Saapuminen sujuu jo totuttuja latuja: lento norjalaisella, auto Sixtiltä (nyt tosi pieni Kia), ajo yön pimeydessä Bodrogkereszturiin. Tiet olivat Miscolcin jälkeen autiot, mutta omassa kylässä on oudot menot. Autoja on joka paikassa, poliisit ohjaamassa menoa, kun liikkeellä ovat ortodoksijuutalaiset! Ihmettelimmekin jo lentokentällä mustaulsteristen ohimokiharaisten juutalaismiesten suurta määrä, mutta ne olivatkin tulossa meidän kyläämme. Jälkikäteen saimme tietää, että porukka on Brooklynistä, mutta suvut ovat alkujaan meidän kylästämme. Täällä onkin äskettäin amerikkalaisrahalla kunnostettu juutalainen hautausmaa, jossa lepää myös ihmeitätekevä rabbi. Kylässä on nyt siis menoa ja meininkiä, poliisin kertoman mukaan ”niin kauan kuin juomia riittää”. Hepreankielisiä kylttejä, poliiseja, turvamiehiä, ruokateltta, bajamajoja. Yöllä näimme vain miehiä, mutta on täällä naisiakin – ja jokunen imeväisikäinen, mutta ei leikki-ikäisiä. Naisilla on lähes kaikilla peruukit, M tiesi kertoa, että juutalaisnaiset ajavat päänsä kaljuksi joissain tilanteissa.
Kyläläisissä tämä juutalaisinvaasio on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Jotkut paheksuvat, erityisesti sitä, että monia taloja on myyty amerikkalaisille juutalaisille. Jotkut – kuten kylän rautakauppias – taas ovat hyvillään, tuohan se kylään eloa ja kenties taloudellista vaurauttakin. Unkarilaisten suhtautuminen juutalaisiin ei ole helppo. Ennen toista maailmansotaa Unkari sääti juutalaisia syrjivät lait jo paljon ennen saksalaisia ja nyt taas Orban on vihjannut juutalaisten olevan mm. pakolaisvirran taustavaikuttajina. Nuo vuotuiset juutalaiset ”suviseurat” kestivät kolme päivää, jonka jälkeen bajamajat katosivat ja kylä vaipui uneliaaseen rauhaansa.
M ja S odottelivat valveilla, saimme herkullista parsapiirakkaa (parsat ovat harvinaisuus täällä, paikalliset eivät ymmärrä niiden päälle) ja vuoden 2015 viiniämme. Se on yllättävän hyvää, parasta tähänastisen uramme tuotoksista. Rypäleillä on siis väliä! Pitkäksi venähtäneen päivän jälkeen kallistuimme valmiiksi sijattuihin vuoteisiin. Pionikimppu omasta puutarhasta somisti kammariamme. Kiitos M & S!
Yö jäi vähän lyhyeksi, sillä aamulla oli noustava aamupalalle ajoissa, kun Karoly-pehtoorimme oli tulossa pelaamaan vanhojen viinien kanssa. Hän suodatti ”hiivakukinnot” pois yhdestä vanhasta viinistä ja kannustimme häntä polttamaan tuotoksen palinkaksi, omaan käyttöönsä. Pehtoori oli myös valmistautunut kertomaan meille ”vartissa” elämäntarinansa, mutta ei siitä ihan vartissa selvitty. Riipaisevaa, hänen äitinsä olisi myynyt hänet venäläissotilaille sokerisäkistä, mutta isoäiti ei antanut vaan otti pojan kasvattaakseen. Äitinsä Karoly näki ensimmäisen kerran vasta kouluikäisenä eikä siitä mitään äiti-poika –suhdetta syntynyt. Koulukin sujui lähes joka vuosi eri kylässä, mutta niin vain Karoly ponnisti lopulta koulutetuksi traktorikuskiksi ja ilmeisen hyödylliseksi kansalaiseksi. On hän aikamoinen persoona ja laveapuheinen. Alku puheesta menee asiassa, sitten harhautuu ja M luopuu kääntämisestä, mikä ei näytä häiritsevän Karolya.
Pihassa odotti myös hommia. Kadun varrelta kaadettu pähkinäpuu oli paksuina pölkkyinä, niitä oli jo alettu pilkkoa ja oksat piti sahata myös polttopuiksi. Maalasin kylän rautakaupasta ostetulla valkoisella maalilla astiakaappeja. M ja S olivat hommanneet sovitusti teräksisen viinitynnyrin, sen toimintaa pähkäiltiin. Naapuri kävi katsomassa, ilmeisesti yksi mutteri puuttuu. Taas on asiaa rautakauppaan. Hän on kovin terästynnyreiden kannalla, ovat helppoja pitää puhtaina. Miklosilla taas on myös tammitynnyreitä. Pehtoorimme vihaa terästä. Ota tästä nyt selvää. Onneksi meillä on molempia.
Lebujissa käytiin syömässä, kaikki ottivat monnia. Olihan se hyvää joskin leivitettyä ja ranskalaisia en syö koskaan kotona. Alkuruuaksi otin persikkakeittoa ja se oli tosi hyvää, samoin T:n valkosipulikeitto.
Viinitarha on erinomaisessa kunnossa. Pehtoori on pengertänyt köynnösten juuret, se näyttää hyvältä, vaikken tiedäkään, mikä merkitys sillä on kasvun tai sadon kannalta.
Kahtena päivänä harrastettiin kunnostustöitä.
T pilkkoi kaikki isot puut ja ne kasattiin kuivumaan kesän ajaksi ulkorakennuksen seinustalle. Rangat S ja M sahasivat pieniksi ja suurin osa niistä sekä sahatut vanhat viinin tukipuut kärrättiin puuvajaan kuivumaan. Pienehkö pino kuiviakin polttopuita on nyt pinossa varaston perällä.
Vanha totuus, että remontilla on taipumus paisua, piti nytkin paikkansa. Tiskipöydän takainen seinä päätettiin kaakeloida. Sarospatakin Albatros –nimisestä putkiliikkeestä sai ostaa kaakeleita kappaleittain (20) ja möivät laastiakin kolmen kilon erän erilliseen pussiin pakattuna. Hinta ei ollut huimaava. Poistin maalit seinästä ja M viritti kaakelit paikoilleen. Oltiin hyvin tyytyväisiä aikaansaannoksiimme.
Uusi terässäiliö sai paikkansa pitkän virittelyn jälkeen kellarissa ja lapottiin täyteen viiniä. Kyllä Karoly hämmästyy.
Turismillekin jäi aikaa, torstaina oli hieno aurinkoinen päivä ja ajettiin ensin Satoraljaujhelyn suuntaan ja sieltä Füzérin linnaan (Füzeri var). Linnaa on kunnostettu parikymmentä vuotta. Lopputulos on kuulemma herättänyt suurta kritiikkiä, mikä on helppo ymmärtää. Linnasta on säilynyt tavaraluettelo, jonka perusteella siitä on tehty replika. Ei-historioitsijasta se on mukavaa, mutta miten autenttiselta kaikki näyttää, jää avoimeksi. Epäilen.
Paluumatkalla kävimme katsomassa parisataa vuotta vanhoja jättimäisiä plataaneita ja ympäröivää arboretumia Károlyi kastélyin linnan/kartanon alueella. Rakennus on komea, mutta kunnostustyöt osin kesken. Syömässä käytiin Sarospatakissa Bodrog-joen toisella rannalla erinomaisessa ravintolassa. Paikalla oli kokoa, mutta olimme lähes ainoat asiakkaat. Ruoka hyvää.
