Swakopmundissa

Ajoimme halki autiomaan, kunnes lopulta vastassa oli meri - ilman minkäänlaista välivyöhykettä. Saavuimme Swakopiin, rantakaupunkiin, joka on kuin Namibian naantali. Suosittu täkäläinenkin lomakohde Atlantin rannalla. Talot ovat osin saksalaismiehityksen ajalta, samoin osa katujen ja hotellien nimistä. Me asumme Prinsessin Ruprechtissä, joka on jostain 1900-luvun alkupuolelta peräisin oleva entinen lasareetti. Saimme vielä huoneenkin "vanhalta puolelta". Kaupunkia leimaa siisteys, steriiliyteen saakka. Ero on suuri, jos vertaa muihin Afrikan maihin ja niiden kaupunkeihin.
Vaeltelimme rannalla ihaillen Atlantin mahtavia aaltoja ja nauttien meren tuoksusta aavikon kuivuuden jälkeen.
Pakko kyllä myöntää, että autiomaa teki lähtemättömän vaikutuksen. Värien kirjo on niukka, mutta vaikuttava. Maa vaihtelee pelkästä hiekasta harvojen lilalle ja siniselle hohtavien ruohotuppaiden peittämään aavikkon tai oljenkeltaiseen ruohikkoon. Taustalla siintävät vuoret oranssinpunaisina tai liloina. Välistä maisema taas on kuin kuusta, pelkkää aaltoilevaa vuoristoa.
Pysähdyimme matkalla ihmettelemään welwitschia-kasveja, joita kasvaa vain aavikkokaistaleella Namibiasta Angolaan. Kasvi voi olla 500-600 vuotta vanha, vanhimmat jopa 2000 vuotta. Se tekee kaksi lehteä, jotka suikaloituvat maata pitkin lamoaviksi liuskoiksi ja lisäksi kasvilla on pienet kukinnot, poikakasvilla ja tyttökasvilla erilaiset.
Täällä Swakopissa viivymme tiistai-aamuun, jolloin suuntaamme pohjoiseen. Huomenna on tarkoitus päästä aamulla merelle ihmettelemään kaloja, merikilpikonnia etc. Kun kuljeskelimme rannalla, mieleen tuli väistämättä, ettei olisi paha omistaa täällä kesämökkiä. Ei taida kumminkaan työikä enää riittää riittävän summan tienaamiseen, ja mökkimatkakin olisi pitkänlainen.