Jokaisena päivänä toistuu sama rutiini: aamulla herätään, rasvataan jalat, hapuillaan vaatteet päälle, laitetaan kengät jalkaan, etsitään aamiaista joko omista kätköistä tai läheisestä kuppilasta ja lähdetään tien päälle. Kello ei ole yleensä vielä kahdeksaa, kun polku kutsuu. Aamun tunnit ovat parhaat.
Suunnilleen kahden tunnin kävelyn jälkeen koitetaan löytää kuppila, josta saisi aamun toiset kahvit. Ehkä kakunpalankin. Ja taas kävellään, 5-7 tuntia päivässä. Pitempinä päivinä on myös syötävä, omia eväitä tai bocadillo (täytetty patongin pätkä). Kun päivän urakka täyttyy, etsitään yösija. Jotkut kävelevät ilman suunnitelmaa, me yleensä tiedämme, mihin olemme menossa, ainakin kylän/kaupungin tarkkuudella. Tänään tulimme Arzuaan.
Tässä kaupungissa yhtyvät Norte ja ranskalainen reitti eli vaeltajien määrä moninkertaistui. Olemme olleet täällä edelliselläkin vaelluksella, mutta asiasta on erittäin hatara mielikuva.
Päädyimme yksityiseen Los Caminantes II -albergueen, kohtuullisen kokoinen ja hyvä sijainti reitin varrella. Vähän väkeä.
Kun astutaan sisään, ensin selvitetään, onko tilaa. Oli, hyvin. Sitten pudotetaan rinkka selästä, irrotetaan kädet sauvoista ja alkavat muodollisuudet.
Työnnetään vaelluspassi leimattavaksi ja esitetään oikea passi. Nimesi kirjoitetaan kirjaan (usein näyttää riittävän Merja Birgitta) ja rahastetaan. Tänään 10 eur per nuppi. Hospitalera esittelee paikan ja nykyään saa myös lähes kaikkialla joko kertakäyttöiset tai oikeat lakanan ja tyynyliinan. Myös pesutiloissa käydään tutustumassa. Wifi-salasanakin kerrotaan, wifi on jokaisessa yksityisessä alberguessa.
Seuraavaksi vallataan punkka. Nopeat syövät hitaat, ts saavat alasängyt. Tänään niitä näyttää riittävän kaikille. Sitten on suihkun vuoro, käymme vuorotellen ja sitten menen pyykille. Paidat, kalsarit ja sukat pestään joka toinen päivä. Välillä käytämme pesukonetta ja kuivuria, jos sellainen on saatavilla.
Sen jälkeen huilataan vähän.
Tällä caminolla olemme ottaneet tavaksi syödä lounasta, sitä saa puoli neljään saakka. Päivällistä saa vasta kahdeksalta ja se on suomalaiseen ruokarytmiin tottuneelle ihan liian myöhään. Illalla näykimme vain jotain pientä - ja saatamme käydä jäätelöllä, jos löytyy irtojätskiä.
Sängyssä lueskelemassa olemme jo kahdeksan-yhdeksän välillä ja uni koittaa kymmeneen mennessä. Joku voisi olla sitä mieltä, että nettiyhteys täällä on paholaisen keksintö, mutta itse en ole niin puritaani. Hesari ja muitakin lehtiä on kiva lukea, fb kertoo tuttujen kuulumisia, sähköpostin seuraaminen vähentää paluun ahdistusta ja onhan pädillä vielä sähkökirjojakin luettavaksi. Niin, ja pystyn päivittämään blogia, että sukulaiset ja ystävät tietävät, että olemme hengissä.
Lopun fiiliksissä ollaan. Löysin iltareppumme taskusta lapun, jossa oli viime kerralla (2011) Santiagossa käyttämämme pensionaatin (Santa Cristina) yhteystiedot. Netti kertoi, että paikka on edelleen olemassa ja hinta edullinen. Karuhko, mutta vain 300 metrin päässä katedraalista. Yritin soittaa, mutta eivät osanneet englantia. Täältä kuitenkin löytyi asiakas, joka osasi sekä englantia että espanjaa ja soitti puolestani, nyt on huone varattu kahdeksi yöksi Santiagossa. Netistä varasimme vielä Bilbaosta hostellista majoituksen pariksi yöksi ennen lentoa kotiin. Siinä välissä on tarkoitus käydä bussilla Finisterrassa.
Buen Camino! Näin täällä toivotellaan vielä kaksi päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti