torstai 9. toukokuuta 2013

Puuhailua

Tänään ei ole aivan niin kuuma kuin aikaisempina päivinä, vain 23 astetta. Suoritimme kotiaskareita. Tauno asensi mukanamme tulleen suihkuseinän ja minä mm. siivoilin puuvajan viereistä ulkovarastoa. Lounaan ja levon jälkeen kipusimme tarhan takana olevalle kukkulalle, jossa on näköalapaikka penkkeineen. Laskeuduimme alas viinitarhojen lomitse. Poikkesimme matkalle osuneelle kylän hautausmaalle. Yksi hauta oli kaivettu auki, kivisen kummun alla on ontto tila, jonne vainaja arkkuineen lasketaan. Hautajaiset olivat menossa hautuumaan reunalla olevassa kappelin tapaisessa. Kuuntelimme vähän aikaa ulkona pidettäviä menoja. Papin puhe muistutti isämeitää. Jälleen ollaan kunnantalon kahvilassa, jossa on wifi (ladataan Hesari) ja josta saa kahvia, viinaksia (ei juotu) ja hyvää irtojäätelöä.



1 kommentti:

  1. No voi ihmettä - me joudummekin sitten Suvin kanssa vain lomailemaan kun se matkakumppanikin on jo pultattu seinään. Kiitos Tauno!

    VastaaPoista