perjantai 14. joulukuuta 2012

Windhoek, sossusvlei...

Häntätuuli toi meidät 12.12. tänne Tuulenkulmaan tunnin etuajassa. Aamu oli raikas ja pilvinen, mutta pilvet katosivat jo ennen kaupunkiin pääsyä Hosea Kutakon lentokentältä. Matkanjohtajamme on toimelias seitsemänkymppinen ja kulkuvälineemme elämää, aikaa ja kilometrejä nähnyt kuorma-auton alustalle rakennettu bussi. Ilmastointi hoituu pääasiassa ikkunat avaamalla...
Ensimmäisenä päivänä ehdimme suorittaa kaiken, mitä turistille kuuluu: kaupunkikiertoajelun, postikorttien (lastenlapsille) hommaamisen, terassilounaan ja altaassa pulikoinnin.
W on saksalaisen siisti, suorastaan steriili pikkukaupunkimainen 300 000 asukkaan koti. Kiinnostavinta antia kierroksella oli Katutura (suomeksi "emme muuta sinne") eli mustien asuma-alue. Vanhimmat osat ovat siistiä vaatimattomien pienten, yksinkertaisten talojen aluetta, uusin, "informal" alue taas pellinpaloista kyhättyjä asumuksia. Niihin ovat asettuneet kaupunkiin työn perässä tulleet köyhät. Työttömyys on korkea, nuorilla jopa 75%.
HIV on toinen vitsaus, jopa viidennes väestöstä on positiivisia. Tämä on näkynyt jopa väestönkasvussa ja eliniän odotteessa, joka on laskenut yli 60:stä suunnilleen 51 voteen. Nykyään tilannetta helpottaa lääkitys; kaikki diagnosoidut ovat oikeutettuja arv-lääkitykseen.
Ensimmäisenä iltanamme meillä oli tapaaminen Suomen asiainhoitaja Anne Salomäen kanssa lähettilään residenssissä. Hän kertoi lähetystön hankkeista; pääpaino kehitysavussa on kansalaisjärjestöjen tukemisessa ja kansalaisyhteiskunnan luomisessa. Hänen kanssaan keskustelin myös Oulun yliopiston hankkeesta 3 v. sitten UNAMissa aloitetun lääkärikoulutuksen avustamisessa opettajavoimilla. Äskettäin oululainen kollega oli opettamassa synnytysten hoitoa ja muitakin on ollut aiemmin. Toivon mukaan tästä aiheesta tulee juttua Sykliin.
Toisena päivänämme kulkupelimme näytti kykynsä: ajoimme yli 300 km osittain epätasaisia hiekkateitä Soilitaireen ja kolmantena päivänä eli tänään Sossusvlein hiekkadyyneille. Lähtö aamulla klo 6, jo valoisaa, mutta aurinko vasta nousemassa. Vuoret ja autiomaa olivat matkalla henkeäsalpaavan kauniit ja dyynit hieno kokemus. Kiipesimme yhdelle sen harjaa pitkin ja toista reunaa alas. Alhaalla kengistä sai kaataa kourallisen hienoa hiekkaa. Lampsimme vielä 37 asteen kuumudessa katsomaan aluetta, jossa on ikivanhoja kuolleita puita - aavemainen maisema. Tuntuu uskomattomalta, että tälle yhdelle pallolle mahtuu niin monenlaisia maisemia.
Olemme nyt siis hieman Kauriin kääntöpiirin eteläpuolella. Aurinko polttaa hetkessä, ellei suojaudu. Ilma on todella kuivaa, täällä sataa alle 100 mm vuodessa. Akaasiat jaksavat silti tuottaa vihreitä lehtiä ja kaipa jotain ruohotuppaitakin maassa kasvaa, sillä näimme matkalla paviaaneja, springbockeja, keihäsantilooppeja ja strutseja. Huomenna jatkamme Svakopmundiin, joka on täkäläisillekin lomakohde: merenrantakaupunki viehättävine katuineen, ravintoloineen ja hotelleineen. Siellä olemme jopa 3 yötä, pisimpään yhdessä paikassa tällä matkalla. Ohjelmassa on mm meriretkimkatsomaan kaloja - ja ehkä nisäkkäitäkin (en nyt ihan tarkkaan muista, mitä).

1 kommentti:

  1. Heh, samat vanhat bussit siis yhä käytössä, sitkeitä laitteita! Tuo kansalaisyhteiskunnan luominen kuulosti hyvin mielenkiintoiselta, täytynee siis perehtyä. Jos olette menossa "meriretkellänne" Cape Crossiin, niin voin suositella. Haju tosin on karmiva, mutta nähtävyytenä upea, paljon merileijonia, tai siis merihaisuleita..

    -M

    VastaaPoista