Mutta vappumarssi on!

Albergue-aamiaisen (maitokahvia, patonkia, voita ja marmeladia) jälkeen taas taipaleelle. Residenssissämme kukaan ei kuorsannut, joten uni oli hyvä ja häiriintymätön. Ensimmäiset alkoivat otsalampuilla vilkuilla kelloa puoli seitsemältä ja seitsemältä oli jo täysi tohina päällä. Eilen pyykätyt alusvaatteet päälle, niskaan vähän nihkeä takki, makuupussi ja muut tykötarpeet reppuun jo aikaisemmalta reissulta tuttuun tyyliin. Viimeksi osasimme nämä toimet myös käsikopelolta pimeässä.  Hihitellen katselimme kahta iäkästä saksalaissetää, joiden koko repun sisältö oli kasassa sängyn vieressä, eilen kahteen kertaan inventoituna. Matkalla myöhemmin he kyllä paljastuivat varsinaisiksi hirviksi! 

Aamun vaellus sujui pienessä sateessa, jälleen komeissa maisemissa. Vapaapäivän kunniaksi aalloilla oli paljon surffaajia. 

Somosta Santanderiin siirryimme "ferryllä", 2,70 eur per pää. Oli mukavaa istua tovi melko vaativan reilun kymmenen kilometrin alkumatkan jälkeen. 

Alkuperisen suunnitelman mukaan tarkoitus oli jäädä yöksi Santanderiin, mutta tapasten ja maitokahvin jälkeen tuntui, että jaksaisimme seuraavaan etappiin. Matkalla vastaan tuli ammattiliiton vappukulkue! 

Ja taas matka jatkui. Reitti on kohtalaisesti pylväisiin ja muureihin keltaisilla nuolilla merkitty, mutta taajamat ja kaupungit ovat ongelma. Merkkejä ei ole (varsinkaan albergueihin) tai niitä on harvassa. Somoa lähestyimme yhden ranskalaisen peregrinan kanssa ja jouduimme useamman kerran kysymään tietä lautalle. Santanderissa sen sijaan kaupungin halki johdattivat katukiveysten lomaan sijoitetut betoniin valetut opasteet. 

Yöksi oli tarkoitus jäädä Santa Cruz de Bezanaan, jossa oppan (ja paikallistenkin) mukaan piti olla albergue, mutta sitä emme koskaan löytäneet. Jatkoimme siis Boo de Pielagosiin (jonne varauduimme hoippumaan lähes kuusi kilometriä), kun yhtäkkiä päädyimme rautatieasemalle, josta radan toisella puolen näimme alberguen. Sinne! Mukava paikka, juuri nautimme illallista kymmenen euron hintaan. Lähes 40 kilometrin kävelyn jälkeen olikin nälkä, vaikka muuten nälkää ei oikein tunnista, ilmeisesti tavallisesta elämästä poikkeavan rasituksen vuoksi. Janoa ei myöskään tunne, juomattomuudesta tulee vain huono olo ja siksi juomme kellon, ei janon mukaan. Onneksi vesipisteitä on sen verran tiheästi, että tavallisia urheilujuomapulloja suurempaa vesimäärää ei tarvitse kuskata. 

Aamulla joudumme ottamaan junan joen ylitystä varten. Se on toiseksiainoa mahdollisuus päästä joen yli ilman lähes 10 kilometrin ylimääräistä lenkkiä. Toinen mahdollisuus on kävellä vajaa kilometri kiskoilla.

Huomiselle on tiedossa lyhyempi matka, Santillanaan, joka on hieno keskiaikainen kylä. Altamiran luolamaalaukset ovat siellä.