torstai 11. lokakuuta 2012

Kiinassa!

Lento Chongqingiin oli kuin lennot ovat: ahdasta, kuumaa ja ruoka pahaa. Mutta sentään aikataulussa. Pso joutui passijonossa tehotarkastukseen, mutta päästettiin lopulta maahan. Mitä lie tehnyt? Taksilla siirryimme rivakasti pohjoiselle rautatieasemalle ja etsintöjen jälkeen lipunmyyntikin löytyi kauimmaisesta rakennuksesta. Ystävällisen virkailijan kannustamana vaihdoimme liput aikaisempaan junaan ja soitimme vastaanottajalle, että toimittaa meitä Chengdun itäiselle rautatieasemalle noutamaan tulevan auton tuntia aiemmin. Hakijakin löytyi soittelun jälkeen, asema on valtava!
Kiinalaiset ovat meluisia, mässyttävät ja maiskuttavat syödessään ja lopun aikaa huutavat kännyköihinsä. Ainakin rautatieaseman odotushallissa, jossa metakka oli rikkoa tärykalvot. Junassa sen sijaan oli ripeää, järjestäytynyttä ja siistiä. Aikataulu piti huomattavsti VR:tä paremmin.
Täällä on kovin sumuista ja viileää. Hostelli on trekkaajien paikka, 30-40-vuotiasta porukkaa kaikkialta maailmasta. Ei ruuhkaista, ilmeisesti siksi, kun Tibetin rajat ovat kiinni. Ruumis ei tiedä, onko yö vai päivä, kahvin voimalla yritetään vielä valvoa vähän aikaa, että päästään johonkin rytmiin. Huomenna aamulla lento Kathmanduun, siellä onneksi aikaero on vain 2t 45min. Ja luvassa suomalaisittain hellettä, mutta ei liian.
Kinassa näyttää some olevan rajoitettu: fb:iin tai blogiin suoraan ei pääse. Mutta toivottavasti huomisesta asiat ovat paremmin.
Päivitti Merja

--

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti