Kaksi vaelluspaivaa takana

Aloituspisteeseen paasyyn meni 13,5 tuntia: taksilla, lentokoneella, bussilla, lentokoneella, taksilla, junalla ja lopuksi jo jalkaisinkin. Bayonnen rautatieasemalla oli lukuisia matkalaisia samaan suuntaan. Perakanaa marssimme pilgrims officeen, josta vastapaisen majoituspaikkamme hospitalera Huberta tuli hatistelemaan meidat varaamallemme illalliselle. Paikalla on parikymmenta vaellustansa aloittelevaa, joukossa vain kolme naista. Paikallaolijat olivat kansallisuuksien sekamelska: hollantilaisia, belgialaisia, norjalaisia, saksalaisia, yksi jenkki ja yksi etela-korealainen.
Palasimme paivallisen jalkeen viela hakemaan leimat passeihimme ja saimme perusteellisen selonteon seuraavan paivan reitista. Itse olimme suunnitelleet jalkavaivojen vuoksi helpompaa reittia, mutta norjalainen kuusikymppinen rouva vakuutti, etta Route Napoleon on seka mahdollinen etta mahdottoman kaunis. Niinpa aamulla sinne!
Albergue tarjosi aamiaisen ja lisaksi evaat.Yopymisen ja illallisen kanssa kaikki maksoi 23 eur per hlo. Aamulla 8.30 olimme tien paalla. Aamu oli juuri valjennut, oli sopivan viileaa, vahan alle 10 astetta. Matkaa oli Roncesvallesiin 32 km, nousua 1200 m ja lopuksi vajaaseen neljaan kilometriin 500 m lasku. Nousun viela kesti, mutta se lasku! Perilla polvet vapisivat ja jos polulla oli lehmanlaja, mietti tarkaan, jaksaako kiertaa vai meneeko yli. Paiva lampeni yli 20 asteeseen, siirryimme lyhythihaisiin ja auringonpuolen kasivarsi paloi huomaamatta. Maisemat olivat hienot, aamulla katselimme korkeuksista kun usva viela kierteli laaksoissa. Hevoset ja lampaat laidunsivat muuten autioilla rinteilla.
Illalla tulimme Roncesvallesin ainoaan alberguehen - 2 viikkoa sitten avattuun isoon majoitustilaan. Majoitus tapahtui dormitoreissa, pienissa 4 hengen loosseissa, jotka olivat ylaosistaan auki. Paikka oli hieno, siita eivat oppaatkaan osanneet varoittaa. Valot sammuvat klo 22, mutta senkin jalkeen ihmiset viela juoksevat hammaspesulla ja vessassa. Ensimmaiset alkoivat pakata reppujaan aamulla 5.30.
Illalla kavimme syomassa pilgrim menun, keittoa, kalaa ja ranskalaisia ja jaateloa. Poytaamme osui belgialainen mies, joka oli myynyt yrityksensa ja mietti matkalla, mihin ryhtyisi seuraavaksi. Kaikki taalla tuntuvat etsivan jotain.
Taman paivan matka alkoi klo 7. Oli pimeaa, mutta parin muun vaeltajan kanssa loysimme oikean polun. Laskua, valiin jyrkkaa, valiin loivempaa. Jalkojen kanssa kaydyn neuvottelun jalkeen paatimme jaada Zubiriin, 22 km paivamatkan jalkeen. Huomenna menemme luultavasti yoksi Pamplonaan, sinnekin on noin 33 km. Onneksi reitti alkaa tasoittua. Jalat ovat siis kestaneet, ainakin toistaiseksi.


Maisema Pyreneilta

Lamminta ja pilvetonta lupaa saaennuste koko viikoksi. Tanaan tiella tuoksui tuomenkukille, niita emme tosin nahneet, lienee jokin muu kasvi. Kaki kukkui. Samat naamat olivat matkaseurana kuin eilenkin; paljon miehia, seka nuoria etta ikaantyneita. Taalla onkin tutustunut ihan uuteen miestyyppiin: ketterat ikamiehet. He eivat hifistele valineilla tai vaatteilla, mutta kulkevat reippaasti eteenpain. heita ei voisi kuvitella golf-karryja vetamassa...