lauantai 29. huhtikuuta 2017

Nakasendo Trail ja Kioto

Uskonnon suhteen japanilaiset ovat käytännöllisiä: elon aikana šintolaisia, kuollessa buddhalaisia. Šintolaisuus korostaa elämästä nauttimista ja buddhalaisuus kuolemanjälkeistä elämää. Käytännön elämässä uskonnon merkitys on vähäinen, temppeleitä on, mutta eipä juuri uskonnollisia menoja. Paitsi ehkä Kiotossa. Niin, Kiotossa on itse asiassa satoja, ellei tuhansia temppeleitä, vaikkei niitä aina sellaisiksi miellä. Šintolainen temppeli kun on tyhjä, vain henkiä varten eikä sinne mennä sisälle henkiä häiritsemään. Isompien temppeleiden ulkopuolella kukoistaa anekauppa. Saa ostaa sekä matkamuistoja että osallistua arvontaan, jossa voi saada lapulla joko hyviä tai huonoja uutisia tulevaisuudestaan. Huonot solmitaan temppelin ulkopuolella lankaan ja jätetään henkien huolehdittavaksi. 

Nakasendo Trailille siirryttiin junalla, vain päiväreput kantamuksina. Maisemat huikaisevat, kirsikat kukkivat. Posti-reitin kylät olivat hienoja vanhoine hyvin säilyneine rakennuksineen. Vaelluksella pukeiduimme iltaisin jukatoihin ja niiden päälle puettaviin jakkuihin. Kenkäetiketin oppiminen oli vaikeaa. Sukkasillaan, tohveleissa, vessatohveleissa – ja aina joku oli väärin varustautunut. Yövyimme perheiden omistamissa majoituksissa, osa majatalotyyppisiä, yksi vähän fiinimpi onseneineen. Nukuimme tatamien päälle levitettävillä futoneilla tosi paksujen untuvatäkkien alla. Onsenissakin oli taitamista. Ensin huolellinen pesu ja huuhtelu, sitten sisätilan yli 40-asteiseen veteen ja sitten ulos yhtä kuumaan. Tuntui tosi hyvältä, kun kuumuuteen tottui. Naiset ja miehet kylpevät eri osastoissa, alastomina. 

Reitillä oli vaeltajia hyvin harvalukuisesti, oikeastaan muita nähtiin vasta viimeisellä, kaikkein suosituimmalla osuudella. Koululaisryhmiä oli myös pakotettu taipaleelle, kaikilla yhtenäiset urheiluverkkarit. Alueella liikkuu karhuja, joten karhukelloja soitettiin ahkerasti. 

Neljän vaelluspäivän jälkeen saavuimme Megomesta Kiotoon hotelliin bussi-juna-luotijuna-paikallisbussi -kombinaatiolla. Vähän uuvutti, vaikea sanoa, väsyttikö enemmän aamupäivän kapuaminen polulla vai eri liikennevälineissä seikkailu. 

Nuoriso on kirjavaa ja ikäihmisiä modernimpaa. Muodissa on monia eurooppalaisia hämmästyttäviä piirteitä, muun muassa yliampuva tyttökulttuuri. Juhlapäivinä Kiotossa nuoretkin näyttävät pukeutuvan kimonoihin ja lähtevät kaupungille temppelialueelle kuljeskelemaan selfie-keppeineen. 

Muutenkin japanilaisessa näkymässä hämmästyttävät vastakohdat. Vanhat talot ja puuesineet ovat yksinkertaisen kauniita ja pelkistettyjä, jopa rouheita mutta toisaalta sitten esimerkiksi kimonot yltiökoristeellisia. Kaikki matkamuistoiksi myytävä on varsinaista blingblingiä. Koska turistin kuitenkin kuuluu suorittaa maalle tyypillisten hyödykkeiden hankintoja, kotiin on tulossa japanilaisia löylykauhoja, päällystettyjä papuja, erinomainen niskatyyny sängyssä lukemiseen ja mahdollisesti jukatat, jos löytyy. 
(Kuvia myöhemmin, netti ei riitä nyt julkaisuun)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti