keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kotia kohti!

Eilen kävimme vielä viimeisen kerran sauvomassa, kolmen tunnin lenkki. Tähtäimessä oli yksinäisenä viiniviljelysten keskellä rinteessä sijaitseva pyöreä autio kirkko, Mari Terezia Kapolna. Kohtasimme absurdin näyn: neljä puolalaista motoristia oli yöpynyt kirkolla makuupusseissa ja suorittivat saapuessamme aamu-astangaharjoituksia. Tervehdysten ja kohteliaisuuksien jälkeen jatkoimme matkaa. 

Lähitienoilla on muutama hyvä mainitsemisen arvoinen ravintola, yksi niistä Sarga Borhaz. Ruoka oli erinomaista ja hanhenmaksan seuraksi tarjoilijan suosittelema semisweet Pincetöz Muscat Lunel Peter Pantozin tilalta mahtavaa. Kuulimme, että sitä voisi ostaa Tokajista eräästä viinikaupasta, mutta emme löytäneet. Maistelun jälkeen pari muuta sargamuscatelia läksi mukaan. 

Tänään onkin sitten edessä kotimatka. Poikkesimme M3 tieltä hieman etelään, kävimme vilkaisenmassa Tisza-järveä ja syömässä. Järvet täällä ovat kyllä aikamoisia lutakoita... Muuten maisema on kaunis: pusta avautuu silmänkantamattomiin jatkuvana eri kasvilajien täplittämänä tasankona ja vuoret kukkulat taas ovat lehtipuiden - ja erityisesti viinitarhojen - peittämiä. Kylät ovat hyvin vahoja ja koska täällä ei ole osuuspankkia, myös kylien arkkitehtuuri on säilynyt alkuperäisenä. Meidän kylässämme samoin kuin monissa muissa on runsaasti taloja myynnissä. Maaseutu tyhjenee täällä kuten muissakin Euroopan maissa. Vähän on kylillä 30-40-vuotiasta väkeä, enemmän mummoja ja pappoja. 

Edistys kuitenkin tunkee tännekin. Monissa kahviloissa ja ravintoloissa on wifi ja ainakin kauniisti pyytämällä saa salasanan. Ei siis tarvitse olla uutispimennossa, hesari ja iltapäivälehtien otsikot on luettu joka päivä. Oman kylän kaupungintalossa (aika suureellinen pyyinki) on kahvila, josta saa tavanomaisten virvokkeiden lisäksi kahvia ja hyvää irtojäätelöä. Siellä on lähin nettimme. 

Joskus täällä Keski-Euroopassa on keskikesällä sietämättömän kuuma ja sitä vähän etukäteen pelkäsimme. Nyt korkein mitattu lämpötila oli kuitenkin "vain" 31 astetta, joten parjäsimme. Onneksi pikkuinen vuokra-automme oli ilmastoitu. Talo pysyi paksujen (ja kosteiden...) kiviseinien ansiosta miellyttävän viileänä, vasta parina viime yönä olisi ehkä voinut olla kylmempääkin. Ikkunaluukut pitää muistaa sulkea päiviksi, se auttaa. 

Pien olemme taas kotona, nauttimassa hirsitalon atmosfääristä. Eiköhän siihenkin totu. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Miskolcissa ja Miskolctapolcassa

Miskolcissa antiikkitorilla, joka järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Olimme paikalla heti aamusta, joten alkuun oli vielä väljää ja lämpökin siedettävä. Myyjiä oli satoja ja tarjonta kiinnostavaa. Koska olen tekstiilihullu, mukaan tarttui neljä pellavaista jauhosäkkiä tuunauksia varten. Lisäksi löytyi yksi grafiikka, josta on kehys purettava, että saadaan tuotua sekä iso keraaminen viinipullo. Se jää odottamaan kotiinkuljetusta ensi keväänä. Unkarilainen vanha litran maitopullo ostettiin viinipulloksi kotiin. Hinnat olivat kohdillaan. 



Torilla kiertelyn jälkeen kivuttiin vanhan hautuumaan läpi näköalatornille, josta sai jonkinlaisen käsityksen kaupungista. Oppaissa sanotaan, että M on ollut vanha teollisuuskaupunki, joka "collapsed" kun valta vaihtui. 

Kaupungilta ajettiin Miskolctapolcaan uimaan. Kylpylä on kuuluisa kalkkikiviluoliin sijoitetuista eri tavoin valaistuista altaista. Oli siellä tietenkin ulkoaltaitakin jokalähtöön. Nyt uskon, että unkarilaiset ovat kylpijäkansaa. Kaikenikäiset, kokoiset ja näköiset unkarilaiset liottivat siellä itseään altaissa; uimatapoihin ei kuitenkaan juuri kuulu uiminen, syvinkin allas oli metrin syvyinen ja huolimatta pohjaan kuvioiduista radoista sielläkin enimmäkseen lilluttiin. Pariskunnat kuhertelivat...


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kirsikoiden aikaan

Omat kirsikkamme olivat jo kypsyneet ja poimittu, mutta naapurin puussa on mahtavia makeita suuria kirsikoita. Mies puhuu hieman saksaa ja kehotti syömään; aamulla, päivällä ja illalla, milloin vain mieli tekee.

Miskolcissa


Perjantai hurahti Miskolcissa. Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki, parisataatuhatta asukasta. Kaunis uusklassinen ja barokkikeskusta, paljon kirkkoja. Yhdessä pistäydyttiin, loput jätettiin sunnuntaille, sillä tänne palataan silloin antiikkimarkkinoille. 

Kävelimme ympäriinsä, nautimme kaupungista. Pieniä ostoksia: pari pistoketta ja lamppuja palaneiden tilalle. 

Käytiin sekä kahvilla että syömässä. Ostettiin myös perinnepullaa, paksun tangon ympärillä paistettua rullaa. Nam.
Vierailimme Miskolc Galleryssa. Olimme ainoat asiakkaat, meitä verten sytyttiin valot ja rouvashenkilö läksi mukaanne. Näimme hienon nykytaiteen näyttelyn; teosten koko oli vakio, arviolta 120x120 cm, osallistujia Unkarista, Puolasta, Slovakiasta ja Ukrainasta, ainakin. Kiinnostavia töitä! 

Illalla kävimme taas kävelyllä, Bodrog-joen tulvavallilla. Loppumatkasta mukaamme lähti kaupungintalolta pieni koira, ei kulkukoira, sillä oli panta. Portin alta tunki pihallemme saakka ja jäi oven eteen makaamaan. Kaikkosi sentään yön aikana. Minä pelkään koiria muutaman pureman vuoksi, mutta tämä oli kiltti ja nöyrä. 

Ps. Edelliset kävijät olivat saattaneet talon niin hyvään järjestykseen, ettei meille ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lomailla! Siispä sauvakävelemme, tutustumme ympäristöön ja reilun viikon suurtalousemäntänä toimimsen jälkeen syömme joka päivä ravintolassa! Huomenne menemme ehkä testaamaan myös luolakylpylän Miskolcissa. 


Hienot talot ja kirkot löytyvät turistiesitteistä; tämä taitava graffiti-taiteilija oli kuvittanut kaupunkia apinoillaan. 

Jälleen Bodrogkereszturissa


Tällä kerralla metkustimme lentäen ja vuokra-autolla. yhden kunniakierroksen jälkeen pääsimme kentältä ulos ja reilussa 2,5 tunnissa olimme perillä. 

Heräsin aamulla veden kohinaan vesijohdoissa. Naapuri vessassa? Raotin silmiäni: ei mahdollista! Eihän meillä ole vesijohtonaapureita. Kello oli puoli kuusi ja kohina jatkui. Kurkistin ikkunasta. Pehtoorimme siellä olkihatussaan laski pihalla vettä muovipönttöön ja sekoitteli jotain. Nosti lopulta pönikän viilekkeistä selkäänsä, oli menossa ruiskuttamaan viiniköynnöksiämme. Aineella, jonka nimeä en halua tietää. 

Uni oli kaikonnut, joimme kahvikupit ja päätimme lähteä aamun viileydessä seitsemältä sauvakävelemään. Suunta viiden kilometrin päähän Tokajiin ja mukavaan kahvilaan, josta sai kahvin lisäksi leivoksiakin. Matka taittui sukkelaan ja kahvi piristi. Päätimme tehdä hieman pidemmän lenkin ja kiertää Tokaj-vuoren. Maisemat olivat kauniit, kukkula oikealla puolella vihreä ja vehreä. Siellä,täällä viinitarhoja, alhaalla kasvoi auringonkukkia, maissia ja ilmeisesti ohraa. Kaislaakin oli, kattotarpeiksi. 

Matka olikin salvästi arvioimaamme pidempi, luultavasti yli yhteensä yli 20 kilometriä. Reissumme kesti kaikkiaan viisi tuntia ja päivän kuumuus alkoi verottaa voimia. Jalat olivat väsyneet ja kipeät, kun viimein lampsimme kotikadullemme Felsö utcalle. Tuli mieleen kahden vuoden takainen camino. Rinkat vain puuttuivat. 

Toivuttuamme läksimme syöään, aoimme autolla Szerencsiin. Ensimmäinen eteen osunut ruokapaikka kelpasi. Säällistä salaattia, melko pahaa kalaa. Jatkoimme matkaa vielä eteenpäin Tallyaan ja sieltä Abaujszanton kautta Erdobenyeen ja lopulta takaisin tiellä 37. Reitti oli huonoa tietä, mutta maisemat kauniit, ilmeisesti suosittua retkeilyaluetta, niin monta mukavaa taukopaikkaa nähtiin. 
Illalla ihmettelimme hedelmäpuita. Kirsikoita, aprikooseja, luumua, päärynää, omenaa. Naapurissa kasvaa ihan rajallamme iso kirsikkopuu, jonka hedelmät ovat suuria ja mehukkaita. Naapuri tarjosi niitä meillekin, sanoi, että saa syödä puusta!