lauantai 17. toukokuuta 2014

Askareita

Suunnitellut askareet tehty: ryijy seinällä, viinikannuhylly siirretty, piironki maalattu ja odottaa kuivumista. Yksi laatikon nuppi puuttu - otetaan yksi malliksi, jos löytyisi sopiva Suomesta. Nyt saadaan kaikki kengät talteen laatikoihin ja tilaa jää vähän ylikin. 

Eilen olimme syömässä Sarga Borhazissa ja tänään Madissa Gusteaussa. Viimemainitussa erityisesti mahtava ruoka! 

Ostoksillakin on käyty. Näkövammaisten kaupasta löytyi koreja ja sukista (!) kudottu räsymatto, Dereszlasta oman kylän azusta tehtyä balsamicoa ja rypäleensiemenöljyä. Tescossa myytiin Törleytä, jota tarjottiin kotona Unkarin kansallispäivän juhlassa; Suomesta juuri sitä laatua ei saa. Myös Szerencsin Bonbonissa oli pakko piipahtaa ja ostaa kaikki tummalla suklaalla kuorrutetut appelsiininkuorisuikaleet sekä tuliaisiksi konjakkikirsikoita. Talon kellarista löytyi Katin aprikoosihillopurkkeja, maistettiin ja herkulliseksi todettiin, ainakin yksi purkki lähtee mukaan. Kesäretken kohteeksi jää Madin juustomyynti. 

Vielä kaksi yötä ennen kotimatkaa. Lento heinäkuulle on jo varattu ja kovasti tekisi mieli jatkaa sadonkorjuureissua viikolla syysloman ja patikoinnin merkeissä. 

-Merja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti