maanantai 22. lokakuuta 2012

Viimeinen ilta Nepalissa

Huomenna lento Chengduun, jossa suunnitelmissa panda trip eli retki katsomaan pandakarhuja. Kiinassa ei pääse päivittämään blogia, ainakaan täällä käyttämääni reittiä, joten kuulumisia ei kuulu täältä muutamaan päivään.
Ystävämme tällä matkalla tulivat tänne toissa päivänä Kiinan kierrokseltaan. Hyvin oli mennyt heidänkin reissunsa ikävää lentolippuepisodia lukuunottamatta.
Olin tänään yhteydessä meilitse kiinalaiseen matkatoimistoomme ja kaiken pitäisi siellä olla kunnossa ja saamme käyttämättä jääneet deposit-rahamme takaisin. Netti on helpottanut suunnattomasti reppureissaajan elämää ja on aika uskomatonta, että yhteydet pelaavat vaivattomasti täältäkin, varallisuuden suhteen sijalla 133/171 olevasta köyhästä maasta.
Tänään oli ohjelmassa vain käyskentelyä kaupungilla. Siellä oli täkäläisittäin hyvin rauhallista Dashain vuoksi - paitsi markkinapaikoilla, jonne kaikki olivat tungeksineet ostoksille. Onkohan täälläkin alkaneet Dashain jälkeiset alet kuten Suomessa Tapanin päivänä?
Osuimme sattumalta äärettömän kauniiseen, rauhalliseen ja viileään paikkaan, turhaan ei ollut paikan nimi Garden of dreams. Hieno pieni muurien ympäröimä puutarha, kauniita kasveja ja valkoisia paviljonkeja suihkulähteineen. Oli vaikea kuvitella, että vain kivenheiton päässä ovat meluiset ja pölyiset kadut. Keisarin kahvilassa nautimme kahvia ja leivonnaisia (omenatorttua, kookoskakkua, nam).
Laukut on jälleen kerran pakattu. Kaikki tavarat mahtuivat mukaan, vaikka enemmän olisi mieli tehnyt ostaa. Käsityöt täällä ovat erityisen kauniita, niin puuesineet, metallitaokset kuin kudonnaisetkin. Koruista puhumattakaan. Jotain sentään saimme mukaan ja paljon hienoja muistoja, joita voi verestää satoja valokuvia katsellessa. Ehkä joskus vaellukselle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti