sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Antiikin (ja roinan) pauloissa


Tämä Bää-äää pääsee koristamaan pääsiaispöytää.

Joka kuun ensimmäinen sunnuntai on pyhitetty antiikkimarkkinoille Miskolcissa. Sadat myyjät ympäri Unkaria ja naapurimaitakin täyttävät myyntikojuillaan kävelykadun ja sen poikkikadut. Tarjolla on lähes kaikkea - paitsi ei juuri huonekaluja tai muuta isompaa tavaraa. 

Hienoja vanhoja pellavaisia tekstiilejä on tarjolla valtavasti ja taas läksi mukaan neljä metriä kapeaa karkeaa pellavakangasta. Hinnat eivät (vielä) päätä huimaa, mutta huomasimme jo aamulla, että myös jälleenmyyjät olivat asialla. Erilaisia metalliesineitä työkaluista astioihin on paljon, samoin tietenkin keramiikkaa ja lasia, taidetta ja kirjoja unohtamatta. Ihmisiä onneksi ei ole ikäväksi tungokseksi asti, joten kaikkea pääsee hypistelemään. Suurin pulma ja rajoitin on se, miten tavarat saisi Suomeen - saati se, että mitään emme tarvitse, kaikkea on jo muillekin jakaa. Mutmut...

Kuumuus oli kaikessa kiertelyssä suurin haitta, mutta neljä tuntia urakoitiin, välillä piti tosin syödä ja kahvitella. Saahan tästä taas vähän suoritetta Heiaheiaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti