keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Santiagossa - ja vähän Madridissakin

Vietimme saapumisen (pe) jälkeen Santiago de Compostelassa pari päivää, sunnuntaihin saakka. Hauskinta oli palloilla katetraalin aukiolla ja tavata tuttuja. Pikkuhiljaa sinne kerääntyi matkan aikan tapaamiamme ihmisiä eri puolilta maailmaa; kaikkia moikattiin ja vaihdettiin kokemuksia, kuulumisia ja suunnitelmia. Varmasti taivalluksen päättymisestä johtuva euforia teki tapaamisista niin ikimuistoisia; olimme kuin vanhoja hyviä tuttuja. Yhteisöllisyyden tunnetta lisäsi kaikkien yhteinen tavoite ja tehtävä - päästä omin jaloin perille ja kenties ratkaista ongelma, jonka vuoksi oli matkalle lähtenyt. Sää oli Santiagossa perjantaita lukuunottamatta sateinen ja kolea. Osa porukasta jatkoi vielä Finisterraan, me emme olleet sitä suunnitelleet alunalkaenkaan.

Lauantaina osallistuimme messuun, joka olikin juhlamessu, sillä katetraali täyttää tänä vuonna 800 vuotta. Paikalla oli kaupungin kerma - ja me ryysyläiset. Paljon siellä tapahtui kaikenlaista protestantille / pakanalle käsittämätöntä, mutta unohtumattomin oli suuren suitsutusastian (botafumeiro) käyttö. Se on nykyään harvinaista, vain erityistilaisuuksiin tarkoitettua. Nyt oli sellainen. Alunalkaen se on otettu käyttöön likaisista pyhiinvaeltajista lähtevän hajun häivyttämiseksi. Astia on kookas, lähes metrin korkuinen ja roikkuu kirkon katossa paksussa köydessä. Sitä heilutetaan toisesta köydestä vetämällä suuressa kaaressa halki kirkon käytävän. Harvoin kirkonmenoihin liittyvät aplodit, mutta nyt liittyi!

Sunnuntaina jätimme vähän haikein mielin mutta helpottuneina Santiagon; ajoimme junalla (7t) Madridiin. Vietimme siellä turisteina yhden kokonaisen päivän. Onneksi Reina Sofia oli auki, täydensimme taide-elämyksiämme mm. Picasson Guernicalla.

Ensimmäinen yö paluun jälkeen omassa sängyssä tuntui ihmeelliseltä. Heräsin yöllä kerran ja mietin kuumeisesti, missa alberguessa / pensionaatissa mahdan olla. Vasta valojen sytyttäminen toi todellisuuteen. Nyt on pyykit pesussa, sähköpostit selvitetty ja laskut maksettu. Arki alka(nee) pikkuhiljaa, monta kokemusta rikkaampana.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Perillä...

Juuri nyt, compostelat taskussa!

torstai 5. toukokuuta 2011

Viimeinen yo alberguessa...!?

Vanhat uskolliset jalkamme toivat meidat tanaan 20 km paahan Santiagosta, Arcaan! Melkeinen euforinen ja vahan epatodellinenkin olo. Kaikki paikat jaloista ovat olleet jossain vaiheessa kipeat, mutta nahka on jo niin parkkiintunut, etta uusia rakkoja ei tule.
Talla loppupatkalla on taas ryhmamatkalaisia ja ensimmainen albergue oli loppuunmyyty, mutta loysimme toisen ja sain hospitaleran viela varaamaan meille huoneen pensionaatista Santiagossa 2 yoksi, joten eipa tarvitse alkaa huomenna etsia majapaikkaa - paitsi sita yhta, jossa meilla siis on huone...
Tassa albergue-elamassa on oma hohtonsa. Se kuuluuvaellukseen, oleellisena osana. Monenlaista paikkaa on tullut kokeiltua.
Paivan kulku on samanalinen, satoi tai paistoi. Perille paastya nopea (ala)punkan valtaus, sitten suihkuun ja kuivat (mutta ei ihan puhtaat) vaatteet paalle ja sukkapyykille. Jos on mahdollisuus ja enenman pestavaa, pestaan koneella (4e). Sitten lepailya, seuraavan paivan vaellukseen tutustumista ja paivakirjan kirjoittelua. kaupat aukeavat siestan jalkeen klo 17, joten silloin voi ostaa ruokaa ja evasta seuraavaksi paivaksi. Useimmiten kaymme "ulkona" syomassa, joka paikassa tarjotaan 3 ruokalajin pilgrims menua. Onneksi nykyaan ruokaa saa jo klo 19, joten yopuulle olemme paatyneet viimeistaan yhdeksalta. valot sammuvat ja hiljaisuus koittaa joka tapauksessa klo 22.
Aamulla ensimmaiset alkavat kerata kamppeitaan heti viiden jalkeen. Ymparilta alkaa kuulua makuupussien pakkaamisesta syntyva suhina. Me nousemme useimmiten kuudelta. Rinkka on pakattu paaosin valmiiksi ja reissukamat aseteltu siten, etta pukeminen ja lahto sujuvat pimeassa. Aamiaista syodaan joko itsetehtyna tai kuppilassa. Takalainen aamiainen ei oikein tyydyta pohjoismaista (totesimme eraan tanskalaisen kanssa). Ja sitten matkaan. Aamun tunnit ovat joka tapauksessa parhaat.
Palas de Reissa saimme ullakkohuoneen ja tavalliset vuoteet. Huoneeseen mahtui 4 henkea, ainoa miinus oli, etta huoneen lapi kuljettiin pariin suurempaan huoneeseen...

Muutamia esimerkkeja albergueista:
1. vaelluspaivamme jalkeen Roncesvallesissa olimme varautuneet kolkkoon majoitukseen isossa kivitalossa, mutta meita odotti taysin moderni 2 vkoa aiemmin avattu albergue; sisustus voitaisiin esitella koska vain sisustuslehdessa.
Pahin ongelma majoituksissa on kosteus ja siita johtuva koleus. Kerran olimme paikassa, jossa makuusali oli vahan maanpinnan alapuolella ja niin kostea, etta kun rinkkani ylapuolella oli ikkuna, siita oli valunut vetta rinkkani paalle yon aikan ja kastellut rinkan. Kylmaa emme karsineet, kiitos untuvapussien ja villaisen aluskerraston.
Eraana paivana tahtasimme Cacabelokseen, siella piti olla iso albergue. Loppumatkasta kuulimme, etta se on viela kiinni, mutta Pieroksessa pitaisi olla uusi, juuri avattu ja valimatkaakin vain 2 km. Siispa sinne. Meita odotti hyvin persoonallinen nuoren perheen yllapitama albergue, kauniisti remontoitu, kuin riihi. Paikan erikoisuuksiin kuului se, etta siella tarjottiin vain kasvisruokaa. En ole kuskusin ystava, mutta muutin mieleni.

Nyt valmistaudumme tod nak viimeiseen albergue-yohomme. Tunteita on vahan vaikea eritella - oikeastaan olo on niin hyva, etta toivoisi ajan pysahtyvan vahaksi aikaa tahan.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Caminolla on monenlaista kulkijaa

Kanssakavelijat muodostavat mielenkiintoisen joukon erilaisia ihmisia.
Kansallisuuksista tavallisin on (paasiaisviikon ulkopuolella) saksalaiset. Siella suosittu tv-koomikko on askettain julkaissut kirjan vaelluksestaan (10 pv, yopyi hotelleissa, sanoivat saksalaiset) ja vaittaa, etta kukatahansa pystyy suoriutumaan caminosta. Myos niinkin erikoisesta maasta kuin Etela-Koreasta on useampia vaeltajia osunut tiellemme, meille ei ole selvinnyt syy heidan innostukseensa. Me suomalaiset olemme suuri harvinaisuus ja heratamme aina ihmettelya. Olemme tavanneet muutaman maanmiehemme - heistakin osa oli malagansuomalaisia.
Erikoisia tyyppeja on liikkeella paljon.
Englantilainen Peter vaeltaa viidetta kertaa, viiden vuoden valein. Han on aloittanut viisikymppisena ja on nyt siis 70v. Kova kulkemaan: heraa aamulla viidelta, pakkaa tavaransa ja lahtee liikkeelle. Nukkuu vaelluskamppeissa, nukahtaa kahdeksalta. Vaelluksen lopuksi lukee suurennuslasin avulla edellisen viikon sanomalehtea.
Xavier USA:sta on kulkenut koko matkan kanssamme. Kolmissakymmenissa, telttailee saan salliessa. Sai heti matkan alussa pahat rakot ja on taittanut siita saakka matkaa crockseissa. Talla hetkella liikkuu englantilaisen hengenheimolaisensa kanssa.
Eras ranskalainen heppu on erikoistunut roskien keraamiseen reitin varrelta. Nayttaa itsekin aikamoiselta raparipalta.
Reliegosissa tapasimme norjalaisen perheen. Eivat kylla ilm. alkuperaiskanssa, olivat niin tummia. Perheeseen kuuluivat aidin ja isan lisaksi 2-vuotias ja 3-kuinen lapsi. Olivat aloittaneet samasta paikasta kuin mekin. Toinen vanhemmista tyonsi karryja, joissa lapset olivat ja toinen veti karrya, jossa oli tavarat. Liskasi kantamuksia viela selassakin. Heidan matkatavaransa olivat ihailtavan hyvassa jarjestyksessa, karryissa lapinakyvissa muovilaatikoissa. Lapset vaikuttivat tyytyvaisilta eika vanhempienkaan kaamit olleet palaneet. Lehtikuvaajat kavivat katsomassa perhetta alberguessamme.
Yhtamatkaa kanssamme on kulkenut myos argentiinalainen nuori mies. Ei puhu englantia, mutta sai selitetyksi, etta on karsinyt lahes alkumatkasta saakka pahasta saaren tendiniitista ja joutunut pìtamaan sairaspaivia. Tormasimme haneen taas eilen, kulkee ontuen sauvan kanssa mutta ilmeisen sinnikkaasti on paattanut paasta perille.
Ymparille muodostuu vaeltaessa eraanlainen perhe, joita tervehditaan kuin vanhoja tuttuja tavatessa. Samat naamat vilahtelevat tuon tuosta, vaikka aina on niitakin, joihin tormaa vain kerran.
Nyt olemme jo niin loppumatkassa, etta sekin alkaa nakya vaeltajissa. Mietitaan lentoja kotiin yms. Mekin varasimme tanaan paluulennon, tulemme 10.5. Madridin kautta.
Nyt vietamme vappupaivaa Sarriassa, perille on noin 110 km. Aamun oli hieno vaelluskeli, aurinkoistakin, ei satanut. Juhlan kunniaksi otimme alberguesta oman huoneen!
Viimeinen vaellusviikko alkaa huomenna. (Kuvia ei saa taaskaan ladattua, mutta ehka lataamme niita viimeistaan kotiin paastyamme).