Suuntana ensimmäisenä päivänä oli Tokaji-vuori, sieltä Tokajiin ja tietä pitkin takaisin. Tiehaara oli katsottu jo valmiiksi. Gida lyöttäytyi seuraan eikä suostunut jäämään kotiin, vaikka yritimme hätistää sekä suomeksi että englanniksi. Se johdatti meidät itsetietoisen näköisenä ulos kylästä ja vähät välitti joka pihalla aidan takana räksyttävistä lajitovereistaan.
Oikea tie löytyi heposti, mutta päättyi kummallisesti korkeaan heinikkoon. Päädyimme jatkamaan, heinikossa kun näytti olevan jonkinlaisia polkuja - kauriiden, kuten myöhemmin huomasimme. Koira hukkui heinikkoon, mutta jostain se aina löytyi jalkoihin pyörimään. Haahuilimme osittain metsässä, osittain viinitarhojen liepeillä, kunnes yhtä äkkiä törmäsimme jälleen oikeaan, merkittyyn reittiin. Sitä jatkoimme perille, radiomaston juurelle koira seuranamme. Huolestutti, miten se jaksaa, aika pieni kun on. Turha oli huolemme. Laskeutuessa Gida kulki edellä ja jäi aina meitä odottamaan, palasi hakemaankin, jos jäimme mutkan taakse jälkeen. Tarjosin vissyä juotavaksi, ei kelvannut. Arvosti enemmän kuralammikon vettä.
Tokajissa oli hiljaista, monet kesällä auki olleet kaupat ja ravintolat olivat kiinni - avannevat tosin viikonlopuksi, kun tulossa on szyret, paikallinen viininkorjuujuhla. Etsimme ulkoilmaravintolaa, meillä kun oli nelijalkaista seuraa ja epäilimme, ettei sitä päästettäisi sisätiloihin, vaikka onkin opettajan koira. Ei oikein löytynyt, päätimme jatkaa Lebujiin, joka on kotimatkan varrella ja siellä on pöytiä ulkonakin.
Sää oli kirkastunut aamun sumusta kauniin aurinkoiseksi, reilut parikymmentä astetta lämmintäkin. Syksy ei juuri näy täällä; puut ja pensaat ovat vihreitä, samoin ruohikot ja niitä ajetaan vielä täyttä häkää. Vain pelloilta näkee, että on sadonkorjuun aika. Omalta pihaltamme napsimme suuhun tummia rypäleitä, omenia, luumuja ja saksanpähkinöitä.
Lebuj tarjoaa kunnon unkarilaismättöä ja on sangen suosittu paikallisten keskuudessa. Nytkin oli parkkipaikka täynnä. Leivitetyt ja juustolla silatut kanapihvit täyttivät tehtävänsä ja Gidakin sai salaa osuutensa. Tarjoilija koitti sitä vähän hätistellä, mutta sanoimme, että se on seurassamme.
Kotikylässä kävin vielä uudessa ruokakaupassa - Gida odotti ulkona kaupan kynnysmatolla. Kotona se sai koiranmuonaa ja lepää nyt portailla viiden tunnin vaelluksen uuvuttamana. Jatkossa meidän lienee poistuttava talolta joko autolla tai takakautta, jos haluamme lähteä koiratta jonnekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti