sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Szüret ja Budapest 24.-30.9.2015

Tänä vuonna Suomesta olivat tulossa lisäksemme sadonkorjuuseen vain Irene, Kaj ja Imppu, joten pyysimme mukaan apuvoimiksi Markuksen ja Hannen. 

Lento tuttuun tapaan Budapestiin, eväs- ja aamiaiastarvikeostokset kentän Sparista siitä Sixtin vuokra-autolla pimeydessä Bodrogkeresztüriin. Tuuli alkoi yltyä ja yritti heitellä pientä autoamme, mutta pääsimme kuitenkin turvallisesti perille. 

Talo oli paikallaan ja kaikki kunnossa kuten pitikin. Ensimmäiset rypäleet nappasimme Isabel-köynnöksistä suuhumme ja kävimme laskemassa kannullisen viiniä kellarista. Yöpuulle, aamua ja sadonkorjuuta odottelemaan.

Aamulla satoi! Sää ei ollut kylmä, mutta vettä tuli tasaisesti, ei kuitenkaan kaatamalla eikä enää tuullutkaan. Irene, Kaj ja Imppu tulivat Annasta aamiaiselle ja kymmeneltä myös pehtoorimme Karoly Kati-vaimoineen. 



Sato näytti päivänvalossa erinomaiselta, kiitos kuivan ja kuuman kesän. Sateesta huolimatta poiminta sujui rivakasti, iltaan mennessä lähes kaikki oli poimittu. Tuttuun tapaan murskausta hoiti Karoly ja polkemaan pääsi tänä vuonna Markus. Lauantaillekin riitti kuitenkin vielä hommia ja ne sujuivat edelleen tasaisessa sateessa. Perjantai-iltana tulivat Budapestistä myös Irenen serkut szüretiin.
Sokerit olivat 20 prosentin tietämissä ja pehtoorimme arvion mukaan tulossa olisi noin 300 litraa juotavaa. Monenlaista keskustelua käytiin. Tilit tehtiin selviksi pienen kinastelun jälkeen. Toinen uusista tynnyreistämme on rikki eikä muut kuin alkuperäinen tynnyrintekijä suostu sitä korjaamaan. Puheeksi otettiin myös terässäiliön hankinta; Karolyn mielestä se on tuhoon tuomittua - hampaat sellaisessa tehdyn viinin juonnista irtoavat.


Perjantaina haimme ruokaa koko porukalle Lebuijsta. Lauantaina oli tavoitteena päästä syömään Mádin  Gusteauhun, mutta siellä oli yksityistilaisuus ja päädyimme toiseen mádilaiseen paikkaan, Első Mádiin. Sielläkin oli erinomaista ruokaa ja viiniautomaatti! 



Kirsikkäsäilykkeitä on edelleen kellarissa, osa vietiin Csillalle, samoin omenoista ja saksanpähkinöistä. Karoly oli pilannut viikunamme säilömällä ne palinkaan. Eivät syömäkelpoisia. Poimin 20 litran saavillisen saksanpähkinöitä ja putsasin ne. Kädet olivat sen jälkeen kaameassa kunnossa. Omenatkin olivat makoisia. 

Sunnuntaina sade ja sadonkorjuu loppuivat. Läksimme jo aamusta ajelemaan Bükkin kautta Budapestiin. Matkalla pysähdyimme meille aiemmalta patikointireissulta tutun satulinnamaisen Pelota-hotellin lobbyyn kahville ja Gundelpalascintalle. Palautettiin auto kentälle ja ajeltiin taksilla hotelli Matyakseen. Keskeinen sijainti, vanha kaunis rakennus, kelvollinen perushuone. 


Pari päivää Budapestissa sujui kaupungilla käppäillessä. Koska olemme olleet siellä ennenkin, ei ollut paniikkia tutustua nähtävyyksiin, keskityimme enemmän vain nautiskelemaan katunäkymistä ja suun nautinnoista. Käytiin leivoskahveilla sekä New York Cafessa että Gerbeaudissa. Iltaisimme söimme lähinnä sattumalta eteen osuneissa ravintoloissa emmekä pettyneet. 

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Välipäivä uinnista


Aamulla suunnattiin Szerencsiin: ensin Bonbonin suklaakauppaan, sitten torille ja lopuksi ruokakauppaan. Ostosten jälkeen kävimme ihailemassa maisemia Tokaj-vuoren huipulta ja lopuksi syömässä ja jäätelöillä Tokajissa. Helle uuvutti. 


Unkarilainen ruoka on tuhtia. Sen huomaa kylpylöissäkin, tosin unkarilaiset kantavat kilonsa tyyneydellä. Keski-ikäiset eivät näytä pahemmin harrastavan liikuntaa, hyötyliikuntaa lukuunottamatta. Täkäläisten maalaisravintoloiden listoilla ei juuri salaatit esiinny ja rántott sajt (leivitetty uppopaistettu juusto) kuuluu itseoikeutetusti "vegetarian" -kategoriaan.  


Pojat ovat pelanneet korttia, ensin Mustaa Pekkaa ja nyt muitakin, "oikeita" korttipelejä. Tässä tosin on menossa korttitalon rakennus. 

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Ensin hyöty, sitten huvi

Ajoimme noin 40 kilometrin päähän Nyireghazaan, jossa on laaja Soston alue. Siellä on runsaasti ulkoilualueita, eläintarha, temppurata, ulkoilmamuseo ja - kylpylä. 

Ensin siis opin tielle, ulkoilmamuseoon. Onneksi poikia kiinnostaa kaikki taivaan ja maan väliltä, joten kiersimme helteessä koko museoalueen. Kurkittiin joka taloon, ihmeteltiin suuria uuneja ja muuta asumiseen liittyvää. Kiinnostavin oli kuitenkin arvattavasti vanha koulu ja sen kokoelmat. 

Täytetty siili luonnollisesti suretti...





Museokierroksen jälkeen suunnistettiin kylpylään ja etsittiin allas, jossa oli suuri liukumäki. Pojat uivat viisi (5) tuntia. Välillä käytiin pikaisesti syömässä. Mariuskin jaksoi flunssanpoikasesta huolimatta mainiosti. 

Me aikuiset kävimme lillumassa terveysvesissä. Lämpötila niissä vastasi kylpyvettä ja väri suolampea. Mitä lie ollut, mutta ainakin yhtä terveinä tultiin pois kuin oli mentykin. 


torstai 2. heinäkuuta 2015

Kuumetta

Niinhän se lomalla usein käy, että joku sairastuu. Mariukselle nousi viime yönä kuumetta ja kurkku oli kipeä. Buranalla aamuun, jolloin olo oli vähän helpottanut. Aamupäivällä puutarhatöissä, T ja Sami ja Tuomas kaivoivat ylös viime kesänä kaatuneen aprikoosipuun juuren. 


Mariuksen olo koheni sen verran, että käytiin Tokajissa luonnonvedessä uimassa, helle kun jatkuu, mittarissa on 29 astetta. Uinnin jälkeen jälleen pötkölleen. Toivitaan, että aamulla on tauti talttumaan päin, suunnitelmissa on retki Sostoon, kotiseutu-ulkoilmamuseoon ja kylpylään. 


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Boldokvar - linnaa ihmettelemässä

Melkoinen hellepäivä tulossa. Tänään vuorossa sivistystä: vierailu Boldokvarin linnassa. Kivointa taisi kuitenkin olla kiipeily ja juoksentele, mikä ei ole moitittavaa, sillä liikunta tekee hyvää nuorisolle. 
Myös historialliset aseet, kivet ja vankityrmä kiinnostivat. 



Yritettiin Encsissä kuuluisaan italialaiseen ravintolaan syömään, mutta olisi vaatinut pöytävarauksen. Valittiin tavallinen pitseria, ihan hyvää ja upposi nälkäisiin. 

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Uintipäivä

Aamulla Karoly tuli käymään. Jälleen paljon puhetta, vähän ymmärrystä taholtamme. Lyhytkurssi viinin leikkauksesta. Maksoimme yhtiön puolesta sovitusti hänen kulujaan.

Suunnitelmissa oli Sarospatak, linna-alue ja sitten uimaan kylpylään. Linna tarjosi oivat mahdollisuudet parkour-treenille. 


Kylpylä on laaja alue ulkoilma-altaita erilaisine toimintoineen. Majoittauduimme yhden altaan lähistölle ja pojat aloittivat vesielämän. Ensin uimista ja sukeltelua altaassa, iltapäivällä lapsi- ja nuorisoyleisön ilmaantuessa paikalle (koulut eivät ole vielä loppuneet täällä) avattiin iso liukumäkikompleksi, ilmeisesti melko uusi. Riemua piisasi. 


Pojat olivat vedessä lyhyttä evästaukoa lukuunottamatta yli neljä tuntia. Veden lämpötila oli +30, ilman meille aikuisille sopiva noin +25. Onneksi välillä oli vähän kevyttä pilveä. Silmät siitä likoamisesta tulivat punaisiksi ja nahka ryppyiseksi. 


Kotiin kaupan kautta, toiveissa oli kanasalaatti. Maistui kaikille, koko päivän liikkuminen kehitti kunnon nälän. Jälkiruuaksi vähän namuja.

Maailma ei ole paljon muuttunut 50 vuodessa: pojat pelaavat Mustaa Pekkaa ihan kuin minäkin lapsena mummolassa, serkkujen kanssa. 


Bodroghaž 29.6.-6.7.2015

Ensimmäinen ulkomaanmatka lastenlasten kanssa. Jännitystä lähdössä? 
Olimme perillä 20 min etuajassa, Finnairkin on oppinut ripeän buukkauksen ja lisäksi meillä oli häntätuuli. Niinpä automme ei ollut vuokraamossa heti "valmis", odottelimme kolme varttia. Budapestin kentän Sparista haimme täytetyt patongit, aika kului rattoisasti. Saimme tuhat kilometriä ajetun Focuksen, jolla matka taittui rattoisasti, takapenkin käkätystä kuunnellen. Szerencsissä käytiin Tescossa ruokakaupassa, matkalle osui muutama sadekuurokin. 
Pojat juoksentelivat illalla tarhassa ja ihmettelivät jättietanoitamme. Hyväksyivät näkemänsä. Koska aamulla oli aikainen herätys, pölinä vaikeni poikain kammarissa pian yhdeksän jälkeen.

Talolla kaikki oli kunnossa, puutarha kukoisti, ilmeisesti vettä on piisannut tänäkin kesänä. Tälle viikolle on onneksi luvassa aurinkoista. Rosmariini voi hyvin, enpä ole ennen näin suurta yksilöä nähnyt - meiilä on kotona ruukussa ulkosalla joku kitulias puska. 

Päärynäpuu notkuu hedelmiä, samoin kirsikka. 


Myös pergola voi hyvin, luvassa syksyllä runsaasti tummia syöntirypäleitä. 


Karoly on siirtänyt ylätarhassa huonosti menestyneet viikunat alapihalle viinitarhan yhteyteen. Nyt näkyy tulevan hedelmiäkin.


Aamu oli pilvinen mutta lämmin, nyt tuli aurinko esiin. Kohta lähdemme Sarospatakiin kylpylään. 

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Perillä. Siis perillä!


Viimeisen viikon ajan perille Santiagoon pääsy on ollut mielessä. Kerran jo sen kokeneena en ajatellut sen tuntuvan mitenkään hirveän mullistavalta. Eikä se tuntunutkaan. 

Muistelimme edellistä saapumista. Ilma oli aika samanlainen, nyt oli ehkä vähän aurinkoisempaa. Lähestyminen tuntui viimeksi ikuisuudelta, nyt ei. Sen sijaan koimme kaikkia niitä vaivoja, joita ei ole ollut muina päivinä. Akillesjännettä kolotti. Plantaarifaskiitti vaivasi. Rinkka painoi olkapäitä. Ehkäpä mieli antoi periksi? 

Tulimme rauhallisesti. Matkalla poikkesimme bussiasemalla ostamassa bussiliput loppuviikolle Bilbaoon. Kävelimme suoraan vaeltajatoimistoon hakemaan compostelat, todistukset vaelluksen suorittamisesta ja vasta sitten varsinaiselle Santiagoon saapumisareenalle, katedraalin aukiolle. 

Totesimme, että tulipa taas tehtyä ja kiitimme toisiamme kärsivällisyydestä, myötä- ja vastamäessä, konkreettisesti. 

Istuimme tovin aukion kivetyksellä kuten asiaan kuuluu ja kävelimme sitten kahville ja myöhemmin syömään. Olimme varanneet huoneen samasta pensionaatista (Santa Cristina) kuin viime kerrallakin (2011) ja ilmoittaneet tulevamme neljältä, joten jonkin verran piti tappaa aikaa ennen yösijan lunastamista. Täällä näkyy tehdyn pientä remonttia, oikein mukava paikka juuri katedraalin takana. Huomisen haahuilemme täällä kaupungilla, sitten piipahdamme bussilla Finisterrassa ja loppuviikolla palaamme Bilbaoon ja sieltä kotiin. 

Huomisaamuna emme herää pakkaamaan reppuja vaan ihmettelemme, onko elämää Caminon jälkeen. 

Lähetykset Caminolta päättyvät tähän. Buen Camino! 

lauantai 23. toukokuuta 2015

Melkein all-inclusive albergue?


Eilen sattui silmään mainos uudesta alberguesta Pedrouzossa. Kympillä kehon painon mukaan muotoutuva patja, tilavat sängyt, jokaisella oma pistoke ja lukuvalo...
Sinne saimme jopa meilillä varattua punkat, vastaus tuli parissa tunnissa, englanniksi. 

Päivän vaellus oli uudenlainen kokemus - mentiin kuin ison talon porsaat, rivissä. Väkeä paljon, sillä pitkänmatkan vaeltajien lisäksi liikkeellä olivat myös paikalliset viikonloppuvaeltajat ja caminoturistit busseineen ja päiväreppuineen. 

Mainoksessa oli myös sauna ja pitihän se kokeilla, nythän on lauantai. Tilava löylyhuone sisäänkäynnillä suoraan käytävältä, Harvian kiuas ja jopa löylykiulu vesineen. Ihan lämmin paikka ja löylyäkin heitettiin, vaikka yleensä kokemuksemme mukaan se on Euroopassa kiellettyä. Venyteltiin saunan lämmössä. Ihana raukeus! Maksoimme 6 euroa kolmesta vartista ja muilla asukkailla riitti ihmettelemistä. 

Myös pyykit saatiin lopulta pestyiksi ja kuivatuiksi, vaikka bussivaeltajat olivatkin kiskoneet ne ulos koneesta kesken ohjelman. 


Olimme lähes ensimmäisinä paikalla, seuraavaksi tuli bussilastillinen häärääviä vaeltajia jostain itäisen Euroopan maasta ja loppuillan aikana paikka täyttyi. Sain yläpuolelleni arviolta 120-kiloisen italialaisen. Toivottavasti sänky kestää. 


Lähipäivät ovat muuten järjestyksessä, mutta ALSAn bussilippuja Bilbaoon emme onnistuneet varaamaan, ohjelma ei hyväksynyt korttimaksuani. Pitänee huomenna vierailla bussiasemalla henk koht liput ostamassa. 

Huomenna on viimeinen vaelluspäivä. Se tuntuu oudolta, tosi oudolta. 



perjantai 22. toukokuuta 2015

Albergue-elämä loppusuoralla

Jokaisena päivänä toistuu sama rutiini: aamulla herätään, rasvataan jalat, hapuillaan vaatteet päälle, laitetaan kengät jalkaan, etsitään aamiaista joko omista kätköistä tai läheisestä kuppilasta ja lähdetään tien päälle. Kello ei ole yleensä vielä kahdeksaa, kun polku kutsuu. Aamun tunnit ovat parhaat. 

Suunnilleen kahden tunnin kävelyn jälkeen koitetaan löytää kuppila, josta saisi aamun toiset kahvit. Ehkä kakunpalankin. Ja taas kävellään, 5-7 tuntia päivässä. Pitempinä päivinä on myös syötävä, omia eväitä tai bocadillo (täytetty patongin pätkä). Kun päivän urakka täyttyy, etsitään yösija. Jotkut kävelevät ilman suunnitelmaa, me yleensä tiedämme, mihin olemme menossa, ainakin kylän/kaupungin tarkkuudella. Tänään tulimme Arzuaan. 

Tässä kaupungissa yhtyvät Norte ja ranskalainen reitti eli vaeltajien määrä moninkertaistui. Olemme olleet täällä edelliselläkin vaelluksella, mutta asiasta on erittäin hatara mielikuva. 

Päädyimme yksityiseen Los Caminantes II -albergueen, kohtuullisen kokoinen ja hyvä sijainti reitin varrella. Vähän väkeä. 

Kun astutaan sisään, ensin selvitetään, onko tilaa. Oli, hyvin. Sitten pudotetaan rinkka selästä, irrotetaan kädet sauvoista ja alkavat muodollisuudet. 


Työnnetään vaelluspassi leimattavaksi ja esitetään oikea passi. Nimesi kirjoitetaan kirjaan (usein näyttää riittävän Merja Birgitta) ja rahastetaan. Tänään 10 eur per nuppi. Hospitalera esittelee paikan ja nykyään saa myös lähes kaikkialla joko kertakäyttöiset tai oikeat lakanan ja tyynyliinan. Myös pesutiloissa käydään tutustumassa. Wifi-salasanakin kerrotaan, wifi on jokaisessa yksityisessä alberguessa. 


Seuraavaksi vallataan punkka. Nopeat syövät hitaat, ts saavat alasängyt. Tänään niitä näyttää riittävän kaikille. Sitten on suihkun vuoro, käymme vuorotellen ja sitten menen pyykille. Paidat, kalsarit ja sukat pestään joka toinen päivä. Välillä käytämme pesukonetta ja kuivuria, jos sellainen on saatavilla. 
Sen jälkeen huilataan vähän. 


Tällä caminolla olemme ottaneet tavaksi syödä lounasta, sitä saa puoli neljään saakka. Päivällistä saa vasta kahdeksalta ja se on suomalaiseen ruokarytmiin tottuneelle ihan liian myöhään. Illalla näykimme vain jotain pientä - ja saatamme käydä jäätelöllä, jos löytyy irtojätskiä. 

Sängyssä lueskelemassa olemme jo kahdeksan-yhdeksän välillä ja uni koittaa kymmeneen mennessä. Joku voisi olla sitä mieltä, että nettiyhteys täällä on paholaisen keksintö, mutta itse en ole niin puritaani. Hesari ja muitakin lehtiä on kiva lukea, fb kertoo tuttujen kuulumisia, sähköpostin seuraaminen vähentää paluun ahdistusta ja onhan pädillä vielä sähkökirjojakin luettavaksi. Niin, ja pystyn päivittämään blogia, että sukulaiset ja ystävät tietävät, että olemme hengissä. 


Lopun fiiliksissä ollaan. Löysin iltareppumme taskusta lapun, jossa oli viime kerralla (2011) Santiagossa käyttämämme pensionaatin (Santa Cristina) yhteystiedot. Netti kertoi, että paikka on edelleen olemassa ja hinta edullinen. Karuhko, mutta vain 300 metrin päässä katedraalista. Yritin soittaa, mutta eivät osanneet englantia. Täältä kuitenkin löytyi asiakas, joka osasi sekä englantia että espanjaa ja soitti puolestani, nyt on huone varattu kahdeksi yöksi Santiagossa. Netistä varasimme vielä Bilbaosta hostellista majoituksen pariksi yöksi ennen lentoa kotiin. Siinä välissä on tarkoitus käydä bussilla Finisterrassa. 


Buen Camino! Näin täällä toivotellaan vielä kaksi päivää. 

torstai 21. toukokuuta 2015

Kakunpala tänään

Lopulta se lyhyt päivä! 

Edellispäivän alberguessa tarjottiin sekä illallinen (kaalipapusoppaa, naudanleikettä ja perunoita, sitruunasorbettia, 9 eur) että aamiainen. Söimme yhdessä pitkän pöydän ääressä, meitä oli yhdeksän henkeä, Lisäksemme väkeä Espanjasta, USAsta, Itävallasta, Italiasta ja Saksasta. Yö oli rauhaisa, ei kuorsaajia ja aamuvirkut espanjalaisetkin jaksoivat odottaa puolikahdeksaan ennenkuin säntäsivät matkaan. 

Jalat jaksoivat, kerran kävimme kahvilla ja suklaakakulla ennen Sobradoa. 

Täällä on sekä luostarin albergue että yksityinen pieni. Valitsimme yksityisen, sillä siellä saa olla koko päivän, luostarissa ovet ovat kiinni klo 14-16.30. Jälleen wifin äärellä. 

Ilma on ollut kummallisen kolea, noin kymmenen astetta, mutta tuuli lisää vielä koleutta. Tänään kuitenkin paistoi aurinko, kun aamun pilvet hälvenivät. Ennusteen mukaan luvassa on lämpenevää. 

Galiciassa on tällaiset horreot. Niissä on säilytetty elintarvikkeita, ainakin maissia olemme nähneet niissä kuivatettavan. Edellisellä caminolla ihmettelimme pitkään näitä pömpeleitä, joista osa näytti olevan vain koristuskäytössä ihan niin kuin grillimajat meillä kotona. 


Sobradon luostarin 1600-luvulla rakennettu kirkko on vaikuttava rakennus. Valitettavasti sinnekään ei pääse sisälle, kuten ei moniin muihinkaan kirkkoihin reitin varrella. Hautuumaalla sen sijaan käytiin, näytti olevan aktiivikäytössä. 
 

Vapaa-ajan tyyliä. Alla pitkälahkeinen merinovillakerrasto, sitten vaellushousut ja fleese-paita ja päällä vielä tuulen pitävä sadetakki. Eikä ollut yhtään liikaa. 


Huomenna päämääränä Arzua, jossa ranskalainen reitti ja Norte yhtyvät. Väkimäärä kymmenkertaistuu. 
Hyvästi rauhallinen vaellus. 

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pientä pinkomista

Aamu alkoi reippaasti, olihan tiedossa reissun lyhin vaellus, 15 km. Alberguen naapurissa oli kahvila varhain auki, saimme maitokahvit ja kroissantit. Wifikin löytyi, latasin varmuuden vuoksi hesarin ja hoidin yhden työmeilin. 

Ensimmäiset kolme kilometriä oli pientä maantietä. Ohitimme paalun, joka kertoi, että perille on sata kilometriä. 


Yön aikana uupuneet jalat olivat vaihtuneet vain vähän käytettyinin, askel ei painanut, kun pyyhälsimme eteenpäin. Maisemissakaan ei ollut valittamista, maalaismaisia. Yksi pätkä muistutti suuresti Turun saaristoa. 


Muitakin oli liikkeellä. Tässä lehmiä, lampaita ja niiden perässä vielä pari paimenkoiraa. Pelkään vapaana liikkuvia koiria, mutta nämä olivat duunissa eivätkä kiinnittäneet meihin mitään huomiota. Onneksi täällä ei juuri ole kulkukoiria - vahvassa ketjussa olevia sitäkin enemmän. Meidät on haukuttu satoja kertoja.


Tulimme Mirazin kylään - ja ohitimme sen. Albergue ei osunut silmiimme, oli varhaistakin, joten päätimme jatkaa seuraavaan paikkaan. Aamukahvilla hollantilaiset kertoivat varanneensa huoneet hotellista viiden kilometrin päästä Mirazista. Ei osunut silmiin. Saksalaisen miehen oppaassa oli merkittunä albergue A Roixan kylässä. Sinne siis seuraava tähtäin. Tiesimme, että siellä olisi vain 10 sänkyä, joten pidimme edelleen vauhtia yllä. Kumpikin tykönään kyllä valmistautui siihen, että jos sitäkään ei löytyisi, menisimme seuraavaan paikkaan, jonne kertyisi matkaa yhteensä 40 km. 

Mutta löytyihän se, 25 kilometrin taivalluksen jälkeen! Kahvilassa oli syömässä espanjalaisporukka, joka läksi aamulla samasta alberguesta 1,5 tuntia ennen meitä. Ja sänkyjäkin oli vapaana yhdeksän, joten asetuimme taloksi. 

Huomiselle jäi nyt sitten urakkaa 15 km. Eiköhän siitä selvitä. Neljä päivää jäljellä. Ehkä. 


Sata kilomatriä perille


Päämäärä lähestyy, tänään olemme melkein sadan kilometrin päässä Santiagosta, Baamondessa. Pieni kylä, mutta iso ja mukava albergue, sillä täältä aloittavat ne, joilla on vain tavoitteena todistus vaelluksesta (edellyttää sataa kilometriä jalkaisn ja leimoja passissa). 

Matka oli helppo, 23 km. Jalkapohjia sekin tosin polttelee. Tältä alueelta louhittanee liuskekiveä, lehmiaidatkin on kivestä tehty. Ensi kerralla otetaan peräkärry matkaan. 


Alue vaikuttaa köyhemmältä kuin pohjoinen - rähjäromantiikkaa löytyy rakennuksista riittämiin ja joidenkin maatilojen pihapiirit eivät kestäisi Kaunein piha -raadin katselmusta. Ei näytä olevan "Pelastetaan vanhat talot" -liikettä. Kivirakennukset eivät lahoa, mutta sortuvathan ne lopulta. Luonto ottaa nopeasti tilansa. 


Tästä kylästä löytyi matkan paras ja viihtyisin ravintola, "Galicia". Erinomaista jättikatkarapupataa ja lohta, kakkua jälkiruuaksi. Ei halvimmasta päästä, mutta ei kallistakaan. Lähtiessä tarjoilija vielä juoksi perään ja ohjasi kylän nähtävyyksien pariin. 


Vaikka talosta on jäljellä vain seinät, kivipinta on omalla tavallaan kaunis. Ei ehkä kuitenkaan parasta asumismukavuutta - paitsi kesähelteellä. Olisi myynnissä. 


Käytiin ruokaa odotellessa vähän netissä, wifi-yhteys oli hyvä. 


Huomenna on pätkäpäivä, 15 kilometriä. Ei voi mennä enempää, kun seuraava majoitus olisi 40 km päässä. Kun on tähän saakka selvinnyt ilman suurempia jalkaongelmia (Terolle tiedoksi), ei viitsi niitä kalkkiviivoilla hankkia. 

Olemme kulkeneet melkein yhtä matkaa muutamien henkilöiden kanssa. Eilen erkani kanadalainen professori, hänellä oli vähän kiire paluulennon vuoksi. Kolme ranskalaista miestä ovat kulkeneet ainakin kaksi viikkoa suunnilleen samoin etapein kuin mekin, reilun viikon myös kaksi espanjalaismiestä. Puheenaiheet ovat muuttumassa: milloin aiotte olla Santiagossa, kauanko vietätte siellä, menettekö Finisterraan jne. 

Meillä ei ole onneksi kiirettä, vieläkään. Mutta ehkä sunnuntaina. Ehkä. 






maanantai 18. toukokuuta 2015

Pientä patikointia

Eilisen ylämäkikävelyn jälkeen tämä päivä tuntui lähes kakunpalalta. Melko tasaista, 24 km. Tosin ensimmäinen taukopaikka oli vasta 15 km kohdalla, joten minun jalkani alkoivat jo hyytyä. Bocadillo ja teekuppi kohensivat huomattavasti vointia. 

Galicia on karjanhoitoaluetta. Erivärisiä lehmiä ammuu laitumella ja lehmänpaska ja aiv-rehu haisevat. Siippa keksikin, miksi vaelluskenkiä ei saa tuoda makuusaliin: pohjissa on kunnon kerros lantaa ja se toisi oman säväyksensä muutenkin joskus paksuun ilmaan. 

Jotkut asiat tehdään täällä toisin kuin kotomaassa. Paalattu tuoreheinä ei ole valkoisissa muoveissa vaan mustissa. Aiv-rehu ei ole tornissa vaan aumassa maassa. Sen peittää pressu ja pressua pitävät paikoillaan käytetyt auton renkaat. Ihmettelimmekin ensin maatalojen takapihojen rengaskasoja. Kun aumasta sitten kaapaistaan rehua karjan evääksi, yököttävä pistävä haju leviää ympäristöön. 

Etelä-Espanjassa viihtyville tiedoksi: täällä on tosi vihreää. Ja kosteaa, vaikkei sadakaan. Ja kävelijän onneksi myös viileää. Tänään kuljimme 15 asteen lämmössä, pilvisessä säässä. Vasta perille Vilalbaan päästyä aurinko alkoi paistaa. 


Eilisen majapaikassa oli jo jaossa mainoksia Vilalban uudesta 38-paikkaisesta yksityisestä alberguesta. Loppumatkasta vastaan ajoi myös auto, josta heppu jakoi paikan mainoksia. Ensimmäinen kerta täällä, ranskalaisella reitillä sitä tapahtui enemmän. 

Olimme jo etukäteen päättäneet mennä tuohon paikkaan, se on uusi, siisti ja hyvin varusteltu. Yö maksoi kympin per nuppi, pyykit sai pesetettyä ja kuivattua 6 eurolla ja aamiainen huomenna klo 7 maksaa 3 euroa. 

Täällä on hyvät kerrossängyt, eivät narise. Tosin yhteenkään yläpunkkaan ei ole tullut asukkaita, sen verran väljää toistaiseksi. Kummasti sitä asettuu omaan koloseensa ja tekee sen kodikseen yhdeksi yönseuduksi. Täällä on muuten tosi vähän naisia, arviolta 1/4 kulkijoista. Tänään yksi muu lisäkseni tässä majapaikassa. Miehet kulkevat yksin tai 2-3 hengen ryhmissä. Eräs saksalaismies kertoi, ettei hänen vaimonsa voi vaeltaa nivelvaivojen vuoksi eikä muutenkaan sopeutuisi albergue-elämään. Täällä kun nukutaan sekasaleissa - vaikka seksiä täällä on yhtä vähän kuin suomalaisessa saunassa. 
Käynnissä pientä vaatehuoltoa. 


Tässä kaupunkipahasessa on noin 500 asukasta, mutta muutama kaunis rakennus sentään. Tämä historiallinen torni on nykyisin osa Parador-hotellin julkisivua. Rahalla saa vaikka pätkän kiinanmuuria...


Koska lyhyen taipaleen vuoksi olimme varhain perillä, ehdimme vähän käppäillä kaupungilla ja nauttia auringonpaisteesta. Neljäs viikko samoissa vaatteissa (onhan niitä toki välillä pesty), ei pääse tekstiileillä koreilemaan. Sama paita muuten kuin edellisellä caminolla; ei ihme, etten juuri tässä välillä ole sitä käyttänyt. Kaulassa oleva huivi toimii pareona mennessä suihkuun ja tyynyliinana silloin, kun talo ei sellaista tarjoa. On muuten ostettu Nizzasta museokaupasta. Tyyli ennen kaikkea. 


Huomisellekin luvassa lyhyttä ja tasaista, illaksi Baamondeen. Jäljellä on enää yksi vähän pidempi päivä, torstaina mennään 27 km. Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, olemme sunnuntaina perillä. Ehkä. 



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Nousujohteista

Aamu alberguessa alkoi jo ennen kuutta aikaisimpien lähtijöiden kuhinalla. Ketutti. Minne kiire pyhäaamuna? Läksimme lähes viimeisinä 7.15. Havainto: espanjalaisille kuiskaten puhuminen on tuntematonta. Jos puhutaan, puhutaan reilusti ääneen. Ja tietenkin puhutaan, heti kun silmät aukeaa. 

Matkaa tällä päivälle oli vaivaiset 25 km, mutta se oli koko matkan ylämäkeä, nousua 500 m. Puuh, meinasi puhti loppua. 

Sää oli onneksi hyvä, pilvinen, 15 astetta lämmintä ja ylhäällä virkistävä tuuli. 


Ylhäällä kun ollaan, pilvet ovat lähellä. Noiden tolppien päässä on moottoritie.


Pääosa tästä päivästä kuljettiin umpilandella, vain yksi kaupunki osui reitille, Mondonedo. Siellä on hieno vanha (siis tooosi vanha) keskusta kirkkoineen ja toreineen. Pysähdyttiin syömään mansikoita, torilla oli pari hedelmäkojua. Jostain syystä täällä tekee mieli joka päivä mansikoita ja monena päivänä niitä on osunutkin kohdalle. Irtojäätelö on toinen himo, sitäkin on nautittu. 

Matkalla oli jonkinlainen (entinen?) vedenjuoksutussysteemi. Siihen liittyi betoninen uoma, jonka pohjalla makasi pieni bambi. Olisikohan ollut sairas, ei hievahtanutkaan. 


Neljä yötä alberguessa kuorsausta yms kuunnellen vaatii väliyön, tulimme Abadiaan ja otimme huoneen pensionaatissa (39 eur). Puhtaat lakanat ja pyyhkeet, oma kylppäri, alakerrassa ravintola, ainoa tällä kylällä. Häpeä tunnustaa, mutta hyvin haudutettu possunkylki maistui... 

Huomiselle luvassa vain 20 km, pikku pyrähdys, Vilalbaan. 

Caminomuotia

Herraa ja narria ei täällä erota pukeutumisesta tai varusteista.

Jalassa on suurella enemmistöllä katkolahjehousut, khakit tai mustat. Yleensä myös lahkeista ravassa, paitsi pesun jälkeisenä aamuna. Paidat ovat keinokuituisia urheilupaitoja, ne on helppo pestä ja kuivuvat nopeasti. Kahden päällekkäisen sukan taktiikkaa näkyvät noudattavan aika monet. Takeissa on suurempaa variaatiota, mutta muoti näyttää suosivan tummaa väritystä. Muodostamme poikkeuksen. Näkyy tuulitakkeja ja monenlaisia kuoritakin tapaisia. Meillä takin selkä on hengittävää joustavaa kangasta, hihat ja etuosa tuulta ja jnkv kosteutta pitävää ja tärkein ominaisuus on, että kainalot saa vetoketjuilla auki. Rinkan ja selän välissä kehittyvä hiki on vähän vaurioittanut värisävyä... 

Päässä auringon paisteessa on joko lierihattu tai lippis. Lippis olisi kevyempi vaihtoehto, mutta se ei suojaa yhtä hyvin kasvoja ja korvanlehtiä. 

Kenkiä näkee monenlaisia, varrellisia ja matalia, varrelliset ehkä enemmistönä. Kenkäasiassa jokainen noudattanee omaa hyväksihavaitsemaansa mallia, tärkeintä on, että kenkä istuu jalkaan ja on hyvin sisäänajettu. Vedenpitävyys on välttämätöntä. Meillä on nahkaiset core-tex-kalvokengät, minulla Lowat ja siipalla Maindlit. Hyvät ovat olleet. Illaksi osalla on urheilusandaalit ja ehkä muoviläpsytkin, meillä vain Crocksit kuten edelliselläkin vaelluksella. Olleet nekin riittävät. 

Illkasi monilla on toiset vaellushousut illaksi, niin meilläkin. Toistaiseksi en ole niillä vaeltanut, mutta khakini ovat niin reissussa rähjääntyneet, että joutavat Santiagossa roskikseen. 

Virkistäviä poikkeuksiakin on. Ainoat tapaamamme suomalaiset kulkevat hauskoissa varvaskengissä ja vähemmän ortodoksisissa releissä. Nuoria ja kovia menemään. 


Tänään alkoi taival Galiciassa. Simpukoiden suunta muuttui ja reittimerkintä koheni huomattavasti. Loppui eksyily. Lisäksi oppaan kilometrit pitänevät paremmin paikkansa, sillä reitti on vakio.