Viime yönä oli myrsky. Tuuli vinkui ja ulkona olevat tavarat sinkoilivat sinne tänne. Onneksi kuitenkin vaelluskengät pysyivät oven pielessä, kun aamulla heräsimme ja tuulikin oli tyyntynyt. Yöllä jo ehdin valvoessani pohtia, mitä laitan päälle, jos tuulee. Sadeviitta olisi ollut pois laskuista.
Aamupäivän vaellus sujui kuitenkin auringon paisteessa, pilviä tuli vasta iltapäivällä. Palasimme taas sisämaasta rannikolle, se jaksaa aina sykähdyttää. Iso meri on - no, iso meri. Olimme varautuneet oppaan mukaiseen noin 23 kilometriin, mutta gps:n mukaan matkaa tuli 34 km ja askeleita 46 000.
Reitti seuraili rannikkoa, mutta välistä puikahdimme idyllisille metsätaipaleille.
Lähestyimme määränpäätä, Llanesia, rannikkoa pitkin, kaupunki näkyi jo kaukaa. Reitti kuitenkin kulki jyrkännettä pitkin ylös alas loputtoman pitkään, meinasimme hyytyä. Ilmeisesti ihminen jaksaa juuri niin kauan kuin on suunnitellut jaksavansa ja kun loppu häämöttää, loppuvat myös voimat. Viimeinen jyrkkä lasku oli melkein liikaa jaloille.
Kaupunki on pieni ja sievä. Ravintoloita, kahviloita, pikkukauppoja. Ilmeisesti turismi on merkittävä tulonlähde. Huolimatta uupuneista jaloista läksimme syömään ja kiertelemään kaupungille, palauttavalle kävelylle. Teki mieli pitsaa ja sitä saimme. Kotona en juuri kajoa...
Aallonmurtajalla on taidekuutioita.
Vanhoissa taloissa on haukat lasitetut kapeat parvekkeet. Olemme Asturiadin maakunnassa, taidettiin eilen saapua. Tämä on siiderialuetta, ei ole kyllä maistettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti