaupungin elamaa - paikalliset olivat liikkeella ensimmaisen lampiman kesaillan houkuttelemina. Aamulla liikkeelle paastiin 7.05, pimeassa mutta raikkaassa saassa. Paiva tuntui raskaalta kuumuuden vuoksi.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kaksi vaelluspaivaa takana

Aloituspisteeseen paasyyn meni 13,5 tuntia: taksilla, lentokoneella, bussilla, lentokoneella, taksilla, junalla ja lopuksi jo jalkaisinkin. Bayonnen rautatieasemalla oli lukuisia matkalaisia samaan suuntaan. Perakanaa marssimme pilgrims officeen, josta vastapaisen majoituspaikkamme hospitalera Huberta tuli hatistelemaan meidat varaamallemme illalliselle. Paikalla on parikymmenta vaellustansa aloittelevaa, joukossa vain kolme naista. Paikallaolijat olivat kansallisuuksien sekamelska: hollantilaisia, belgialaisia, norjalaisia, saksalaisia, yksi jenkki ja yksi etela-korealainen.
Palasimme paivallisen jalkeen viela hakemaan leimat passeihimme ja saimme perusteellisen selonteon seuraavan paivan reitista. Itse olimme suunnitelleet jalkavaivojen vuoksi helpompaa reittia, mutta norjalainen kuusikymppinen rouva vakuutti, etta Route Napoleon on seka mahdollinen etta mahdottoman kaunis. Niinpa aamulla sinne!
Albergue tarjosi aamiaisen ja lisaksi evaat.Yopymisen ja illallisen kanssa kaikki maksoi 23 eur per hlo. Aamulla 8.30 olimme tien paalla. Aamu oli juuri valjennut, oli sopivan viileaa, vahan alle 10 astetta. Matkaa oli Roncesvallesiin 32 km, nousua 1200 m ja lopuksi vajaaseen neljaan kilometriin 500 m lasku. Nousun viela kesti, mutta se lasku! Perilla polvet vapisivat ja jos polulla oli lehmanlaja, mietti tarkaan, jaksaako kiertaa vai meneeko yli. Paiva lampeni yli 20 asteeseen, siirryimme lyhythihaisiin ja auringonpuolen kasivarsi paloi huomaamatta. Maisemat olivat hienot, aamulla katselimme korkeuksista kun usva viela kierteli laaksoissa. Hevoset ja lampaat laidunsivat muuten autioilla rinteilla.
Illalla tulimme Roncesvallesin ainoaan alberguehen - 2 viikkoa sitten avattuun isoon majoitustilaan. Majoitus tapahtui dormitoreissa, pienissa 4 hengen loosseissa, jotka olivat ylaosistaan auki. Paikka oli hieno, siita eivat oppaatkaan osanneet varoittaa. Valot sammuvat klo 22, mutta senkin jalkeen ihmiset viela juoksevat hammaspesulla ja vessassa. Ensimmaiset alkoivat pakata reppujaan aamulla 5.30.
Illalla kavimme syomassa pilgrim menun, keittoa, kalaa ja ranskalaisia ja jaateloa. Poytaamme osui belgialainen mies, joka oli myynyt yrityksensa ja mietti matkalla, mihin ryhtyisi seuraavaksi. Kaikki taalla tuntuvat etsivan jotain.
Taman paivan matka alkoi klo 7. Oli pimeaa, mutta parin muun vaeltajan kanssa loysimme oikean polun. Laskua, valiin jyrkkaa, valiin loivempaa. Jalkojen kanssa kaydyn neuvottelun jalkeen paatimme jaada Zubiriin, 22 km paivamatkan jalkeen. Huomenna menemme luultavasti yoksi Pamplonaan, sinnekin on noin 33 km. Onneksi reitti alkaa tasoittua. Jalat ovat siis kestaneet, ainakin toistaiseksi.

Maisema Pyreneilta
Lamminta ja pilvetonta lupaa saaennuste koko viikoksi. Tanaan tiella tuoksui tuomenkukille, niita emme tosin nahneet, lienee jokin muu kasvi. Kaki kukkui. Samat naamat olivat matkaseurana kuin eilenkin; paljon miehia, seka nuoria etta ikaantyneita. Taalla onkin tutustunut ihan uuteen miestyyppiin: ketterat ikamiehet. He eivat hifistele valineilla tai vaatteilla, mutta kulkevat reippaasti eteenpain. heita ei voisi kuvitella golf-karryja vetamassa...

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Teellä kentällä

Eilinen sujui pakatessa. Ilman juotavaa reput painavat 8 kiloa eli sopivasti. Pakattiin ne vielä jätesäkkeihin, etteivät olisi kovin likaisia tai märkiä lentojen jälkeen. Syötiin mämmiä, tippaleipiä ei vielä saa. Nyt alkaa orientoituminen yksinkertaiseen elämään; arki ei juuri poikkea pyhästä, vain säällä on merkitystä jos silläkään.
Buukkaus onnistui kotikoneelta sekä Pariisiin että Orlyn kentältä Biarritziin. Sieltä pitäisi selvitä junalla perille St Jean Pied de Portiin.
Täällä sataa, perillä pitäisi olle reilut 15 astetta, poutaa. Koko viikolle ei ole luvassa sateita mutta kuuroja se ei poissulje. Odotusta ilmassa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Viimeinen viikko...

Tuntuu lähes uskomattomalta, että viikon kuluttua, toivottavasti, olemme Pariisissa, kenties jo koneessa lennolla Biariziin. Blue1:ltä tuli muistutus varatusta lennosta, ensimmäisen yön majapaikasta sähköpostilla vahvistus yösijasta majatalossa.

Olohuone alkaa täyttyä repuista, vaatteista, kengistä ja kymmenistä muista pienistä muistettavista asioista. Ennen viikonloppua on käytävä vielä tavarat läpi, että ehtii tehdä viime hetken hankintoja, jos tarvis. Onneksi aloin etsiä kaapeista vaellushousujamme: ei missään! Sitten muistimme, että vein ne syksyllä maalle ompelukoneella lyhennettäviksi. Sieltä ne löytyivät ja tuotiin kaupunkiin, lahkeet käännettyinä.

Kuusi puolikasta akvarellinappia pakkasin pieneen peltirasiaan, paperin silppusin postikortin kokoisiksi paloiksi. Mietin kaikkea tarpeellista, mukaan otettavaa: korvatulpat, lääkkeitä, laastaria, pyykkipoikia, kuminauhaa, hakaneuloja, pesuainetta, otsalamppu... Ja kaikki pitää saada sopimaan alle kymmeneen kiloon. Onneksi ihan kaikkea ei tarvita molemmille omaa, se ehkä vähän tasaa kuormaa.

Kivetkin muistettiin, rautaristille jätettäväksi. Niiden mukana sinne voi jättää taakkaa, jota arjessa kantaa, ajatuksissa muidenkin taakkoja.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Lähtö lähenee

Lähtöpäivään on enää vajaa kaksi viikkoa. Eilen varasin netin kautta ensimmäisen yösijan - tosin jäi hivenen epäselväksi, miten varaus meni perille. Lentoyhtiökin lähetti muistutuksen lennosta.

Jalasta en viitsi edes kertoa. Onneksi on vielä vähän aikaa lähtöön. Aamulla vedin vaelluskengän kokeeksi jalkaan, ei nyt suorastaan painanut.

Aamuyöllä herään miettimään työasioita - tai pakkaamista. Akvarellit olen unohtanut kokonaan, tänään on käytävä ostamassa muutama puolikas nappi. Paperia taidan leikata valmiiksi paloiksi ja lähetellä kotiin matkan varrelta. Matkalle mukaan otettava kamera on pieni pokkari, joten yritän ikuistaa näkymiä myös paperille.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Käy kuin käy ja se on hyvä

Yöllä heräsin taas miettimään nilkan kestämistä. Lueskelin Anneli Myllärin matkapäiväkirjaa; he vaelsivat suunnilleen samaan vuodenaikaan kuin mekin olemme suunnitelleet. Vaikka yön pimeinä tunteina yleensä ajatukset ovat synkimmillään, havahduin ajattelemaan, että turha asiaa on miettiä. Käy kuin käy - siihen on tyydyttävä ja sillä "käymiselläkin" on varmasti tarkoituksensa.

Ostin eilen Akateemisesta vielä yhden opaskirjan, kaikkien sivustojen suositteleman John Brierleyn A Pilgrim´s Guide to the Camino de Santiago. Vaikuttaa hyvältä, paljon konkreettisia käytännön neuvoja ja vinkkejä. Matka lähestyy päivä päivältä, ajatukset askartelevat pakkaamisessa ja kaikessa tarvittavassa. Toisaalta työkiireet pitävät maan pinnalla, rutistus kestää lähes lähtöpäivään. Toivon, että hyvä pohjakunto korvaa puuttuvan harjoittelun, sillä hiihtoa ja laitesoutua kummempaan ei jalka vielä taivu.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Hiihtotesti suoritettu

Tutut alkoivat pelotella: nilkassa voi olla murtuma. Heti se alkoi tuntua kipeämmältä ja jokainen uusi oire puhui selvästi murtuman puolesta. Niinpä menin nilkkakuviin ja olisin voinut halata kuvaajaa, kun paljastui, että luut ovat ehjät. Oireetkin vähenivät huomattavasti.

Tänä aamuna suoritin hiihtotestin: paketoin nilkan varrelliseen monoon ja hiihdin järven jäällä koneladulla 18 km. Hyvin kesti nilkka, ei edes kipeytynyt. Kyllä se varmaan paranee ennen lähtöä!

perjantai 25. helmikuuta 2011

Paranemaan päin

Onnun, mutta päivä päivältä vähemmän. Nilkka siis paranee.

Kaupunkimme kävelykadulle on ilmaantunut satunnaisesti ilta-aikana telttakatos, jossa roikkuu kyltti "Healing". Ympärillä värjöttelee nuorehkoja henkilöitä lappusia kädessään. Mitään muuta en ole havainnut heidän tekevän. Eilisiltana nilkutin töistä kotiin teltan ohi ja yhtäkkiä perääni kajahti nuoren tytön ääni: "Täältä parantavaa rukousta!" En tiedä paraninko, mutta ainakin nauratti. Ja nauruhan on tunnetusti terveellistä.

Tänään kokeilin hiihtämistä. Mono mahtui kyllä jalkaan, mutta nilkka ei tykännyt. Kenties huomenna? Kärsivällisyys ei ole määräävin luonteenpiirteeni, joten ehkä odottamisen opettelu on hyväksi. Myös vaellusta varten. Tämä vaellus ei ole urheilullinen extreme-suoritus, enemmänkin hidastamisen opettelua. Ensimmäinen oppitunti on takana päin, arvosana tyydyttävä?

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kaikkea tapahtuu...

Ovatkohan tähdet väärässä asennossa vaellusta ajatellen?

Luottokorttini tunnusluku kurkittiin olkani yli, kukkaro varastettiin ja korttien sulkupuhelun aikana sillä ehdittiin höylätä sievoinen summa.

Eilen olin puistossa lastenlasten kanssa. Kova pakkanen kovetti kenkäni pohjat tehden niistä luistimet. Kaaduin ensin lapsenlapsi sylissä (hänelle ei käynyt kuinkaan), sitten toistamiseen ilman lasta. Nilkka vääntyi samalla mekanismilla kahdesti, nyt se on musta, turvonnut ja kipeä. Ensimmäinen ajatus oli: kuinka käy vaelluksen? Lääkärilehden artikkelista tarkistin, ettei nilkalle tarvitse tehdä mitään ja se helpotti. Mutta aktiiviliikunnan tämä estää toistaiseksi.

Mutta jospa nämäkin murheet ratkeavat samoin kuin irronnut hampaan kruunu?

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Passit tulivat!

Eilen tulivat tilaamamme pyhiinvaelluspassit. Niihin on tarkoitus kerätä leimoja matkan varrelta, sen esittämällä saa todistuksen vaelluksen suorittamisesta.

Tilaaminen tapahtui sähköpostilla; siitä on annettu tarkat ohjeet, mitä tekstikenttään kuuluu kirjoittaa. Myös uskontokuntaa kysyttiin, esimerkkinä oli annettu: 1 evlut, 2 ort. Me pähkäilimme, miten pakana merkitään, toinen meistä kun ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Taisimme jättää sille kohdalle tyhjää. Toisessa passissa kaikki sivut on kauniisti niitattu yhteen, toisessa keskimmäinen sivu on irtolehti. Onkohan se jokin salainen viesti leimaajalle: tuo on pakana? Irtolehti oli nimittäin uskonnottoman passissa...

Olen vähän jännittänyt, ettei vain iäkkäiden vanhempieni terveydessä tapahdu mitään sellaista käännettä, että matka estyisi. Nyt kävi kuitenkin niin, että etuhampaani (erittäin näkyvällä paikalla oleva) kruunu irtosi. Olin varma, että paikalle pitää viritellä implantti ja se on useita viikkoja, jopa kuukausia kestävä projekti. Sain hammaslääkäriltäni peruutusajan, ja hän liimasi kruunun näppärästi paikoilleen ja seuraavana päivänä vielä tarkisti, että kaikki on kohdallaan. Olin äimistynyt, ikionnellinen, kuin lottovoittaja. Joskus painajainen ei vain toteudu, vaikka sinänsä en ollut harmistunut asiasta: hampaat ovat ihmisen kuluvia osia ja niiden kuuluukin tähän ikään mennessä alkaa ravistua. Se ei uhkaa henkeä eikä terveyttä, ainoastaan kukkaroa. Kiitos hyvälle hammaslääkärilleni!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Mielessä yhä useammin

Näyttäisi siltä, että saatamme sittenkin selvitä lähtöpisteeseen yhdessä päivässä. Se edellyttää Pariisissa kentän vaihtoa ja Biarrizissa/Bayonnessa kenties taksikyytiä, mutta sittenkin.

Viikonloppuna hiihdimme - tai kahlasimme lumihangessa, miten vain. Lunta sataa ja latu peittyy yhdessä yössä. Jäälle ei ole asiaa veden vuoksi ja metsäteitä aurataan sitä mukaa kun saamme niihin avattua ladun. Maisemat olivat uskomattomat puihin tarttuneen jään ja lumen vuoksi.

Lähtö on mielessä monta kertaa päivässä.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Se on menoa...

Lähtöpäivä päätetty, huhtikuun neljäs.
Kimmokkeen antoi Blue1:n tarjouslennot Pariisiin. Jatko Biarriziin vielä auki, mietitään aikataulua. Näyttää kuitenkin siltä, että kaksi päivää tuhrautuu pääsyyn reitin alkupisteeseen.

Monta pyhiinvaellusta kokeneelta tuli heti viesti, että huhtikuu voi olla tooosi kylmä ja sateinen. Ei auta - tuskin kuitenkaan pakkasta. Ainoa hieman huolta aiheuttava seikka on majoittuminen; jos refugiossa on kylmää ja kosteaa, uupuneena, hikisenä ja sateessa kastuneena se voi olla koettelemus. Sen voinee ratkaista yöpymällä vähän suunniteltua useammin hostellissa tai hotellissa.

Kaikki huhtikuut eivät ole sateisia eikä kylmiä, nytkin siellä on +10 astetta, lohdutti kanssakulkija. Uskotaan siihen.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Pyhiinvaellukselle - miksi?

Nykypäivän pyhiinvaellukselle on monta syytä - onpa niitä arvioitu ainakin gradutasoisissa tutkielmissakin (mm. Päivi Aikasalo: Kohtaamisia Santiagon tiellä - pyhiinvaellus matkana ja spirituaalisena kokemuksena. HY 2007). Aikasalo tiivistää nykymotiivit: ulkoilemaan, ajattelemaan, Pyhää kohtaamaan. Ehkä meille nuo kaksi ensimmäistä ovat ne keskeiset.

Mainitussa gradussa haastateltu australialainen Margaret kertoo omasta kokemuksestaan: "Minulle pyhiinvaellus oli liikkumiseen perustuvaa meditaatiota, jonka vaikutukset tunnen vielä kuukausia kokemuksen jälkeen --- se muistuttaa minua siitä, että voin ottaa riskejä elämässäni ja jatkaa liikettä, kasvaa. --- Pyhiinvaellus oli spirituaalinen kokemus, koska se mahdollisti kontemplaation, mietiskelyn, joka puutuu kiireisestä elämästäni. --- Minulle antoisin kokemus oli ystävyys joidenkin muiden pyhiinvaeltajien kanssa. --- Fyysinen haaste purki jotkut puolustusmekanismit ja ihmiset olivat hyvin avoimia tuntemattomille."  Jotain tuonkaltaista ajattelen itsekin kohtaavani.

Koska kaikki mukaanotettava on kannettava, matkavarustus on supistettava minimiin: rinkkaan makuupussi, hygienitarvikkeet, vaihtovaatekerta, tarvittavat lääkkeet, jonkinlaiset sandaalit ja vesipullo. Kantamuksen paino ei saisi ylittää 10% omasta painosta eikä missään tapauksessa yli 10 kiloa. Se tarkoittaa hyvin yksinkertaista elämää. Tuntuu vapauttavalta, että kuukauden ajan kosmetiikka koostuu saippuasta ja kosteusvoiteesta ja bad hair day hoituu auringon porotukselta suojaavalla hatulla.

Yksinkertainen elämä tarkoittaa myös yhteismajoitusta vaeltajille tarkoitetuissa majataloissa, usein suurissa makuusaleissa. Vaeltajat keräävät jokaisesta yöpymispaikastaan leiman pyhiinvaelluspassiin; leimoja saa myös matkanvarren kirkoista ja luostareista. Leimat tuntuvat olevan matkalla kovin tärkeitä - aikana, jolloin tavalliseen pasiin ei saa leimaa enää juuri missään. Passilla todistetaan perillä, että on kävellyt ainakin viimeiset sata kilometriä, jolloin on oikeutettu compostelaan, pyhiinvaellustodistukseen.

Reitillä on monenlaista kulkijaa ja sen suosio on vuosi vuodelta kasvanut. Suomestakin matkatoimistot järjestävät ryhmämatkoja reitille, yleensä tuolloin matkan pituus on 7-10 päivää ja siihen sisältyy hotellimajoitus ja matkatavaroiden kuljetus. Ehkä silloin kyseessä on enemmän pyhiinvaelluksen simulaatio.

Camino Frances (St Jean Pied du Portista Santiago de Compostelaan), pohjoinen reitti, on peräisin keskiajalta ja EU:n kulttuurikohteeksi julistama. Santiago de Compostela on UNESCOn maailman kulttuuriperintökohteiden listalla. Matkalta voi siis odottaa myös visuaalisia elämyksiä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kolme kuukautta lähtöön...

En ole aivan varma, missä ja milloin kuulimme ensimmäisen kerran pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan. Kenties kolme vuotta sitten hiihtomatkalla Lapissa, vaelluksen kokeneilta? Sittemmin se tuntui tulevan vastaan tuon tuosta - lehtijutuissa, televisiossa, kokeneiden haastatteluissa.

Kohta vuosi sitten tapahtui jotain, joka synnytti päätöksen: nyt eikä myöhemmin. Emme tule nuoremmiksi emmekä terveemmiksi. Nyt on mahdollisuus vielä irrottautua kuukaudeksi eikä se kaada talouttakaan. Alkoi valmistautuminen. Haimme tietoa netistä, luimme kirjoja muiden kokemuksista, aloimme koota matkalle tarvittavia varusteita.

Nyt on sitten siirrytty vuoteen, jolloin suunnitelma on tarkoitus panna täytäntöön. Työt sallivat lähdön huhtikuun alussa. Aloituspaikaksi olemme kaavailleet St. Jean Pied de Portia Ranskan puolella. Matkaa kertyy noin 780 kilometriä. Päivämatkaksi tullee keskimäärin 25 kilometriä. 


Olemme aloittaneet harjoittelun, luonnollisesti. Tavallisen lenkkeilyn ja sauvakävelyn lisäksi olemme tehneet kerran viikossa pidemmän, noin 20 kilometrin lenkin sauvakävellen, tätä tosin runsas lumentulo on haitannut. Välineitä tuli testattua syksyllä Lapin maisemissa, niihin suhtaudumme luottavaisesti. Jalat ovat heikko kohta - niin kai kaikilla pitkille vaelluksille osallistuvilla. Onneksi matkaa ei tarvitse ainakaan kokonaan taittaa asfaltilla, se on kaikkein pahinta jaloille. 


Aloitamme lentolippujen varaamisesta lähipäivinä.