sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Perillä. Siis perillä!


Viimeisen viikon ajan perille Santiagoon pääsy on ollut mielessä. Kerran jo sen kokeneena en ajatellut sen tuntuvan mitenkään hirveän mullistavalta. Eikä se tuntunutkaan. 

Muistelimme edellistä saapumista. Ilma oli aika samanlainen, nyt oli ehkä vähän aurinkoisempaa. Lähestyminen tuntui viimeksi ikuisuudelta, nyt ei. Sen sijaan koimme kaikkia niitä vaivoja, joita ei ole ollut muina päivinä. Akillesjännettä kolotti. Plantaarifaskiitti vaivasi. Rinkka painoi olkapäitä. Ehkäpä mieli antoi periksi? 

Tulimme rauhallisesti. Matkalla poikkesimme bussiasemalla ostamassa bussiliput loppuviikolle Bilbaoon. Kävelimme suoraan vaeltajatoimistoon hakemaan compostelat, todistukset vaelluksen suorittamisesta ja vasta sitten varsinaiselle Santiagoon saapumisareenalle, katedraalin aukiolle. 

Totesimme, että tulipa taas tehtyä ja kiitimme toisiamme kärsivällisyydestä, myötä- ja vastamäessä, konkreettisesti. 

Istuimme tovin aukion kivetyksellä kuten asiaan kuuluu ja kävelimme sitten kahville ja myöhemmin syömään. Olimme varanneet huoneen samasta pensionaatista (Santa Cristina) kuin viime kerrallakin (2011) ja ilmoittaneet tulevamme neljältä, joten jonkin verran piti tappaa aikaa ennen yösijan lunastamista. Täällä näkyy tehdyn pientä remonttia, oikein mukava paikka juuri katedraalin takana. Huomisen haahuilemme täällä kaupungilla, sitten piipahdamme bussilla Finisterrassa ja loppuviikolla palaamme Bilbaoon ja sieltä kotiin. 

Huomisaamuna emme herää pakkaamaan reppuja vaan ihmettelemme, onko elämää Caminon jälkeen. 

Lähetykset Caminolta päättyvät tähän. Buen Camino! 

lauantai 23. toukokuuta 2015

Melkein all-inclusive albergue?


Eilen sattui silmään mainos uudesta alberguesta Pedrouzossa. Kympillä kehon painon mukaan muotoutuva patja, tilavat sängyt, jokaisella oma pistoke ja lukuvalo...
Sinne saimme jopa meilillä varattua punkat, vastaus tuli parissa tunnissa, englanniksi. 

Päivän vaellus oli uudenlainen kokemus - mentiin kuin ison talon porsaat, rivissä. Väkeä paljon, sillä pitkänmatkan vaeltajien lisäksi liikkeellä olivat myös paikalliset viikonloppuvaeltajat ja caminoturistit busseineen ja päiväreppuineen. 

Mainoksessa oli myös sauna ja pitihän se kokeilla, nythän on lauantai. Tilava löylyhuone sisäänkäynnillä suoraan käytävältä, Harvian kiuas ja jopa löylykiulu vesineen. Ihan lämmin paikka ja löylyäkin heitettiin, vaikka yleensä kokemuksemme mukaan se on Euroopassa kiellettyä. Venyteltiin saunan lämmössä. Ihana raukeus! Maksoimme 6 euroa kolmesta vartista ja muilla asukkailla riitti ihmettelemistä. 

Myös pyykit saatiin lopulta pestyiksi ja kuivatuiksi, vaikka bussivaeltajat olivatkin kiskoneet ne ulos koneesta kesken ohjelman. 


Olimme lähes ensimmäisinä paikalla, seuraavaksi tuli bussilastillinen häärääviä vaeltajia jostain itäisen Euroopan maasta ja loppuillan aikana paikka täyttyi. Sain yläpuolelleni arviolta 120-kiloisen italialaisen. Toivottavasti sänky kestää. 


Lähipäivät ovat muuten järjestyksessä, mutta ALSAn bussilippuja Bilbaoon emme onnistuneet varaamaan, ohjelma ei hyväksynyt korttimaksuani. Pitänee huomenna vierailla bussiasemalla henk koht liput ostamassa. 

Huomenna on viimeinen vaelluspäivä. Se tuntuu oudolta, tosi oudolta. 



perjantai 22. toukokuuta 2015

Albergue-elämä loppusuoralla

Jokaisena päivänä toistuu sama rutiini: aamulla herätään, rasvataan jalat, hapuillaan vaatteet päälle, laitetaan kengät jalkaan, etsitään aamiaista joko omista kätköistä tai läheisestä kuppilasta ja lähdetään tien päälle. Kello ei ole yleensä vielä kahdeksaa, kun polku kutsuu. Aamun tunnit ovat parhaat. 

Suunnilleen kahden tunnin kävelyn jälkeen koitetaan löytää kuppila, josta saisi aamun toiset kahvit. Ehkä kakunpalankin. Ja taas kävellään, 5-7 tuntia päivässä. Pitempinä päivinä on myös syötävä, omia eväitä tai bocadillo (täytetty patongin pätkä). Kun päivän urakka täyttyy, etsitään yösija. Jotkut kävelevät ilman suunnitelmaa, me yleensä tiedämme, mihin olemme menossa, ainakin kylän/kaupungin tarkkuudella. Tänään tulimme Arzuaan. 

Tässä kaupungissa yhtyvät Norte ja ranskalainen reitti eli vaeltajien määrä moninkertaistui. Olemme olleet täällä edelliselläkin vaelluksella, mutta asiasta on erittäin hatara mielikuva. 

Päädyimme yksityiseen Los Caminantes II -albergueen, kohtuullisen kokoinen ja hyvä sijainti reitin varrella. Vähän väkeä. 

Kun astutaan sisään, ensin selvitetään, onko tilaa. Oli, hyvin. Sitten pudotetaan rinkka selästä, irrotetaan kädet sauvoista ja alkavat muodollisuudet. 


Työnnetään vaelluspassi leimattavaksi ja esitetään oikea passi. Nimesi kirjoitetaan kirjaan (usein näyttää riittävän Merja Birgitta) ja rahastetaan. Tänään 10 eur per nuppi. Hospitalera esittelee paikan ja nykyään saa myös lähes kaikkialla joko kertakäyttöiset tai oikeat lakanan ja tyynyliinan. Myös pesutiloissa käydään tutustumassa. Wifi-salasanakin kerrotaan, wifi on jokaisessa yksityisessä alberguessa. 


Seuraavaksi vallataan punkka. Nopeat syövät hitaat, ts saavat alasängyt. Tänään niitä näyttää riittävän kaikille. Sitten on suihkun vuoro, käymme vuorotellen ja sitten menen pyykille. Paidat, kalsarit ja sukat pestään joka toinen päivä. Välillä käytämme pesukonetta ja kuivuria, jos sellainen on saatavilla. 
Sen jälkeen huilataan vähän. 


Tällä caminolla olemme ottaneet tavaksi syödä lounasta, sitä saa puoli neljään saakka. Päivällistä saa vasta kahdeksalta ja se on suomalaiseen ruokarytmiin tottuneelle ihan liian myöhään. Illalla näykimme vain jotain pientä - ja saatamme käydä jäätelöllä, jos löytyy irtojätskiä. 

Sängyssä lueskelemassa olemme jo kahdeksan-yhdeksän välillä ja uni koittaa kymmeneen mennessä. Joku voisi olla sitä mieltä, että nettiyhteys täällä on paholaisen keksintö, mutta itse en ole niin puritaani. Hesari ja muitakin lehtiä on kiva lukea, fb kertoo tuttujen kuulumisia, sähköpostin seuraaminen vähentää paluun ahdistusta ja onhan pädillä vielä sähkökirjojakin luettavaksi. Niin, ja pystyn päivittämään blogia, että sukulaiset ja ystävät tietävät, että olemme hengissä. 


Lopun fiiliksissä ollaan. Löysin iltareppumme taskusta lapun, jossa oli viime kerralla (2011) Santiagossa käyttämämme pensionaatin (Santa Cristina) yhteystiedot. Netti kertoi, että paikka on edelleen olemassa ja hinta edullinen. Karuhko, mutta vain 300 metrin päässä katedraalista. Yritin soittaa, mutta eivät osanneet englantia. Täältä kuitenkin löytyi asiakas, joka osasi sekä englantia että espanjaa ja soitti puolestani, nyt on huone varattu kahdeksi yöksi Santiagossa. Netistä varasimme vielä Bilbaosta hostellista majoituksen pariksi yöksi ennen lentoa kotiin. Siinä välissä on tarkoitus käydä bussilla Finisterrassa. 


Buen Camino! Näin täällä toivotellaan vielä kaksi päivää. 

torstai 21. toukokuuta 2015

Kakunpala tänään

Lopulta se lyhyt päivä! 

Edellispäivän alberguessa tarjottiin sekä illallinen (kaalipapusoppaa, naudanleikettä ja perunoita, sitruunasorbettia, 9 eur) että aamiainen. Söimme yhdessä pitkän pöydän ääressä, meitä oli yhdeksän henkeä, Lisäksemme väkeä Espanjasta, USAsta, Itävallasta, Italiasta ja Saksasta. Yö oli rauhaisa, ei kuorsaajia ja aamuvirkut espanjalaisetkin jaksoivat odottaa puolikahdeksaan ennenkuin säntäsivät matkaan. 

Jalat jaksoivat, kerran kävimme kahvilla ja suklaakakulla ennen Sobradoa. 

Täällä on sekä luostarin albergue että yksityinen pieni. Valitsimme yksityisen, sillä siellä saa olla koko päivän, luostarissa ovet ovat kiinni klo 14-16.30. Jälleen wifin äärellä. 

Ilma on ollut kummallisen kolea, noin kymmenen astetta, mutta tuuli lisää vielä koleutta. Tänään kuitenkin paistoi aurinko, kun aamun pilvet hälvenivät. Ennusteen mukaan luvassa on lämpenevää. 

Galiciassa on tällaiset horreot. Niissä on säilytetty elintarvikkeita, ainakin maissia olemme nähneet niissä kuivatettavan. Edellisellä caminolla ihmettelimme pitkään näitä pömpeleitä, joista osa näytti olevan vain koristuskäytössä ihan niin kuin grillimajat meillä kotona. 


Sobradon luostarin 1600-luvulla rakennettu kirkko on vaikuttava rakennus. Valitettavasti sinnekään ei pääse sisälle, kuten ei moniin muihinkaan kirkkoihin reitin varrella. Hautuumaalla sen sijaan käytiin, näytti olevan aktiivikäytössä. 
 

Vapaa-ajan tyyliä. Alla pitkälahkeinen merinovillakerrasto, sitten vaellushousut ja fleese-paita ja päällä vielä tuulen pitävä sadetakki. Eikä ollut yhtään liikaa. 


Huomenna päämääränä Arzua, jossa ranskalainen reitti ja Norte yhtyvät. Väkimäärä kymmenkertaistuu. 
Hyvästi rauhallinen vaellus. 

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pientä pinkomista

Aamu alkoi reippaasti, olihan tiedossa reissun lyhin vaellus, 15 km. Alberguen naapurissa oli kahvila varhain auki, saimme maitokahvit ja kroissantit. Wifikin löytyi, latasin varmuuden vuoksi hesarin ja hoidin yhden työmeilin. 

Ensimmäiset kolme kilometriä oli pientä maantietä. Ohitimme paalun, joka kertoi, että perille on sata kilometriä. 


Yön aikana uupuneet jalat olivat vaihtuneet vain vähän käytettyinin, askel ei painanut, kun pyyhälsimme eteenpäin. Maisemissakaan ei ollut valittamista, maalaismaisia. Yksi pätkä muistutti suuresti Turun saaristoa. 


Muitakin oli liikkeellä. Tässä lehmiä, lampaita ja niiden perässä vielä pari paimenkoiraa. Pelkään vapaana liikkuvia koiria, mutta nämä olivat duunissa eivätkä kiinnittäneet meihin mitään huomiota. Onneksi täällä ei juuri ole kulkukoiria - vahvassa ketjussa olevia sitäkin enemmän. Meidät on haukuttu satoja kertoja.


Tulimme Mirazin kylään - ja ohitimme sen. Albergue ei osunut silmiimme, oli varhaistakin, joten päätimme jatkaa seuraavaan paikkaan. Aamukahvilla hollantilaiset kertoivat varanneensa huoneet hotellista viiden kilometrin päästä Mirazista. Ei osunut silmiin. Saksalaisen miehen oppaassa oli merkittunä albergue A Roixan kylässä. Sinne siis seuraava tähtäin. Tiesimme, että siellä olisi vain 10 sänkyä, joten pidimme edelleen vauhtia yllä. Kumpikin tykönään kyllä valmistautui siihen, että jos sitäkään ei löytyisi, menisimme seuraavaan paikkaan, jonne kertyisi matkaa yhteensä 40 km. 

Mutta löytyihän se, 25 kilometrin taivalluksen jälkeen! Kahvilassa oli syömässä espanjalaisporukka, joka läksi aamulla samasta alberguesta 1,5 tuntia ennen meitä. Ja sänkyjäkin oli vapaana yhdeksän, joten asetuimme taloksi. 

Huomiselle jäi nyt sitten urakkaa 15 km. Eiköhän siitä selvitä. Neljä päivää jäljellä. Ehkä. 


Sata kilomatriä perille


Päämäärä lähestyy, tänään olemme melkein sadan kilometrin päässä Santiagosta, Baamondessa. Pieni kylä, mutta iso ja mukava albergue, sillä täältä aloittavat ne, joilla on vain tavoitteena todistus vaelluksesta (edellyttää sataa kilometriä jalkaisn ja leimoja passissa). 

Matka oli helppo, 23 km. Jalkapohjia sekin tosin polttelee. Tältä alueelta louhittanee liuskekiveä, lehmiaidatkin on kivestä tehty. Ensi kerralla otetaan peräkärry matkaan. 


Alue vaikuttaa köyhemmältä kuin pohjoinen - rähjäromantiikkaa löytyy rakennuksista riittämiin ja joidenkin maatilojen pihapiirit eivät kestäisi Kaunein piha -raadin katselmusta. Ei näytä olevan "Pelastetaan vanhat talot" -liikettä. Kivirakennukset eivät lahoa, mutta sortuvathan ne lopulta. Luonto ottaa nopeasti tilansa. 


Tästä kylästä löytyi matkan paras ja viihtyisin ravintola, "Galicia". Erinomaista jättikatkarapupataa ja lohta, kakkua jälkiruuaksi. Ei halvimmasta päästä, mutta ei kallistakaan. Lähtiessä tarjoilija vielä juoksi perään ja ohjasi kylän nähtävyyksien pariin. 


Vaikka talosta on jäljellä vain seinät, kivipinta on omalla tavallaan kaunis. Ei ehkä kuitenkaan parasta asumismukavuutta - paitsi kesähelteellä. Olisi myynnissä. 


Käytiin ruokaa odotellessa vähän netissä, wifi-yhteys oli hyvä. 


Huomenna on pätkäpäivä, 15 kilometriä. Ei voi mennä enempää, kun seuraava majoitus olisi 40 km päässä. Kun on tähän saakka selvinnyt ilman suurempia jalkaongelmia (Terolle tiedoksi), ei viitsi niitä kalkkiviivoilla hankkia. 

Olemme kulkeneet melkein yhtä matkaa muutamien henkilöiden kanssa. Eilen erkani kanadalainen professori, hänellä oli vähän kiire paluulennon vuoksi. Kolme ranskalaista miestä ovat kulkeneet ainakin kaksi viikkoa suunnilleen samoin etapein kuin mekin, reilun viikon myös kaksi espanjalaismiestä. Puheenaiheet ovat muuttumassa: milloin aiotte olla Santiagossa, kauanko vietätte siellä, menettekö Finisterraan jne. 

Meillä ei ole onneksi kiirettä, vieläkään. Mutta ehkä sunnuntaina. Ehkä. 






maanantai 18. toukokuuta 2015

Pientä patikointia

Eilisen ylämäkikävelyn jälkeen tämä päivä tuntui lähes kakunpalalta. Melko tasaista, 24 km. Tosin ensimmäinen taukopaikka oli vasta 15 km kohdalla, joten minun jalkani alkoivat jo hyytyä. Bocadillo ja teekuppi kohensivat huomattavasti vointia. 

Galicia on karjanhoitoaluetta. Erivärisiä lehmiä ammuu laitumella ja lehmänpaska ja aiv-rehu haisevat. Siippa keksikin, miksi vaelluskenkiä ei saa tuoda makuusaliin: pohjissa on kunnon kerros lantaa ja se toisi oman säväyksensä muutenkin joskus paksuun ilmaan. 

Jotkut asiat tehdään täällä toisin kuin kotomaassa. Paalattu tuoreheinä ei ole valkoisissa muoveissa vaan mustissa. Aiv-rehu ei ole tornissa vaan aumassa maassa. Sen peittää pressu ja pressua pitävät paikoillaan käytetyt auton renkaat. Ihmettelimmekin ensin maatalojen takapihojen rengaskasoja. Kun aumasta sitten kaapaistaan rehua karjan evääksi, yököttävä pistävä haju leviää ympäristöön. 

Etelä-Espanjassa viihtyville tiedoksi: täällä on tosi vihreää. Ja kosteaa, vaikkei sadakaan. Ja kävelijän onneksi myös viileää. Tänään kuljimme 15 asteen lämmössä, pilvisessä säässä. Vasta perille Vilalbaan päästyä aurinko alkoi paistaa. 


Eilisen majapaikassa oli jo jaossa mainoksia Vilalban uudesta 38-paikkaisesta yksityisestä alberguesta. Loppumatkasta vastaan ajoi myös auto, josta heppu jakoi paikan mainoksia. Ensimmäinen kerta täällä, ranskalaisella reitillä sitä tapahtui enemmän. 

Olimme jo etukäteen päättäneet mennä tuohon paikkaan, se on uusi, siisti ja hyvin varusteltu. Yö maksoi kympin per nuppi, pyykit sai pesetettyä ja kuivattua 6 eurolla ja aamiainen huomenna klo 7 maksaa 3 euroa. 

Täällä on hyvät kerrossängyt, eivät narise. Tosin yhteenkään yläpunkkaan ei ole tullut asukkaita, sen verran väljää toistaiseksi. Kummasti sitä asettuu omaan koloseensa ja tekee sen kodikseen yhdeksi yönseuduksi. Täällä on muuten tosi vähän naisia, arviolta 1/4 kulkijoista. Tänään yksi muu lisäkseni tässä majapaikassa. Miehet kulkevat yksin tai 2-3 hengen ryhmissä. Eräs saksalaismies kertoi, ettei hänen vaimonsa voi vaeltaa nivelvaivojen vuoksi eikä muutenkaan sopeutuisi albergue-elämään. Täällä kun nukutaan sekasaleissa - vaikka seksiä täällä on yhtä vähän kuin suomalaisessa saunassa. 
Käynnissä pientä vaatehuoltoa. 


Tässä kaupunkipahasessa on noin 500 asukasta, mutta muutama kaunis rakennus sentään. Tämä historiallinen torni on nykyisin osa Parador-hotellin julkisivua. Rahalla saa vaikka pätkän kiinanmuuria...


Koska lyhyen taipaleen vuoksi olimme varhain perillä, ehdimme vähän käppäillä kaupungilla ja nauttia auringonpaisteesta. Neljäs viikko samoissa vaatteissa (onhan niitä toki välillä pesty), ei pääse tekstiileillä koreilemaan. Sama paita muuten kuin edellisellä caminolla; ei ihme, etten juuri tässä välillä ole sitä käyttänyt. Kaulassa oleva huivi toimii pareona mennessä suihkuun ja tyynyliinana silloin, kun talo ei sellaista tarjoa. On muuten ostettu Nizzasta museokaupasta. Tyyli ennen kaikkea. 


Huomisellekin luvassa lyhyttä ja tasaista, illaksi Baamondeen. Jäljellä on enää yksi vähän pidempi päivä, torstaina mennään 27 km. Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, olemme sunnuntaina perillä. Ehkä. 



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Nousujohteista

Aamu alberguessa alkoi jo ennen kuutta aikaisimpien lähtijöiden kuhinalla. Ketutti. Minne kiire pyhäaamuna? Läksimme lähes viimeisinä 7.15. Havainto: espanjalaisille kuiskaten puhuminen on tuntematonta. Jos puhutaan, puhutaan reilusti ääneen. Ja tietenkin puhutaan, heti kun silmät aukeaa. 

Matkaa tällä päivälle oli vaivaiset 25 km, mutta se oli koko matkan ylämäkeä, nousua 500 m. Puuh, meinasi puhti loppua. 

Sää oli onneksi hyvä, pilvinen, 15 astetta lämmintä ja ylhäällä virkistävä tuuli. 


Ylhäällä kun ollaan, pilvet ovat lähellä. Noiden tolppien päässä on moottoritie.


Pääosa tästä päivästä kuljettiin umpilandella, vain yksi kaupunki osui reitille, Mondonedo. Siellä on hieno vanha (siis tooosi vanha) keskusta kirkkoineen ja toreineen. Pysähdyttiin syömään mansikoita, torilla oli pari hedelmäkojua. Jostain syystä täällä tekee mieli joka päivä mansikoita ja monena päivänä niitä on osunutkin kohdalle. Irtojäätelö on toinen himo, sitäkin on nautittu. 

Matkalla oli jonkinlainen (entinen?) vedenjuoksutussysteemi. Siihen liittyi betoninen uoma, jonka pohjalla makasi pieni bambi. Olisikohan ollut sairas, ei hievahtanutkaan. 


Neljä yötä alberguessa kuorsausta yms kuunnellen vaatii väliyön, tulimme Abadiaan ja otimme huoneen pensionaatissa (39 eur). Puhtaat lakanat ja pyyhkeet, oma kylppäri, alakerrassa ravintola, ainoa tällä kylällä. Häpeä tunnustaa, mutta hyvin haudutettu possunkylki maistui... 

Huomiselle luvassa vain 20 km, pikku pyrähdys, Vilalbaan. 

Caminomuotia

Herraa ja narria ei täällä erota pukeutumisesta tai varusteista.

Jalassa on suurella enemmistöllä katkolahjehousut, khakit tai mustat. Yleensä myös lahkeista ravassa, paitsi pesun jälkeisenä aamuna. Paidat ovat keinokuituisia urheilupaitoja, ne on helppo pestä ja kuivuvat nopeasti. Kahden päällekkäisen sukan taktiikkaa näkyvät noudattavan aika monet. Takeissa on suurempaa variaatiota, mutta muoti näyttää suosivan tummaa väritystä. Muodostamme poikkeuksen. Näkyy tuulitakkeja ja monenlaisia kuoritakin tapaisia. Meillä takin selkä on hengittävää joustavaa kangasta, hihat ja etuosa tuulta ja jnkv kosteutta pitävää ja tärkein ominaisuus on, että kainalot saa vetoketjuilla auki. Rinkan ja selän välissä kehittyvä hiki on vähän vaurioittanut värisävyä... 

Päässä auringon paisteessa on joko lierihattu tai lippis. Lippis olisi kevyempi vaihtoehto, mutta se ei suojaa yhtä hyvin kasvoja ja korvanlehtiä. 

Kenkiä näkee monenlaisia, varrellisia ja matalia, varrelliset ehkä enemmistönä. Kenkäasiassa jokainen noudattanee omaa hyväksihavaitsemaansa mallia, tärkeintä on, että kenkä istuu jalkaan ja on hyvin sisäänajettu. Vedenpitävyys on välttämätöntä. Meillä on nahkaiset core-tex-kalvokengät, minulla Lowat ja siipalla Maindlit. Hyvät ovat olleet. Illaksi osalla on urheilusandaalit ja ehkä muoviläpsytkin, meillä vain Crocksit kuten edelliselläkin vaelluksella. Olleet nekin riittävät. 

Illkasi monilla on toiset vaellushousut illaksi, niin meilläkin. Toistaiseksi en ole niillä vaeltanut, mutta khakini ovat niin reissussa rähjääntyneet, että joutavat Santiagossa roskikseen. 

Virkistäviä poikkeuksiakin on. Ainoat tapaamamme suomalaiset kulkevat hauskoissa varvaskengissä ja vähemmän ortodoksisissa releissä. Nuoria ja kovia menemään. 


Tänään alkoi taival Galiciassa. Simpukoiden suunta muuttui ja reittimerkintä koheni huomattavasti. Loppui eksyily. Lisäksi oppaan kilometrit pitänevät paremmin paikkansa, sillä reitti on vakio. 



lauantai 16. toukokuuta 2015

Mutkan kautta on pitkä matka


Alberguessa oli virkkua väkeä, joten mekin vääntäydyimme tien päälle 6.50. Ja heti kohta alkoi sataa tihuuttaa. Päivän piti olla kevyttä keittoa (21 km), mutta toisin kävi. Heti kättelyssä missasimme suoremman, sisämaassa kulkevan reitin ja päädyimme rannikkoa myötäilevään. Lopulta meitä eksyneitä oli viisi henkeä, lisäksemme miehet Ranskasta, Italiasta ja Kanadasta. Oli karttaa je gps:ssää, mutta silti kadotimme välillä reitin. Vihdoin tulimme moottoritien sillalle ennen Ribadeoa ja uupuneina lampsimme yli meren lahden. Matkaa mittarissa suunnilleen 30 km. 


Albergue löytyi, vain 12 paikkaa ja yli puolet jo miehitetty. No, ei hätää, meille riitti vähempikin. Valtasimme alapunkat henkeäsalpaavan upeista (million-dollar view oppaan mukaan) maisemista. 
T:llä on vähän rakkulavaivaa kantapäissä, syntyivät paineen vaikutuksesta pari päivää sitten, kun maasto oli kovin jyrkkää. 

Kunnon vaeltaja ei kuitenkaan jää makailemaan, vaan lähtee tutustumaan ympäristöön - ja tietenkin syömään. Ribadeo on viehättävä hyvin vanha pikkukaupunki Galicia-joen suulla. Alla pientä remonttia kaipaava talo keskusaukiolta.


Mikähän näitä espanjalaisia paksusuolessa (colon) oikein kiehtoo, kun sekä pubi että elokuvateatteri on pitänyt sen mukaan nimetä? 



Vaeltaja vapaalla alberguemme kattoterassilla. Tuon sillan yli lampsittiin. Eikä huimannut yhtään. Paitsi Taunoa. 





torstai 14. toukokuuta 2015

PYHIINvaellus?

Ent luterilaisena nyk pakanana tämä useisiin eri uskontoihin kuuluva pyhiinvaellustraditio on jäänyt minulle hieman oudoksi. Siinä lienee kuitenkin kyse jonkinlaisesta puhdistautumisesta ja pahojen tekojen sovittamisesta.

Jacobin tiellä on pitkä historia keskiajalle (kiinnostuneet löytänevät tietoa netistä), mutta traditio melkein katosi, kunnes syntyi uudelleen viime vuosisadan lopulla. Coelho kirjoitti kirjan vaelluksestaan (?) ja sen jälkeen moni muukin on kirjoittanut. Sittemmin vaeltamisesta useillä eri reiteillä (Frances, Norte, Primitivo, Ingleses, Portugese) on tullut erittäin suosittua.

Mutta onko kyse uskonnosta tai sen harjoittamisesta? Joillekin varmasti. Ranskalaisella reitillä tätä näkee enemmän, monet alberguet ovat kirkon tai luostarin ylläpitämiä ja peregrinoille järjestetään iltaisin jumalanpalveluksia. Silti kokemuksesta voisin väittää, että ainakin 2/3 vaeltajista on matkassa sielläkin muista kuin uskonnollisista syistä. 

Täällä Nortella tilanne on vielä erilaisempi. Juuri kukaan ei näytä vaeltavan uskonnollisin perustein. Majapaikat ovat joko kuntien tai yksityisten ylläpitämiä ja vaikka ohitamme kymmeniä kirkkoja, niiden ovet ovat visusti lukossa. Ihmiset näyttävät kuntoilijoilta varusteineen. Onhan tämä eräänlainen extreme-laji, vähän niin kuin ultrapitkien matkojen juoksu. 

Yllättävää, että Nortella ainakin nyt arviolta 2/3 on miehiä. Nytkin 18 hengen alberguessa on kolme naista. Ikähaarukkakin on selvästi 50 vuoden kypsemmällä puolella. Tänään törmäsimme ihmeeseen: ensimmäinen suomalainen, nuori nainen, joka on valmistumassa luonto-oppaaksi ja lukee vaelluksensa osaksi opintojaan. 

Aamu alkoi sateessa. Sitä on ollut oletettua vähemmän, mutta tänään tarvittiin sadevarusteita. 


Meillä on sadeviitta- ja sadepukukoulukunta. Minulla on viitta, jonka saa helposti päälle ja suojaa myös rinkan. Pysyin melko kuivana. Siipalla on lyhyt sadetakki (ja housut rinkassa) ja sadesuoja rinkalle. Siipan housut kastuivat, mutta kuivuivat nopeasti sateen lakattua. 


Kolmenkymmenen kilsan kävelyn jälkeen tulimme La Caridan albergueen. Lepoa, aamulla ladatun Hesarin lukua. Nyt kylän kuppilassa, jossa wifi. 



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Epämukavuuden sietämisestä


Caminolla on pakko kyetä sietämään erilaista epämukavuutta.
Yläsängyssä kuorsataan.
Edellisenä päivänä pestyt pyykit ovat täsmälleen yhtä märkiä kuin kuivumaan laittaessa.
Laitat ne muovipussissa rinkkaan. 
Makuutilassa on niin kosteaa, että ikkunat valuvat vettä ja tyyny tuntuu kylkeä kääntäessä märältä. 
Aamulla on vilu ja takki on kostea ja haiskahtaa parin viikon hieltä. 
Lähdet liikkeelle ilman aamupalaa. 
Kylissä haisee lehmänlanta tai mikä vielä pahempaa, aiv-rehu. 
Väsymyksestä, hikoilemisesta niin että vesi tippuu nenänpäästä tai jalkakivuista en nyt mainitse mitään. 

Ja sitten: 
Tulet uuteen kaupunkiin, jonka albergue tarjoaa kohtuullista maksua vastaan pyykin pesun ja kuivauksen. 
Nukut mukavassa lämpimässä huoneessa levolliset hyvät yöunet. 
Saat päällesi puhtaat kuivat vaatteet. 
Aamupalaa tarjotaan majoituksen puolesta tai olet itse varannut kunnon aamiaisen jugurtteineen ja sämpylöineen. 
Reitti kulkee kauniissa tuoksuvassa havupuumetsässä tai poikkeaa välillä Atlantin rannalle raikkaisiin tuuliin. 

Sellainen on camino. Kuten poikani totesi: siinä ei kysytä niinkään fyysistä kuin henkistä kanttia. 

Kuva tältä aamulta. Paikalle sattui yhtä aikaa brasilialainen vaeltaja, joka tarjoutui ottamaan kuvan. 

Tulimme Luarcaan, joka oppaan mukaan on yksi Norten kauneimmista etapeista. Totta. Aurinkokin alkoi paistaa puoliltapäivin, mutta onneksi reitti kulki osittain metsässä, jossa puut varjostivat. 

Luarcan satamaa. Pienenpieni kaupunki (n. 4000 as) jyrkkien kallioiden ja Atlantin välissä. Kaupunkiin tultiin portaita pitkin alas. 

Huomiselle on suunnitelmissa taas pitkä päivä, reilut 30 km, mutta katsotaan, minne jaksetaan. Kiirettä ei ole. 



tiistai 12. toukokuuta 2015

Urbaania ja maalaista


Hyvin nukutun yön jälkeen lähdettiin liikkeelle vaatimattomalla aamiaisella: litistyneet edellispäivän eväskroissantit ilman kahvia. Niillä mentiin kymmenen kilometriä ja kolme tuntia raskasta maastoa, kunnes löytyi kahvila, bocadillot ja vielä kakkupalakin. 

Aamu oli sumuinen ja sopivan viileä. Aikamoisia moottoritieviritelmiä, alitettiin aika monesta kohdasta...


Päivän meri. Tupsahti eteen yllättäen. Muuten mentiin metsäisissä maisemissa. 


Jälleen päästiin testaamaan ravassa taiteilua. Purojen ylityksissä kiviä pitkin sauvat ovat ehdottomat. 


Silmänruokaa. Siimaleikkurilla oli putsattu kävelyuomia - muuten hyvä, mutta välillä alla oli vetistä höttöä, jota ei voinut etukäteen huomata. Bambumetsikössäkin oltiin, mutta pandoja ei nähty. 


Päädyimme jälleen hotelliin, Ballotassa ei ole vaihtoehtoja. Hinta tosin samaa luokkaa kuin albergueissa, 38 eur aamiaisineen kahdelta. Olemme joutuneet vähän pätkimään matkaa, että välietapit olisivat järkevän mittaisia, ei liian pitkiä (yli 30 km)!eikä liian lyhyitä (alle 20 km) ja sen vuoksi olemme osittain hostelleissa/hotelleissa, alberguet kun eivät levittäydy tasaisesti reitille. Muutenkin näyttäisi siltä, että saavumme Santiagoon vähän etuajassa, joten kiire ei ole. Tosin olimme varanneet riittävästi aikaa, kun hoppuilukaan ei ole kivaa. 

Olemme myös siirtyneet suomalaisempaan ateriarytmiin: koetamme ennättää täkäläiselle lounaalle, jota tarjoillaan neljään saakka. Illallinen kahdeksalta tuntuu liian myöhäiseltä. Tänään saimme omassa hotellissa lounaaksi hyvää vuohenjuustosalaattia ja paellaa (alkuruuat) ja pääruuaksi merluzaa ja jotain naudan kylkeä. Kala oli hyvää, liha sitkeää ja jäi melkein syömättä. Alkuruoka täällä on muutenkin aina parempi ja annoskokonsa puolesta melkein riittäisi. Jälkiruokakin kuuluu lounaaseen, otimme kahta erilaista torttua. Hinta ei päätä huimannut: kympin per nuppi juomineen. 

Tänään näimme tosi vähän muita vaeltajia, vain iltapäivällä yhden saksalaisen opiskelijaryhmän. Muut aikaisemmat tuttavat katosivat jonnekin. 

Aamulla aamiaisen jälkeen Luarcaan, joka on oppaan mukaan viehättävä, hyvin vanha pieni merenranta- ja kalastajakaupunki. Matkaa ehkä 25 km. 


maanantai 11. toukokuuta 2015

Kintut kipeenä

Nyt on sekin nähty: albergueen oli päässyt livahtamaan joku espanjalainen tapajuoppo. Könysi sänkyynsä puolenyön maissa, kuorsasi ja puhui unissaan ja hyppäsi pystyyn klo 5. Jatkoi juomista heti silmänsä auki saatuaan ja ölisi niin, ettei kukaan saanut nukuttua. Yritin olla provosoitumatta, huonolla menestyksellä.

Niinpä monien muiden tavoin nousimme ylös puoli seitsemältä ja poistuimme paikalta. Onneksi löytyi aukioleva kahvila ja saimme aamiaista: maitokahvia, appelsiinimehua ja parillalla kuumennettu halkaistu kroissantti marmeladilla. Hyvää oli, mutta syön viikon puuroa, kun pääsen kotiin.


Matka oli yhtä siksakkia, ylös ja alas. Alkuun tuntui, että kierrämme ympyrää, mutta sitten huomasimmekin tulleemme jo puolet matkasta. Kaikkiaan kilometrejä tänään kolmisen kymmentä ja sen tuntee jaloissa. Ne on yleiskipeät ja kolottavat. Onneksi huomenna pitäisi selvitä 25 km:llä.
Jälleen rämmittiin, ei kuitenkaan reissun pahin. Sauvat auttavat, ei uppoa niin pahasti ja saa tukea, kun koittaa noita reunoja taituroida. Reunoilla tosin kasvaa aina jotain piikkipensasta, joka takertuu vaatteisiin.


Mentiin umpimetsässä välillä, välillä hakkuuaukioilla ja välistä näin komeissa maisemissa. Kukkuloiden välistä pilkistää Atlantti.


Nyt lepuuttelemme kipeitä kinttuja vaihteeksi lakanoissa: otimme 2hh hostellista, jonka yhteydessä on myös albergue. A:ssa majoittuminen olisi maksanut 15 eur per pää, täällä 16,50 hengeltä. Maksan mieluusti omasta rauhasta, omasta kylppäristä, talon pyyhkeistä ja lakanoita 1,50 ekstraa, etenkin viimeöisen jälkeen. Tuntuu olevan tuo herra yleinen puheenaihe tänään vaeltajien keskuudessa.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä Avilesissa

Aamu alkoi soitolla äidille äitienpäivän kunniaksi. Hyvin siellä jaksettiin ja jälkikäteen kuulin, että säpinää oli ollut, veljenpojat vierailulla. Päivemmällä sain viestit omilta pojiltani ja puhuin puhelimessakin, tuntui mukavalta. 

Päätimme hieman oikoa mutkia: alberguen läheltä aamulla läksi bussi 12, joka vei meidät kaupungin halki vaellusreitille. Päivä oli aurinkoinen, mutta kuumuudelta pelasti pieni tuulenvire, joka Avilesin lähellä yltyi kunnon vilvoittavaksi puhallukseksi. 


Gijonista poistuminen ei ollut kovin mieltäylentävä: vanhat teollisuuslaitokset sylkivät saastetta ja melua. 


Avilesia lähestyttäessä näimme alakoulun voimalinjojen alla. Täällä ei taideta olla huolissaan voimalinjojen sairastuttavuudesta? 
Muuten kaupunkiin saapuminen oli "shit" kuten eräs kanssakulkija asian ilmaisi. Loputtomasti teollisuusaluetta ja ainakin kolme kylttiä kilometrin välein, jokaisessa "Aviles 4". Hymy oli hyytyä. 
Päästiinpä kuitenkin albergueen ja valitsemaan vierekkäiset alapetit. 60 hengen dormitory näyttää tulevan melko täyteen, ehkä jengi vähän staassautuu näihin peräkkäisiin kaupunkeihin ja moni näytti välttävän Gijonia kulkien vain sen läpi. Ainakin puolet saapuneista on sellaisia, joihin olemme törmänneet reissun aikana. Pyykit saatiin ensimmäisen kerran pestyä koneella. Huomenna on puhtaat housut! 


Ranskalaiseen reittiin verrattuna täällä on se ongelma, että iltaruokaa saa tuntia myöhemmin, vasta kahdeksalta. Mutta Burger Kingistä saa mättöä. Että niin alas on vaivuttu. Mutta ei hätiä, kohta saadaan jälkiruuaksi jäätelöt, matkalla oli monta ihanaa jäätelöpaikkaa. Irtojätski täällä on hyvää ja jugurttijäätelölle on ihan oma kauppansa. 


Tämmöinen äitienpäivä siis tänä vuonna. Ei paha tämäkään. Reissua on tehty tänään 14 päivää ja jos kaikki menee hyvin, jäljellä voisi olla 13. Tai sitten enemmän.