On täysin epäreilua, että Barselonassa on suomalaisen mittapuun mukaan täysi kesä lokakuussa! Tullessa lämpöä oli kaupungilla olleen mittarin mukaan kolmisenkymmentä astetta (liikaa), tänään sopivasti, suunnilleen 25.
Tulopäivänä oli muutama tunti aikaa vaellella kaupungilla, samoin tänään. Koska olen ollut täällä monta kertaa ennenkin, jätin suosiolla taidemuseot ja Gaudin väliin. Olen vain kävellyt, sinne tänne. Barcelonassa harrastetaan Gaudin luomusten lisäksi vau-arkkitehtuuria. Kävelin tänään Torre Agbarille. Lontoossa on samanlainen "peräpuikko". Jossain esitteessä sanottiin, että rakennuksessa on aivan omanlaisensa mikroilmasto. En päässyt kokeilemaan, joten jäi epäselväksi, mitä se tarkoittaa. Samalla seudulla on muitakin erikoisia rakennuksia, samoin rannalla. Ramblan rannnanpuoleisessa päässä oli jonkinlainen taidetapahtuma; kuvataiteilijat maalasivat muotokuvia (ei ne tavanomaiset, vaan ilmeiseti nuoret opiskelijat), lisäksi oli musiikkiryhmiä, klovneriaa jne. Jatkoin rantaa hotellille, ilmisiä oli vielä uimassa ja lapsiperheet lähteneet iltakävelylle.
Näytti siltä, että rannan suihkuissa kävi lauantaipesulla myös muita kuin uimista harrastaneita. Ilmeisesti heillä ei ole kotonaan peseytymismahdollisuutta - liekö kotiakaan? Espanjan surkea taloustilanne ei suoranaisesti näy täällä katukuvassa - paitsi, että hinnat ovat aika korkeat. Maahanmuuttajia näkee kaikkialla, paljon enemmän kuin kotomaassa. Ainakaan turisteille tarkoitetuissa ravintoloissa ei ole juuri espanjalaista henkilökuntaa. Turistikauppa näyttää olevan intialaisten hallussa - panin merkille, kun ostin viidelle lapsenlapselle kaupungin jalkapallojoukkueen paidat.
Poikkesin Ramblalla sangrialasilliselle. Kummallekin puolelleni pöytiin tuli maanmiehiä. En paljastanut itseäni, vaan harrastin salakuuntelua. Ikääntyneet harrastivat yhteen ääneen ajattelua molemmilla kotimaisilla. Päivittely on turistin huvi. Itsekin pysähtelin häpeilemättä taivastelemaan, yksinäni en kehdannut paljon puhua.
Toistaiseksi minua ei ole ryöstetty, ehkäpä selviän aamulle kentälle kukkaroni kanssa. Ei tosin ole ennenkään taskuvarkaat minua täällä yllättäneet, toisin kuin Hgin rautatieasemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti