sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Miskolcissa ja Miskolctapolcassa

Miskolcissa antiikkitorilla, joka järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Olimme paikalla heti aamusta, joten alkuun oli vielä väljää ja lämpökin siedettävä. Myyjiä oli satoja ja tarjonta kiinnostavaa. Koska olen tekstiilihullu, mukaan tarttui neljä pellavaista jauhosäkkiä tuunauksia varten. Lisäksi löytyi yksi grafiikka, josta on kehys purettava, että saadaan tuotua sekä iso keraaminen viinipullo. Se jää odottamaan kotiinkuljetusta ensi keväänä. Unkarilainen vanha litran maitopullo ostettiin viinipulloksi kotiin. Hinnat olivat kohdillaan. 



Torilla kiertelyn jälkeen kivuttiin vanhan hautuumaan läpi näköalatornille, josta sai jonkinlaisen käsityksen kaupungista. Oppaissa sanotaan, että M on ollut vanha teollisuuskaupunki, joka "collapsed" kun valta vaihtui. 

Kaupungilta ajettiin Miskolctapolcaan uimaan. Kylpylä on kuuluisa kalkkikiviluoliin sijoitetuista eri tavoin valaistuista altaista. Oli siellä tietenkin ulkoaltaitakin jokalähtöön. Nyt uskon, että unkarilaiset ovat kylpijäkansaa. Kaikenikäiset, kokoiset ja näköiset unkarilaiset liottivat siellä itseään altaissa; uimatapoihin ei kuitenkaan juuri kuulu uiminen, syvinkin allas oli metrin syvyinen ja huolimatta pohjaan kuvioiduista radoista sielläkin enimmäkseen lilluttiin. Pariskunnat kuhertelivat...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti