Uskonnollisuudella on täällä toisenlainen rooli ihmisten elämässä kuin meillä kotoSuomessa. Suurin osa kansasta on hinduja, toiseksi suurin ryhmä ovat buddhalaiset. Joillakin temppelialueilla nämä uskonnot myös ainakin rakennusten osalta sekoittuvat keskenään. Uskonto ja sen harjoittaminen on kiinteä osa enemmistön jokapäiväistä elämää. Se näyttää silti erilaiselta kuin luterilainen uskon harrastus - eikä vain ulkoisesti. Temppeliin piipahdetaan ohimennen, matkalla töihin tai kauppareissulla. Se kuuluu asiaan yhtä luontevasti kuin meillä hampaidenpesu.
Eilen meillä oli jälleen temppelipäivä. Aamulla piipahdimme "apinatemppelissä", joka on korkealla kukkulalla ja nimensä mukaisesti siellä liikkuu paljon apinoita. Alueella on sekä hindu- että buddhalaisia temppeleitä. Illan kokemus olikin sitten järisyttävämpi. Olimme Pashupatinath-temppelialueella, joka on joen töyräällä, molemmiila rannoilla sijaitseva hindutemppelialue. Rannalla hindut järjestävät omaistensa polttohautauksia, nytkin oli useita menossa. Se on oikeastaan ulkopuolisenkin silmin aika sakraali tapahtuma: omaiset katselevat muutaman tunnin, kun vainajan maalliset jäännökset haihtuvat savuna ilmaan. Ainoa, mikä surettaa, on pyhän joen (Gagnesin sivujoki) saastuminen. Kaikki roska heitetään epäröimättä rannalta jokeen ja joen pinta onkin muovipussien täplittämä. Toisaalta: jos käyhistä köyhimmässä maassa ei aina kyetä suojelemaan ihmistäkään, miten ihminen oppisi suojelemaan ympäröivää luontoa?
Alueella on maan tärkein hindutemppeli, jonne ei edes kaikilla hinduilla ole pääsyä, saati vääräuskoisilla. Katto on kullattu ja ovet hopeaa, meille kerrottiin. Vastarannalta sitä saattoi katsella.
Alueella asustaa joukko kaikkien kuvista näkemiä pyhiä miehiä, saddhuja kalkittuine ihoineen, kasvomaalauksineen, rastoineen ja keltaisine kaapuineen. Friikkisirkus tuli kyllä mieleen... He viettävät koko elämänsä temppelialueella ja rahastavat kuvaamisesta. Marihuanan käyttö on Nepalissa sallittua ainoastaan heille ja sitä näytti kuluvan.
Temppelin kupeessa on vanhainkoti, joka on tarkoitettu sellaisille yli 65-vuotiaille, joilla ei ole omaisia heistä huolehtimassa. Suomalaiseen terkkarin vuodeosastoon tottuneelle kokemus oli - erilainen. Menossa oli dashai-festivaalin vuoksi lahjojen jako, kaikki saivat villapuserot. Ehkä nämä vanhukset olivat hieman meikäläisiä pidättyväisempiä saamisenilossaan? Lahja näytti kuitenkin olevan mieluinen. Miltähän tuntuisi viettää elämänsä viimeiset vuodet krematorion kupeessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti