maanantai 12. helmikuuta 2018

Benin, Grand Popo, ripulirokotetutkimusmatka 25.2.-11.3.2018

Miksi ihmeessä?

Eräänä joululoman iltana oli sisällä lämmintä ja kotoisaa, ulkona pilkkopimeää ja satoi vettä. Silmiimme osui artikkeli Beninissä suomalaisen kulttuurikeskus Villa Karon yhteydessä toteutettavasta ripulirokotetutkimuksesta. Siinä tutkitaan ETVAX-rokotteen tehoa enterotoksigeenistä E. Coli (ETEC) -bakteeria vastaan. Se aiheuttaa turistiripulia mutta myös lasten ripulia kehitysmaissa.  Tutkimuksen toteuttavat HYKS, HY ja ruotsalainen rokotefirma.

-Lähdetäänkö ripulitutkimukseen Beniniin?
-Lähdetään!

Muutama kuukausi sitten, Japanin matkan jälkeen, olimme vannoneet, että mannertenväliset lennot saavat nyt riittää, kiinnostavia kohteita on lähempänäkin, kyläpaikkojakin. Idea tutkimukseen osallistumisesta läntisen Afrikan pienessä maassa oli kuitenkin niin hulvaton, että se ylitti pitkän matkan ja lentotoleranssin. Lähdön tuntui oikeuttavan hyvä asia: tutkimuksen edistäminen. On myös kiinnostavaa nähdä, millaista väkeä tutkimusmatkalle osallistuu.

Olimme lukeneet suomalaisten hallinnoimasta Villa Karon kulttuurikeskuksesta, myös Juha Vakkurin matkakertomuksia Afrikan mantereelta. Olimme olleet turisteina Namibiassa, minä myös työmatkoilla muutamassa muussa Afrikan maassa. Afrikka mantereena on tehnyt syvän vaikutuksen.

Niinpä kirjoitimme tutkimusryhmälle sähköpostia ja ilmoitimme kiinnostuksemme. Pyhien jälkeen tuli puhelinsoitto ja alustava haastattelu. Sovellumme tutkimukseen. Nyt on takana ns. nollakäynti, olemme allekirjoittaneet tutkimussopimukset ja maksaneet lennot (vähän reilu tonni per nuppi). Näytteet odottavat pakastimessa. Käyntejä ennen matkaa on yhteensä neljä ja lisäksi infotilaisuus Villa Karon ystävien toimistolla. Sinne jätämme myös viisumihakemuksemme. Rokotukset on laitettu kuntoon, keltakuume on pakollinen Beniniin. Malarilääkitys järjestyy tutkimuksen puitteissa.

Euroopasta ei taida juuri olla suoria lentoja Beniniin, niinpä meidänkin reittimme kulkee Hki-Tukholma-Addis Abeba-Cotonou. Puoli vuorokautta siihen hurahtaa reilusti. Matka on juridisesti ns. omatoimimatka, mutta Villa Karo järjestää ohjelmaa ja retkiä sekä kuljetukset Grand Popoon perillä. Muuten saa viettää aikansa niin kuin parhaaksi näkee, ainoa ehto on, että yöpyä pitää meille osoitetussa hotellissa, että tarvittavat näytteet saadaan kerättyä perillä 24/7. Tutkimuksen puolesta paikalla on aina suomalainen koordinaattori, käytännössä lääkäri.

Benin on pieni ja köyhä maa Afrikan länsirannikolla. Se on tunnettu vahvasta voodoo-uskonnostaan. Netistä olemme lukeneet sen historiasta, väestöstä ja maantieteestä, en nyt toista niitä tähän. Päivitän blogiimme tuonnempana tunnelmia – tosin meitä on varoitettu, että wifi ei aina toimi, niin kuin ei sähkökään. Eikä lämmintä vettä aina välttämättä tule hanasta. En kuitenkaan pelkää sitä kovasti, keskilämpötila matkamme aikoihin on +26 astetta eikä yö- ja päivälämpötilan välillä ole kovin suurta eroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti