sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sadonkorjuu 26.–29.9.2013


















Aurinkoinen ja melko lämmin sää suosi sadonkorjuuta Bodrogházissa. Paikalla lisäksemme Irene, Eeva, Imppu, Suvi, Mikko ja Mikon veli Paavo. Karoly tuli tehtävänjakoon perjantai-aamuna vaimonsa kera. Katilla oli käsivarrellaan korillinen tilamme satoa säilöttynä. Hillotut kirsikat olivat mahtavia, tuhosimme pari purkillista heti ja kotiinviemisiksikin jäi.

















Sato herätti meissä epäilyjä: rypäleet olivat jääneet yllättäen melko pieniksi ja osa oli homeessa. Tosin totuus lienee, että ei ole rypäleiden ulkonäköön katsomista. Home paitsi kirkastaa lauluäänen, kuuluu myös viinin valmistukseen. Ainakin jalohome.

Poimimme kaksi erää, kakkoslaatuun kaikki ulkonäöstä välittämättä ja ykköslaatuun kauniimmat, yläterassille menevän käytävän rypäleet. Karoly myrskasi rypäleet, osa mehusta erottui jo tässä vaiheessa vihreän sameaksi mustiksi. Viimeiset mehut irrotettiin puristimessa, ensin polkemalla ja lopuksi vielä männällä puristamalla. Taunon 44 numeron nokialaiset katsottiin parhaiksi puristamiseen, joten hän seisoikin perjantain pääasiassa puristimessa. Perjantai-iltana tynnyrintekijä naapurikylästä toi kaksi uutta tilaamaamme 100 litran tynnyriä. Kauniita! Lauantaina poimimme loput rypäleet, ykköslaatuun. Uusiin tynnyreihin kannettiin jo viiniä tekeytymään, muuten alkuprosessi tapahtuu muovitynnyreissä ja vasta jostain joululta tammisissa. Ensi keväänä on siis paljon jännitettävää: sekä uusien tynnyreiden vaikutus viinin makuun että itse sadon laadun vaikutus. Mielestämme huonomman viinin sokeri oli lähtövaiheessa 19 %, paremman 17,5 %. Korkeat sokerit olisi parempi... Yhteensä tynnyreissä on tavaraa yli 300 litraa, joten emmeköhän pysy viineissä ensi kesänä.





















Pihan alapergolan tummat Isabella-rypäleet olivat juuri syöntikypsiä ja minun suuhuni mahtavan makuisia. Pieni rasiallinen on hifistelyä varten matkalaukussakin, samoin herkullisia omenia ja vielä hieman raakoja päärynöitä.


















Pidimme myös "yhtiökokousta" lähiajan suunnitelmista. Kielsimme Karolya tekemästä meille enää yhtään palinkaa eikä muitakaan sekoiteviinejä kaivata. Koetimme myös vakuuttaa hänet siitä, että uusiin tynnyreihin ei saa laittaa mitään rautakaupan hapettuvia hanoja, mieluummin lappoamme. Sisätilojen maalausta siirretään, sillä kukaan ei ehdi valvomaan hommaa ja sattumalta kuulimme termin "lasikuitutapetti"... Keittiötä pitäisi lähitulevaisuudessa kohentaa toimivampaan suuntaan ja eteiseenkin pitäisi saada säilytystilat järkevämmiksi.

Anna Vendégház -majatalo

















Matka oli siis kaikin tavoin onnistunut. Norjalainen lensi tarkalleen aikataulussa ja kenttämanööverit sujuivat rivakasti. Yövyimme Annassa, mikä sopi meille mainiosti. Uni maittoi, etenkin viime yönä korjuupäivän jälkeen. Perjantaina kokkasimme yhdessä unkarilaisittain monnia ja persiljaperunoita, lauantaina haimme kanaa, sienisoosia ja pastaa Lebujista. Jälkiruoka löytyi kädenojennuksen päästä viiniköynnöksestä – paitsi perjantaina nautimme kastanjapyrettä sekoitettuna rahkaan ja kermavaahtoon höystettynä Katin kirsikkahillokkeella. Nam.

















Nyt jäämme odottamaan toukokuun kymmenettä ja seuraavaa matkaa tilalle. 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kotia kohti!

Eilen kävimme vielä viimeisen kerran sauvomassa, kolmen tunnin lenkki. Tähtäimessä oli yksinäisenä viiniviljelysten keskellä rinteessä sijaitseva pyöreä autio kirkko, Mari Terezia Kapolna. Kohtasimme absurdin näyn: neljä puolalaista motoristia oli yöpynyt kirkolla makuupusseissa ja suorittivat saapuessamme aamu-astangaharjoituksia. Tervehdysten ja kohteliaisuuksien jälkeen jatkoimme matkaa. 

Lähitienoilla on muutama hyvä mainitsemisen arvoinen ravintola, yksi niistä Sarga Borhaz. Ruoka oli erinomaista ja hanhenmaksan seuraksi tarjoilijan suosittelema semisweet Pincetöz Muscat Lunel Peter Pantozin tilalta mahtavaa. Kuulimme, että sitä voisi ostaa Tokajista eräästä viinikaupasta, mutta emme löytäneet. Maistelun jälkeen pari muuta sargamuscatelia läksi mukaan. 

Tänään onkin sitten edessä kotimatka. Poikkesimme M3 tieltä hieman etelään, kävimme vilkaisenmassa Tisza-järveä ja syömässä. Järvet täällä ovat kyllä aikamoisia lutakoita... Muuten maisema on kaunis: pusta avautuu silmänkantamattomiin jatkuvana eri kasvilajien täplittämänä tasankona ja vuoret kukkulat taas ovat lehtipuiden - ja erityisesti viinitarhojen - peittämiä. Kylät ovat hyvin vahoja ja koska täällä ei ole osuuspankkia, myös kylien arkkitehtuuri on säilynyt alkuperäisenä. Meidän kylässämme samoin kuin monissa muissa on runsaasti taloja myynnissä. Maaseutu tyhjenee täällä kuten muissakin Euroopan maissa. Vähän on kylillä 30-40-vuotiasta väkeä, enemmän mummoja ja pappoja. 

Edistys kuitenkin tunkee tännekin. Monissa kahviloissa ja ravintoloissa on wifi ja ainakin kauniisti pyytämällä saa salasanan. Ei siis tarvitse olla uutispimennossa, hesari ja iltapäivälehtien otsikot on luettu joka päivä. Oman kylän kaupungintalossa (aika suureellinen pyyinki) on kahvila, josta saa tavanomaisten virvokkeiden lisäksi kahvia ja hyvää irtojäätelöä. Siellä on lähin nettimme. 

Joskus täällä Keski-Euroopassa on keskikesällä sietämättömän kuuma ja sitä vähän etukäteen pelkäsimme. Nyt korkein mitattu lämpötila oli kuitenkin "vain" 31 astetta, joten parjäsimme. Onneksi pikkuinen vuokra-automme oli ilmastoitu. Talo pysyi paksujen (ja kosteiden...) kiviseinien ansiosta miellyttävän viileänä, vasta parina viime yönä olisi ehkä voinut olla kylmempääkin. Ikkunaluukut pitää muistaa sulkea päiviksi, se auttaa. 

Pien olemme taas kotona, nauttimassa hirsitalon atmosfääristä. Eiköhän siihenkin totu. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Miskolcissa ja Miskolctapolcassa

Miskolcissa antiikkitorilla, joka järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Olimme paikalla heti aamusta, joten alkuun oli vielä väljää ja lämpökin siedettävä. Myyjiä oli satoja ja tarjonta kiinnostavaa. Koska olen tekstiilihullu, mukaan tarttui neljä pellavaista jauhosäkkiä tuunauksia varten. Lisäksi löytyi yksi grafiikka, josta on kehys purettava, että saadaan tuotua sekä iso keraaminen viinipullo. Se jää odottamaan kotiinkuljetusta ensi keväänä. Unkarilainen vanha litran maitopullo ostettiin viinipulloksi kotiin. Hinnat olivat kohdillaan. 



Torilla kiertelyn jälkeen kivuttiin vanhan hautuumaan läpi näköalatornille, josta sai jonkinlaisen käsityksen kaupungista. Oppaissa sanotaan, että M on ollut vanha teollisuuskaupunki, joka "collapsed" kun valta vaihtui. 

Kaupungilta ajettiin Miskolctapolcaan uimaan. Kylpylä on kuuluisa kalkkikiviluoliin sijoitetuista eri tavoin valaistuista altaista. Oli siellä tietenkin ulkoaltaitakin jokalähtöön. Nyt uskon, että unkarilaiset ovat kylpijäkansaa. Kaikenikäiset, kokoiset ja näköiset unkarilaiset liottivat siellä itseään altaissa; uimatapoihin ei kuitenkaan juuri kuulu uiminen, syvinkin allas oli metrin syvyinen ja huolimatta pohjaan kuvioiduista radoista sielläkin enimmäkseen lilluttiin. Pariskunnat kuhertelivat...


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kirsikoiden aikaan

Omat kirsikkamme olivat jo kypsyneet ja poimittu, mutta naapurin puussa on mahtavia makeita suuria kirsikoita. Mies puhuu hieman saksaa ja kehotti syömään; aamulla, päivällä ja illalla, milloin vain mieli tekee.

Miskolcissa


Perjantai hurahti Miskolcissa. Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki, parisataatuhatta asukasta. Kaunis uusklassinen ja barokkikeskusta, paljon kirkkoja. Yhdessä pistäydyttiin, loput jätettiin sunnuntaille, sillä tänne palataan silloin antiikkimarkkinoille. 

Kävelimme ympäriinsä, nautimme kaupungista. Pieniä ostoksia: pari pistoketta ja lamppuja palaneiden tilalle. 

Käytiin sekä kahvilla että syömässä. Ostettiin myös perinnepullaa, paksun tangon ympärillä paistettua rullaa. Nam.
Vierailimme Miskolc Galleryssa. Olimme ainoat asiakkaat, meitä verten sytyttiin valot ja rouvashenkilö läksi mukaanne. Näimme hienon nykytaiteen näyttelyn; teosten koko oli vakio, arviolta 120x120 cm, osallistujia Unkarista, Puolasta, Slovakiasta ja Ukrainasta, ainakin. Kiinnostavia töitä! 

Illalla kävimme taas kävelyllä, Bodrog-joen tulvavallilla. Loppumatkasta mukaamme lähti kaupungintalolta pieni koira, ei kulkukoira, sillä oli panta. Portin alta tunki pihallemme saakka ja jäi oven eteen makaamaan. Kaikkosi sentään yön aikana. Minä pelkään koiria muutaman pureman vuoksi, mutta tämä oli kiltti ja nöyrä. 

Ps. Edelliset kävijät olivat saattaneet talon niin hyvään järjestykseen, ettei meille ole jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lomailla! Siispä sauvakävelemme, tutustumme ympäristöön ja reilun viikon suurtalousemäntänä toimimsen jälkeen syömme joka päivä ravintolassa! Huomenne menemme ehkä testaamaan myös luolakylpylän Miskolcissa. 


Hienot talot ja kirkot löytyvät turistiesitteistä; tämä taitava graffiti-taiteilija oli kuvittanut kaupunkia apinoillaan. 

Jälleen Bodrogkereszturissa


Tällä kerralla metkustimme lentäen ja vuokra-autolla. yhden kunniakierroksen jälkeen pääsimme kentältä ulos ja reilussa 2,5 tunnissa olimme perillä. 

Heräsin aamulla veden kohinaan vesijohdoissa. Naapuri vessassa? Raotin silmiäni: ei mahdollista! Eihän meillä ole vesijohtonaapureita. Kello oli puoli kuusi ja kohina jatkui. Kurkistin ikkunasta. Pehtoorimme siellä olkihatussaan laski pihalla vettä muovipönttöön ja sekoitteli jotain. Nosti lopulta pönikän viilekkeistä selkäänsä, oli menossa ruiskuttamaan viiniköynnöksiämme. Aineella, jonka nimeä en halua tietää. 

Uni oli kaikonnut, joimme kahvikupit ja päätimme lähteä aamun viileydessä seitsemältä sauvakävelemään. Suunta viiden kilometrin päähän Tokajiin ja mukavaan kahvilaan, josta sai kahvin lisäksi leivoksiakin. Matka taittui sukkelaan ja kahvi piristi. Päätimme tehdä hieman pidemmän lenkin ja kiertää Tokaj-vuoren. Maisemat olivat kauniit, kukkula oikealla puolella vihreä ja vehreä. Siellä,täällä viinitarhoja, alhaalla kasvoi auringonkukkia, maissia ja ilmeisesti ohraa. Kaislaakin oli, kattotarpeiksi. 

Matka olikin salvästi arvioimaamme pidempi, luultavasti yli yhteensä yli 20 kilometriä. Reissumme kesti kaikkiaan viisi tuntia ja päivän kuumuus alkoi verottaa voimia. Jalat olivat väsyneet ja kipeät, kun viimein lampsimme kotikadullemme Felsö utcalle. Tuli mieleen kahden vuoden takainen camino. Rinkat vain puuttuivat. 

Toivuttuamme läksimme syöään, aoimme autolla Szerencsiin. Ensimmäinen eteen osunut ruokapaikka kelpasi. Säällistä salaattia, melko pahaa kalaa. Jatkoimme matkaa vielä eteenpäin Tallyaan ja sieltä Abaujszanton kautta Erdobenyeen ja lopulta takaisin tiellä 37. Reitti oli huonoa tietä, mutta maisemat kauniit, ilmeisesti suosittua retkeilyaluetta, niin monta mukavaa taukopaikkaa nähtiin. 
Illalla ihmettelimme hedelmäpuita. Kirsikoita, aprikooseja, luumua, päärynää, omenaa. Naapurissa kasvaa ihan rajallamme iso kirsikkopuu, jonka hedelmät ovat suuria ja mehukkaita. Naapuri tarjosi niitä meillekin, sanoi, että saa syödä puusta! 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Viimeistä viedään

Helle jatkuu. Koko viikon olemme saaneet nauttia lähes pilvettömästä taivaasta ja yli 25 asteen lämmöstä. Talo on onneksi ihanan viileä, siitä pitävät puolimetriset kiviseinät huolen. Huomisesta onkin sitten luvattu sadetta, jota puutarhamme kieltämättä kaipaakin. Meitä se ei enää koske, huomisaamuna starttaamme auton viinillä pakattuna kotia kohti.
Tänään ajoimme (hyi meitä, olisi pitänyt patikoida!) Tokaji-vuorelle. Hienot näkymät. Etsimme patikointireitin alkupään, sinne seuraavalla kerralla. Kaikkea ei (onneksi) ehdi viikossa kokea.
Kaikenlaista pientä kohennusta on suunniteltu seuraaville reissuille, mittailtu ja pohdiskeltu.
Yhtä mieltä olemme siitä, että tuli tehtyä kelpo-ostos. Tästä on varmasti iloa moniksi vuosiksi eteenpäin. Talo ja tila tarjoaa suojaa ja puuhailua, ympäristö virikkeitä, nähtävää ja koettavaa.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Turistina

Eilen ajelimme jo aamusta Nyiregyhazaan, läheiseen kaupunkiin suunnilleen 40 km päähän. Kaunis vanha keskusta barokki (?) -tyylisine rakennuksinnen, mutta heti niiden takana vähemmän kauniita (sosialismin saavutuksia?) rakennuksia. Jälleen monta kirkkoa, niitä täällä riittää. Pistäydyimme yhdellä monista "ter:stä" cappuchinoilla.
Neljän kilometrin päässä keskustasta on Soston alue, jolla on terveyskylpylöitä, eläintarha, hotelleja ja kaunis suuri puisto. Lounastimme ja kävelimme ympäriinsä. Uikkarit ei olleet mukana, joten terveysvaikutukset jäivät kokeilematta. Löysimme myös erittäin kiinnostavan ulkoilmamuseon, vastaa meidän Seurasaartamme. Hauskaa huomata, miten talonpoikaisesineistö on samanlaista kuin kotomaassa: jauhosihdit, taikinakelhot, kolmijalkapadat, patajakkarat, kangaspuut... Ehkäpä ne ovat meillä tuontitavaraa, onhan kulttuurimme täkäläistä nuorempaa. Vain keramiikkaa on täällä erilaista -  meillähän sitä ei juuri ole.
Tänään olimme aivan naapurissa, suuressa ranskakaisessa Dereszala -viinikellarissa. Tutustuimme kilometrin mittaisiin kellarikäytäviin ja maistelimme viinejä. Muutamia pulloja läksi mukaankin, samoin jo aiemmin testaamaani sitruunahilloa. Furmint on pääasiallinen rypäle.
Tarkastimme myös oman kellarin satoa. Kahdessa tynnyrissä on viimevuotista viiniä, kirkasta, kuivaa ja meidän suuhumme ihan kelpoa. Sovimme, että autoon pakataan Suomeen vietäväksi muutama kymmene litraa. Olemme menossa Anna -majataloon esittäytymään ja lainaamaan muovikanisteria.


torstai 9. toukokuuta 2013

Puuhailua

Tänään ei ole aivan niin kuuma kuin aikaisempina päivinä, vain 23 astetta. Suoritimme kotiaskareita. Tauno asensi mukanamme tulleen suihkuseinän ja minä mm. siivoilin puuvajan viereistä ulkovarastoa. Lounaan ja levon jälkeen kipusimme tarhan takana olevalle kukkulalle, jossa on näköalapaikka penkkeineen. Laskeuduimme alas viinitarhojen lomitse. Poikkesimme matkalle osuneelle kylän hautausmaalle. Yksi hauta oli kaivettu auki, kivisen kummun alla on ontto tila, jonne vainaja arkkuineen lasketaan. Hautajaiset olivat menossa hautuumaan reunalla olevassa kappelin tapaisessa. Kuuntelimme vähän aikaa ulkona pidettäviä menoja. Papin puhe muistutti isämeitää. Jälleen ollaan kunnantalon kahvilassa, jossa on wifi (ladataan Hesari) ja josta saa kahvia, viinaksia (ei juotu) ja hyvää irtojäätelöä.



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lounas Sarospatakissa


Hellettä!

Bialystokista poistuminen ei sujunut kuin strömsöössä. Navigaattorin äijä ei tiennyt, että ulosmenotie on remontissa. Pahat aavistukset heräsivät heti lähdössä, laite ajatti kummallisten pihojen kautta. Päädyimme keskelle tietöitä, poliisi oli vastassa. Kaunis hymy, valittelu, että ollaan muualta (mikä leinee ollut poliisillekin itsestäänselvää). Nuori konstaapeli tuli kertomaan, että on tehtävä uukkari ja sitten takaisin, sen jälkeen oikealle ja vielä kerran oikealle. Unohdettiin kysyä, että mistä. Lopulta vastaan tuli kuitenkin viitta Lubliniin, se oli oikea suunta!
Loppumatka sujui helpommin. Puolan liikenteestä meitä oli varoitettu: nopeusrajoitukset ovat rajoittuneille ja ohituksissa väistövelvollisuus kuuluu ohitettavalle ja vastaantulijalle. Opimme kuitenkin joutuin maan tavoille ja noudatimme samaa periaatetta. Liikenne oli yllättävän sujuvaa, kun siihen tottui. Ison liikennetiheyden maissa ei ole varaa suomalaiseen jäykkäniskaiseen liikennekulttuuriin.
Maanatai-iltana saavuimme tilalle pienessä sateessa. Silti lämmintä oli vielä yli 20 astetta. Noudatimme talon perinteitä: kävimme laskemassa kellarin tynnyristä kannullisen virkistävää viiniä ja kipusimme laseinemme viinitarhan läpi talon yläterassille ottamaan maiseman haltuun. Olimme tyytyväisiä näkemäämme. Talossa ei ole myöskään valittamista. Tilaa on enemmän kuin kuvittelimme, kaikkea tarvittavaa löytyy. Puutarha on kaunis, pehtoorimme Karoly kävi eilen ajamassa nurmikonkin. Pikkuhiljaa otamme talon haltuun.
Eilen kävelimme kylässä ja sen ympäristössä. Kylä on viehättävä, talon ympärillä kolme kirkkoa, lähin melkein kadun toisella puolella. Kellojen kumina on tullut tutuksi. Kylässä on myös viinikellareita, joista aiomme käydä suorittamassa maistelun jälkeen tuliaisostoksia. Omaakin tuotetta on toki tarkoitus tuoda mukana.
Tänään ajelimme lähikaupunkeihin, nyt olemme Sarospatakissa. Nämä ovat muutaman tuhannen asukkaan pikkutaajamia, mutta viehättäviä puistoineen ja vanhoine taloineen. Helle jatkuu!



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Bialystokissa

Saavuimme Tallinnaan aikataulun mukaisesti klo 9.30, nautittuamme laivalla tukevan aamiaisen. Laivasta ulospääsyyn ei mennyt monta minuuttia ja navigaattori ohjasi meidät rivakasti Pärnu maanteelle. En ole Tallinnan laitamia aiemmin nähnyt, mutta Nömmen hienot funkkistalot mäntymetsikön siimeksessä olivat hienoja.
E67 eli Via Baltica on Viron puolella Tallinnan jälkeen hyväkuntoinen, matka sujui rivakasti Pärnuun ja siitä rajan yli Latviaan ja Riikaan. Tie kulkee Latviassa lähellä merta, mutta se näkyy vain Jurmalan kohdalla. Liettuan puolella tiessä on todella syvät paripyörien urat, mutta muuten tie on kunnossa.
Nopeusrajoitusten ymmärtäminen on hieman vaikeaa, liikennemerkkejä sitä osoittamaan on vähän ja etenkään rajoituksen päättymistä ei kerrota. Sen tietää siitä, kun rekat yrittää ajaa päälle. Tai navigaattorista, joka sen kyllä näyttää tietävään. Äijä hokee koko ajan, että huomio tai vaarapaikka!
Maisemat olivat matkalla keväisen kauniit ja maaseutu siistiä, hoidettua. Ei merkkiäkään vanhasta sosialismin ajan välinpitämättömyydestä.
Kiinnostavinta oli yrittää bongata ensimmäiset hiirenkorvat. Ja löytyiväthän ne, Liettuasta, Bauska-nimisen kylän kohdilta. Lämpötila kipusi aamun ja Tallinnan alle kymmenestä Puolan kahteenkymmeneen. Kevään seuraaminen 800 km matkalla auton ikkunasta oli hienoa.
Majoituimme Puolan Bialystokiin, suunnilleen matkan puoliväliin. Tämän päivän ajo oli lastenleikkiä, huomenna on arkiliikenne ja hitaammat väylät. Slovakian teistä on jo varoitettu, ne ovat huonokuntoisia. Illalla kuitenkin toivomme olevamme ehjinä perillä Bodrogkereszturissä!

Bodrogkereszturiin...

Sattuman oikusta tulimme lunastaneeksi talvella 1/6 pienestä viinitilasta Unkarissa, Tokajin alueella. Päätös perustui ajatukseen, ideaan, kuviin ja kertomuksiin - ei siis mihinkään sellaiseen, johon kiinteistökaupat yleensä perustuvat.
Nyt olemme menossa katsomaan ensimmäistä kertaa taloa ja tiluksia. Laiva Tallinnaan lähtee klo 7.30, naputtelen tätä matkalla autossa.
Emme ole autoilijaihmisiä, varsinaisesti. Ulkomaan lomilla tapoihimme ei ole kuulunut auton vuokraus. Olemme käyttäneet jalkoja ja julkisia. Siispä jo pitkä ajomatka Viro-Latvia-Liettua-Puola-Slovakia-Unkari aiheuttaa pientä jännitystä. Matka kestää kaksi päivää, yövymme autoilleitten yhtiökumppaneiden neuvosta Bialystokissa Puolassa. Hotelli on sentään varattu. Via Baltican alkuosa lienee kohtalaista tietä, mutta Puolassa siirrymme pikkuteille, joissa on nopeusrajoituksia.
Auto on lastattu, ei nyt ihan täyteen, mutta mukana on yksi suihkuseinä, sekalainen valikoima astioita ja yhtä ja toista pientä. Ja tietenkin varusteet uudenlaiseen lomailuun: vaelluskengät ja sauvat, sadonkorjuuvaatteita syksyä varten jne.
Ensimmäistä kertaa lomalle lähtiessä ei ole oikein mielikuvaa, millaiseksi tuleva viikko muodostuu.