lauantai 22. huhtikuuta 2017

Tokio - Nakasendo Trail - Kioto 22.4.-1.5.2017

Uusi maa edessä, ensimmäinen kerta Japanissa. Kulttuuri on outoa, ennakkokuva perustuu japanilaisiin turisteihin (jotka tulevat ihmettelemään Lapin revontulia tai hihittelevät hämillisinä Pariisissa supermarketin kassalla) ja aiemmin työssä tapaamani saksalaisen lääkeyrityksen tj:n kertomuksiin japanilaisesta työ- ja perhe-elämästä (työpäivät pitkiä, mutta eivät aina tehokkaita, pariskuntien seksielämä hiljenee, kun lapset saatu). 
Toivottavasti ennakkokäsitys laajenee ja monipuolistuu, vaikka reissu onkin ilmeisen organisoitu. Ensin pari päivää Tokiossa, sitten reppuselkävaellusta vanhalla kulttuurireitillä ja lopuksi muutama päivä Kiotossa. Jos maa hurmaa, sinne lienee helppo palata omatoimisesti. 
Pakkaaminen on aina yhtä hankalaa. Nyt selvitään uskomattoman kevein kantamuksin, vaikka piti huomioda sekä vaellus että kaupunkiloma. Siippa sanoikin, ettei niiden pienten japanilaisten kontolle voi mitään jättipakaaseja laittaa, joten lähdetään keskikokoisilla laukuilla. Vaelluksella nimittäin laukut tulevat kuljetuksessa, selässä on vain päivän ja illan aikana tarvittava. Caminoon verrattuna ei siis juuri mitään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti